Kaikki varmaan muistanevat, että aikoinaan kouluissamme oli oppisisältö, jota kutsuttiin kansalaiskasvatukseksi, siis lasten ja nuorten kasvattamista kansakunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, kansalaisiksi. Nyt sitä ei enää ole. Nyt keskitytään yrittäjäkasvatukseen. Ajatus on, että oikeastaan vain yrittäjät ovat täysivoimaisia kansalaisia. Itse kunkin olisikin siis syytä pyrkiä yrittäjäksi. Tämä on yksi läpikäyvä motiivi myös nyt toteutumassa olevassa ammatillisen koulutuksen uudistuksessa.

Uudistuksen läpiviemiseksi koulutetaan myös uudistusta käytännössä toteuttavia opettajia, hallinto- ja luottamusihmisiä niin OKM:n ja kuin edunvalvontajärjestön AMKE ry:nkin toimesta.

Näihin, yleensä parin päivän seminaareihin on mahdutettu vähintään yksi puheenvuoro, joka ravistelee osallistujia irti arjen välittömistä pakoista ja välttämättömyyksistä. Näitä edustivat OKM:n tilaisuudessa tähtitieteilijä (!) Esko Valtaoja ja AMKE:n tilaisuudessa tulevaisuustutkija, yritysvalmentaja ja toimitusjohtaja Ilkka Halava. Molemmat valoivat uskoa tulevaisuuteen, mutta kovin eri tavoin.

 

Tähtitieteilijän linnunrata

Esko Valtaoja, joka on tottunut puhumaan vuosimiljardeista ja -miljoonista, pudotti tarkasteluskaalansa tuhansiin ja satoihin vuosiin ja sai kaikki käyrät sojottamaan ylöspäin: elintaso ja hyvinvointi on dramaattisesti lisääntynyt viime vuosisatoina, vieläpä yhä vähemmällä työnteolla. ”Maailma tänään = Suomi 50 -vuotta sitten” Valtaoja tiivisti ja ennusti: ”Maailman 50 -vuoden kuluttua = Suomi tänään”

Valtaojan mukaan käynnissä on ”neljäs teollinen vallankumous” (Klaus Schwab): fyysinen, digitaalinen ja biologinen yhdentyvät. ”Tiedon kasvulle ei ole rajoja, siksi ei myöskään talouden kasvulle” Valtaoja totesi Sixten Korkmania siteeraten, ja jatkoi että työ muuttuu ”elämäntapa- eli hupityöksi”, siis ”toiminnaksi, joka liittyy tyypillisesti yksilön omien taikka hänen lähipiirinsä henkisten tai sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen”.

Yhteenvedoksi Valtaoja pamautti eteemme slaidin, jossa herttaisesti hymyilevä, voiton merkkiä heilutteleva Karl Marx toteaa tulevasta: edessä on ”valtioton ja luokaton yhteiskunta, joka perustuu automaatioon ja runsauteen” … ja tämä kaikki ilman proletaarien diktatuuria, Valtaoja täsmensi.

 

Yrittäjän märkä uni

Toimitusjohtaja Ilkka Halava jätti meille luettavaksi kirjoituksensa ”Kohti mosaiikkimaista kokoaikatyötä” (Halava 2017). Muutama katkelma artikkelista:

”Digimurros irrottaa tuottavuuden seinistä, työtunnit tuottavuudesta ja ennen pitkää työn toimeentulosta. Ihmisen kannalta käynnissä oleva aikakausi on hieno, mutta lineaariseen maailmaan tottuneille organisaatioille se on järkytys. Uusi aika kaipaa uusia tapoja järjestää yhteiskunnan toimintoja.”

”Aikoinaan SDP:n Forssan ohjelmassa vuonna 1903 asetettiin tavoitteeksi kahdeksan tunnin työpäivä, 36 tunnin yhtämittainen lepoaika ja 14 vuoden alaikäraja. Tavoitteet edustivat realistista haaveilua paremmasta. Työaika väheni, työviikko muuttui kuusipäiväisestä viisipäiväiseksi ja lopulta päädyimme nykyiseen noin 37,5 tunnin työviikkoon. Miksi tuo taso vaikutti siinä määrin riittävältä, etteivät työntekijöitä edustavat organisaatiot ole asettaneet tavoitteeksi vaikkapa 30-tuntista työviikkoa?”

