Joustava päiväkotijärjestelmä Suomessa on erittäin edistyksellinen ja tärkeä konsepti.  Myös eläinmaailmassa löytyy päiväkoti- ja lastenhoitojärjestelmiä esimerkiksi muurahaisilla, susilla ja magnusteilla, joten kyseessä ei ole luonnoton keksintö, vaan on varsin lajityypillistä käyttäytymistä.  Ennen vanhaan mukulat olivat porukoissa pellon laidalla, nyt päivähoito on tarkkaan määritelty systeemi, jossa pykäliä löytyy turvallisista keinun alustoista alkaen hoitajien yliopistokoulutustasoiseen pätevyyteen.

Kuitenkaan systeemin lumoissa vanhempaa ei saa ohittaa.  Lastensuojeluperheet ovat tässä kohtaa asia erikseen – jos kotona on väkivaltaa tai vakavaa päihteiden käyttöä seuraavat lauseet eivät päde, mutta puhun nyt perusperheistä, jossa voi olla yksi tai useampi vanhempi, sukupuoliltaan naisia ja/tai miehiä, sisaruksia, adoptiolapsia, yksinhuoltajia, sijaishuoltajia, isovanhempia, 2 tai 20 perheenjäsentä jne mitään muotoa väheksymättä monimuotoisia perheitä.

Kotivanhemmuus, josta usein puhutaan myös kotiäiteytenä tai koti-isyytenä tuntuu olevan kehityksen jalkoihin jäävä toimintamuoto.  Saattaa olla kiire edistyä uralla, saada lainat maksettua tai kotona olo ei syystä tai toisesta kiinnosta.  Tämä kaikki on täysin hyväksyttävää, yhteiskuntamme järjestää erinomaiset palvelut erilaisten perheiden tarpeisiin, mutta nyt haluan nostaa esiin kotivanhemmuuden etuja sellaisina, kuin ne itse näen.

Tekstini kumpuaa lukemastani twiitistä, jossa helsinkiläinen kuntapoliitikko toi esiin vahvasti kantaa, jossa päiväkotien pitäisi olla niin laadukkaita ja palvelujen hyviä, että kotihoidontuki voitaisiin lopettaa ja samalla signaloitaisiin yhteisöön, että kotivanhemmuus ei ole toivottavaa, vaan vanhempien tulisi mennä pian lapsen vauvaelon jälkeen töihin ja lasten tarhaan.

Twiitti, johon kirjoitukseni pohjaa: ”Kotihoidon tuen saisi poistaa kokonaan alueilla, joilla päivähoitoa on saatavilla. Sen sijaan haja-asutusalueilla joissa lähin päiväkoti voi olla oikeasti kaukana tilanne on vähän eri. Kaupungeissakin tuen poisto edellyttää, että päiväkoti on lähellä ja henkilöstöä riittävästi.”
Jatkuu:
”Eli: Ensiksi kaikille taattu lähipäiväkotipaikka, ja henkilöstön riittävyys ja hyvinvointi kuntoon. Sitten eroon kotiäitiyhteiskunnasta ja naisten eläkeläisköyhyydestä.”

Itse ole ollut 4 lapselleni kotiäiti.  Suurimman osan ajasta myös yksinhuoltaja.  Olen asetellut elämäni niin, että olen voinut elää lasten kanssa satunnaisia töitä tehden ja perheestä huolen pitäen.  Tapaukseni ei ole malliesimerkki, se on vain esimerkki tuhansista erilaisista valinnoista, joita perheissä voidaan tehdä nyky-yhteiskuntamme vapaan kirjon salliessa.

Kotona lapsi saa turvaa ja sen todella rakastavan sylin tarvitessaan.  Turvaa saa varmasti päiväkodissakin, mutta ei voi olettaa, että päiväkodin työntekijät rakastaisivat joka lasta koko sydämellään, niin kuin omat vanhemmat.  Kotona lapsi saa olla kuin kotonaan, leikkejä ei tarvitse kellon mukaisesti keskeyttää.  Yhteiskunta tuo kyllä aikataulutuksen mukaan elämään varmasti myöhemminkin.

Mielestäni kotivanhempi/-isovanhempi on perushyvinvoivissa oloissa paras mahdollinen kasvattaja lapselle.  Mielestäni ei ole tarkoituksenmukaista katkoa taloudellisella painostuksella toimivia kotivanhemmuussiteitä lapsiin.  Kotivanhemmuuden tulee pysyä yhteiskunnallisesti arvokkaana ja mahdollisena valintana jatkossakin, siinä missä esimerkiksi opiskelun ja työnteonkin mahdollistaminen.  Tätä listaa voisi jatkaa – mutta kotivanhemmuutta ei listasta saa poistaa, vaan sille pitää jatkossakin löytyä taloudellinen tuki.