”Työ jatkoi vähenemistään, mutta eri tavalla kuin aiemmin. Nykyisen työpäivän tehtäväsisällöistä vain pieni osa täyttää aiempien vuosikymmenien työn kriteerit. Palaverit, kokoukset, oppiminen, työhyvinvoinnin ylläpito – mikään näistä ei aikanaan kuulunut käsitteen ’työ’ piiriin.”

”Kun kolmen D:n työt (Dull, Dirty & Dangerous) ovat nyt seuraavan kymmenen vuoden kuluessa häviämässä työsuoritteiden sisällöistä ihmisen tekemänä kokonaan, koittaa aika, jolloin työstä häviää kokonaan rangaistuksen maku. 1920- luvun työntekijän silmin työ näyttää niin hyvältä, ettei sitä voisi todeksi uskoa.”

”Jos kuitenkin haluamme ymmärtää alustatalouden (esim. Uber, AirBnB, Netflix, AliBaba) pitkän ajan vaikutuksia, niin alustat tekevät ennen pitkää pienet yritykset tarpeettomiksi.”

”Osakeyhtiön minimipääoma asetettiin aikoinaan siksi, että sillä voidaan kattaa tavaroiden valmistamiseen tarvittavien koneiden hankintakustannus. Kun tällaisia tuotantokoneita tarvitaan enää harvoin, osakeyhtiömallin tarve häviää.”

”Tulevissa yrittäjyysmalleissa kaiken hallinnon hoitaa alustayhtiö ja riskin ottaminen perustuu valintaan, se ei ole välttämätöntä. … Nähtäväksi jää, hävittääkö alustatalous aikanaan myös työnantajat käytännössä kokonaan.”

”Peruslähtökohtana tulisi varmastikin pitää jonkinlaista vastuiden ja vapauksien tasapainoa. Miksi jokainen työntekijä ei voisi olla osakas kuten vaikkapa Smartlyssa, jossa on sata työntekijää ja yhtä monta osakasta?  …. Oikeastaan palkkatyö on outo yhdistelmä lojaliteettia ja vierautta sekä omistajaintressiä ja täydellistä välinpitämättömyyttä.”

… ”Miksi oletamme, että jotkut ikään kuin luonnonvalintana ryhtyvät työnantajiksi ja vain heillä on velvollisuus investoida? Miksi riskinoton ajatellaan kuuluvan vain pienelle ihmisryhmälle, kun muut saavat rauhassa maksimoida turvallisuuttaan epävarmoilla markkinoilla? Miksi palkansaaja usein investoi aikaansa innostuneesti järjestöissä ja yhdistyksissä, mutta ei omalla työpaikallaan?”

 

Kansan kapitalismi?

Sekä Valtaoja että Halava jättivät vähemmälle huomiolle ympäristökysymykset ja heidän näkökulmansa olikin ensisijaisesti uskon ja toivon vahvistaminen teknologiseen kehitykseen.

Kun Valtaoja ennakoi valtiotonta ja luokatonta yhteiskuntaa, niin Hallavan mielessä tuntui kuvastelevan jonkin sortin kansankapitalismi (Peoples’ capitalism). Sen ”lopullinen tavoite olisi saada kaikki kapitalistiksi siten, että jokainen kasvattaisi tuotantovälineiden omistukseen oikeuttavaa sijoitussalkkuaan. Ajan myötä jokainen saisi huomattavia tuloja, jotka perustuvat pääomavarojen omistukseen. Lopulta, pääoman omistaminen tulisi kaikkien tulojen ensisijaiseksi lähteeksi” (Albus, J. S. 2007).

Todettakoon ohimennen, että on tehtävä ero People’s capitalismi – ilmaisuun, joka oli kylmänsodan aikaista ideologista vyörytystä, jolla kuitenkin tuntuu vieläkin olevan käyttöä täällä meillä kotisuomessa.

 

Kansan sosialismi vuodelta 1875*

Ajatuksellisesti voimme hahmotella neljä vaihtoehtoa: valtiokapitalismi (edesmennyt Neuvostoliitto), valtiososialismi (hajonnut Jugoslavia), edellä mainittu kansan kapitalismi (Peoples’ capitalism) ja kansan sosialismi.

Kansan sosialismi on valtioton ja luokaton yhteiskunta, joka on monien assosioituneiden tuottajayhteisöjen yhteenliittymä, jossa työ on välittömästi yhteiskunnallista. Se ei siis ole välillisesti ja jälkikäteisesti joko näkymättömän (markkinoiden) tai näkyvän (valtio) käden pakottavassa määräysvallassa. Sekä valtio- että markkinavoimat ovat nyt yhteiskunnan ja työyhteisöjen määritettävissä. Tällöin, viime kädessä:

– yksilön orjuuttavasta alistamisesta yksipuoliseen työnjakoon ja henkisen ja ruumiillisen työn vastakohtaisuudesta on tehty loppu,

– työ ei ole enää vain toimeentulokeino, vaan siitä on tullut ensimmäinen elämäntarve,

– rinnan yksilöiden kaikinpuolisen kehityksen kanssa myös tuotantovoimat ovat vahvistuneet ja yhteiskunnallisen (genossenschaftlichen) rikkauden kaikki lähteet pulppuavat täydellä voimallaan,

– astutaan lopullisesti ahtaan porvarillisen oikeuspiirin ulkopuolelle ja yhteiskunta (Gesellschaft) kirjoittaa lippuunsa: Jokainen kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan!

 

Kun ”oikeus ei voi koskaan olla yhteiskunnan taloudellista tilaa ja sen edellyttämää kulttuurikehitystä ylempänä”, niin edellä lueteltujen pyrkimysten edellytyksenä on myös tuotetun yhteiskunnallisen varallisuuden jakamisen perusteiden muuttaminen.

Valtioton ja luokaton yhteiskunta (Genossenschaft) olisi myös rahaton, tai tarkemmin sanoen – kuten valtiolla ja markkinoillakin – myös rahalla olisi aivan toinen merkitys ja rooli kuin nykyään.

Työstä saatava korvaus voisi kyllä olla jokin kuitti (Schein, token), mutta sen merkitys ei olisi riippuvainen markkinoiden määrittelevästä keskimäärisestä tuottavuudesta (value) vaan työntekijän tekemästä työajan pituuden suhteesta tuottajien kaikenpuolisen kehityksen vaatiman kokonaistyöaikaan, joka puolestaan määräytyy etukäteen sovituista, yhdessä asetetuista tavoitteista, joista esimerkkinä voisi olla tätä nykyä YK:n 17 kehitystavoitetta.

Yhteiskunnallisesta kokonaistuotteesta (gesellschaftliche Gesamtprodukt) tulisi vähentää ensiksi seuraavat erät:

–  se, mikä on välttämätöntä kulutettujen tuotantovälineiden korvaamiseen,

–  tuotannon laajentamiseen menevä lisäosa,

–  vara- tai vakuusvaranto (-fonds) onnettomuustapausten, luonnonmullistuksista aiheutuvien häiriöiden yms. varalta.

 

Jäljelle jäisi kokonaistuotteen toinen osa, se, mikä on tarkoitettu kulutukseen, josta vähennetään edelleen:

– tuotantoon kuulumattomat yleiset hallintokustannukset. Tämä osa tulee alun alkaen hyvin huomattavasti supistumaan nykyisestään ja pienenee sitä mukaa kuin uusi yhteiskunta kehittyy,

– osa, joka on tarkoitettu yhteisesti tyydytettäviin tarpeisiin, kuten koululaitokseen,

terveydenhuoltoon jne. Tämä osa tulee alun alkaen hyvin huomattavasti suurenemaan nykyisestään ja kasvaa sitä mukaa kuin uusi yhteiskunta kehittyy,

– varannot (Fonds) työkyvyttömiä ym. varten, sanalla sanoen se, mikä nykyisin kuuluu ns. julkiseen köyhäinhuoltoon.

 

”Tämän mukaisesti kukin erillinen tuottaja saa yhteiskunnalta — näiden vähennysten jälkeen — takaisin täsmälleen niin paljon, kuin hän sille antaa. Se, minkä hän on sille antanut, muodostaa hänen yksilöllisen työosuutensa. Esimerkiksi yhteiskunnallinen työpäivä on yksilöiden työtuntien summa; kunkin tuottajan yksilöllinen työaika on hänen suorittamansa osa yhteiskunnallisesta työpäivästä, hänen osuutensa siihen.”

”Hän saa yhteiskunnalta todisteen (Schein, token) siitä, että hän on suorittanut niin ja niin paljon työtä (sen jälkeen, kun hänen työstään on vähennetty yhteiskunnalliseen varantoon (gemeinschaftlichen Fond) menevä osa), ja esittämällä tämän todisteen hän saa yhteiskunnan tarjonnasta (Vorrat) kulutushyödykkeitä aivan yhtä suuren työmäärän arvosta. Sen työmäärän, jonka hän on tietyssä muodossa antanut yhteiskunnalle, hän saa takaisin toisessa muodossa”.

Tämä yhtäläinen oikeus jäisi tällöin kuitenkin vielä yhä perinteiseksi tasajako-oikeudeksi. ”Tuottajien oikeudet ovat suhteelliset verrattuna heidän työsuorituksiinsa; yhtäläisyys on siinä, että mittaaminen tapahtuu käyttämällä samaa mittapuuta, nimittäin työtä.”

”Tämä yhtäläinen oikeus on erilaista oikeutta erilaiseen työhön. Se ei tunnusta mitään luokkaeroja, koska kukin on vain työläinen niin kuin toisetkin, mutta erilaisen yksilöllisen lahjakkuuden ja siis erilaisen toimintakyvynkin se tunnustaa vaiteliaasti luonnon antamiksi etuoikeuksiksi. Siis sisällöltään se on – kuten kaikki oikeus – eriarvoisuusoikeutta.”

”Luonnostaan oikeus voi olla vain saman mittapuun soveltamista, mutta eriarvoisiin yksilöihin (eivätkä nämä yksilöt olisi erilaisia, elleivät he olisi eriarvoisia) voidaan soveltaa samaa mittapuuta vain mikäli heitä tarkastellaan samasta näkökulmasta, käsitellään vain yhdeltä määrätyltä puolelta, kuten esim. kyseisessä tapauksessa heitä tarkastellaan vain työläisinä näkemättä heissä mitään muuta, ottamatta huomioon mitään muuta.”

Kun siis tarkastellaan ihmisen kaikinpuolisen, yksilöllisen kehityksen turvaamista ja edistämistä oikeuden tuleekin olla erilainen eikä yhtäläinen: ”Jokainen kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”.

 

Kansalaisuudesta kanssalaisuuteen

Marxin hahmottelema kansan sosialismi näyttäytyy monelta osin hyvinvointiyhteiskunnan mallina, jopa niin että olemme jo hyväksyneet oikeuden erimittaisuuden sekä koulutuksessa (positiivinen diskriminaatio) että sosiaali- ja terveydenhuollossa: tarpeita arvioidaan yksilökohtaisesti, ei tasajakoa ajatellen. Mittavia varantoja on kerätty vakuutusperiaatteella työttömyysturvaksi, terveyttä varten, sosiaalisiin menoihin ja eläkkeisiin. Siten riskinotto on monilta osin yhteiskunnallistettu ja jaettu kaikkien kesken. Sitä ei kuitenkaan ole vielä tehty – kuin rajatussa määrin – tuotannollisen toiminnan osalta.

Kansan kapitalismissa yrittäjäriskit ovat yksityisiä ja joskus jopa henkilökohtaisia, vaikka viimekäteisenä maksajana on ollut, erityisesti viime aikoina julkiset takaajat, keskuspankit, jotka ovat vaadittaessa jakaneet lauenneet riskit kaikkien maksettavaksi.

Yrittäjä uskoo, että ottaessaan henkilökohtaista riskiä ja siinä onnistuessaan, niin juuri tämän riskin otto tuottaa uutta arvoa (value) saadessaan aikaiseksi tuotantoprosessin, joka on markkinoilla keskimääräistä tehokkaampi ja tuottavampi. Arvo mitataan siis jälkikäteen markkinoilla, joiden viime kätisenä suojelijana, organisoijana ja maksajana on valtiovalta.

Hän myös ajattelee, että rahan tuottaminen rahalla on yhtä todellista tuotantoa kuin rahan investointi reaalitalouteen. Takana on usko, että tyhjästä luodulle lupausrahalle löytyy joskus ja jostakin lunastaja ja maksaja.

Yrittäjälle kansallisuus ja kansalaisuus ovat toissijaisia ja ulkoisia tukirakenteita, jotka mahdollistavat omakohtaisen riskin ottamisen ja mahdollisen voiton kotiuttamisen. Heille kansalaisyhteiskunta merkitsee työn ja tuotannon ulkopuolisia, poliittisia tai kultturellisia rientoja (bürgerliche Gesellschaft).

 

Tuottajalle työ on yleistä, mutta konkreettista. Se ei ole eriytynyttä (yksityistä) ja irtireväistyä kaikista sisällöistä (abstraktia). Tuottaja on yhteiskunnallinen persoona, jolla on hallussaan sekä tuotantovoimia että -suhteita; ei siis abstraktisti, siis vain omistuksessaan, vaan yleisesti ja konkreettisesti siten, että hän voi työssään realisoida käytössään olevia tuotantovoimia ja yhteisösuhteitaan integroimalla resursseja yhteisesti sovitulla tavalla.

Hänen suhteensa toisiin tuottajiin ei ole myyttiin perustuvan lahjatalouden kaltainen alkuhistoriallinen suhde (Gemeinschaft), mutta se ei ole myöskään rahan ja markkinoiden välittämä toisilleen ulkoisten toimijoiden voiton tavoitteluiden saalistuskenttä, vaan se on yhteisö (Genossenschaft, Assoziation), ”jossa jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto” (Marx).

Tuottajapersoona on moninaisempi ja rikkaampi kuin kansalaispersoona: Hän ei elä edustuksellisen demokratian kuplassa kyeten vain välillisesti ja ulkoisesti vaikuttamaan oman elämänsä ehtoihin. Demokratia alueellisen hallinnoinnin ja tavoitekonfliktien sovittelun edustuksellisena järjestelmänä on saanut rinnalleen toisen, luontosuhteeseemme ankkuroituvan välittömän demokratiakentän, jossa päätetään mitä, miksi, milloin, miten ja missä tuotteita ja palveluksia tuotetaan ja kuinka tuotetut lisäresurssit integroidaan uusien resurssien tuottamiseksi. Hänestä on siis tullut kanssalainen.

Tuottaja edustaa siis tulevaa, yrittäjä jo mennyttä maailmaa.

 

*) Referoin tässä Karl Marxin Gothan ohjelman arvostelua vuodelta 1875. Suomentaja: Tuntematon, Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa), 5. osa, s. 525–551. Kustannusliike Edistys, Moskova (1979). Käännöstä tarkistettu.

Viitteet:

Albus, J. S.  2007. Peoples’ capitalism a plan for prosperity and economic justice. Global Business and Economics Anthology, Vol. I, Dec 2007.

Halava, I. 2017. Kohti mosaiikkimaista kokoaikatyötä. STTK/Mikonkadulla Kylässä – blogikirjoitus 19. 5. 2017. https://www.sttk.fi/2017/05/19/kohti-mosaiikkimaista-kokoaikatyota/

Volanen, M. V. 2015. Työn vapauttamisesta. Teoksessa Marxin Pääoman ajankohtaisuus (toim. Hakanen, Y.), ss190-204. Helsinki: TA-tieto.