Korkeakoulutuksen arvostus on Suomessa vahvaa. Viime päivinä sosiaalisen median uutisvirrassani on lipunut lukuisia korkeakouluaiheisia päivityksiä; eräskin tohtori on päässyt suorittamaan jo ties monettako tutkintoa, kun taas toinen keskustelija nimesi elämänsä suurimmaksi tragediaksi yliopistotutkinnon puutteen. Korkeakoulututkinnon statusarvo on edelleen sädehtivä ja kuten Laura Huhtasaaren plagiointikohu osoittaa, sen eteen ollaan valmiita käyttämään myös kyseenalaisia menetelmiä.
Viime aikoina myös media on häikäistynyt erilaisista titteleistä. Lännen Media julkaisi lehdissään muutama päivä sitten artikkelin EU:n Kiinaan viemästä muovijätteestä. Jutussa toistettiin artikkeliin haastatellun Helsingin yliopiston dosentin väitteet kuuliaisesti sellaisenaan. Artikkelin julkaisun jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että dosentit väitteet ja tausta eivät olleet sitä, mitä uutisessa ainakin sanattomasti annettiin ymmärtää. Epidemiologian dosentin osaamisalaan ei kuulu millään tavalla muovijätteiden kierrätykseen liittyvät asiat, mutta dosentin titteliä käytettiin silti antamaan haastateltavan lausunnoille vakuuttavuutta. Lännen Media oikaisi artikkelia jälkikäteen useamman kerran, mutta ei ainakaan vielä ole avannut sitä, miksi toimittaja alistui haastateltavan sanelukoneeksi.
Ja sitten meillä on Atte Kaleva, joka on valmistunut Maanpuolustuskorkeakoulusta sotatieteiden maisteriksi ja suuntautunut opinnoissaan panssarijoukkojen johtamiseen. Viime keväänä Kaleva sai runsaasti julkisuutta kirjallaan Jihad ja terrori (Otava 2018), jota luonnehdittiin kansantajuiseksi tietokirjaksi jihadismista. Haastatteluissa ja artikkeleissa Atte Kalevaa tituleerattiin lähes poikkeuksetta väitöskirjatutkijaksi ja mainittiinpa Kalevan kirjan myös perustuvan väitöskirjaan koottuun aineistoon. Väitöskirjan edistymisestä ei kuitenkaan ole todisteita, eikä Atte Kaleva ole mukana missään tunnetussa tohtoriohjelmassa. Käytännössä Atte Kalevalla ei siis ole näkemyksilleen jihadismista mitään muuta näyttöä, kuin elämän kovan korkeakoulun antama diplomi, mutta silti media toistaa Kalevan monin paikoin ennakkoluuloiset ja tunnepohjaiset väittämät väitöskirjatutkimukseen perustuvina.
Esimerkkejä on muitakin. Ortopedi Antti Heikkilä on osallistunut erikoislääkärin statuksellaan lähes kaikkeen lähimenneisyydessä käytyyn keskusteluun mm. rasvoista, sokereista ja D-vitamiinista. Heikkilä on julkaissut aiheista lukuisia kansantajuisia tietokirjoja, joiden sisältämiä väitteitä ei ole liiemmin mediassa kritisoitu. Keskustelin kerran erään ravitsemustieteilijän kanssa Heikkilän näkemyksistä ja hän esitti kantansa kysymyksen muodossa: Antaisinko ravitsemustieteilijän leikata polveni? Kuten yleensä, myös Heikkilän asiavirheitä tuo esiin lähinnä aiheeseen perehtyneet bloggarit kansalaisjournalismin keinoin. Sama ilmiö toistuu usein myös virallisempien tahojen kohdalla: Kun valtioneuvosto tiedottaa, mediassa ei useinkaan kysytä mitä tai miksi, vaan kopioidaan tiedote sellaisenaan julkaistavaksi. Jos tiedotteen haluaa lukea selkokielisenä, joutuu suuntaamaan Sakari Timosen –blogin ääreen.
Olisin kiinnostunut katselemaan ja kuuntelemaan median omaa pohdintaa siitä, mikä merkitys statuksella ja titteleillä on journalismia tehtäessä. Onko olemassa tahoja, tai nimikkeitä, joita ei kyseenalaisteta? Kun dosentti kertoo, riittääkö perusteiksi se, että kertoja on dosentti? Ja onko niin, että kun jokin uskottava media toistaa kerran tutkijana esiintyvän ihmisen väitteet, se käy taustaselvityksestä kaikille muillekin medioille? Lännen Median julkaisema muoviroska-artikkeli sai paljon huomiota ja kääntyi lopulta parhain päin, mutta median soisi tarkastelevan nykyistä laajemmin käyttämiensä asiantuntijoiden todellista asiantuntemusta, sekä suhdettaan mm. poliitikkojen ja viranomisten viestintään.
Korkeakoulututkinto ei ole ainoa asiantuntijaksi valmistava väylä. Elämän korkeakoulu voi pätevöittää ihmisen monenlaisiin asioihin, eikä työelämässä karttunutta kokemusta voi vähätellä. Asiantuntemusta voi perustella monin tavoin, mutta pelkkiin titteleihin nojautuminen saattaa johtaa harhaan. Epidemiologian dosentti voi tuntea muovijätteen maailman kuin omat taskunsa ja sotatieteiden maisteri saattaa olla myös jihadismin asiantuntija; tällöin asiantuntijuus olisi kuitenkin pystyttävä perustelemaan jollakin muulla tavalla, kuin aivan toiselle alalle suuntautuvan pätevyyden kautta. Jos siis näet Atte Kalevan rannalla, et todennäköisesti suhtaudu omiin taitoihisi ja hengitysteiden auki pitämiseen yliolkaisesti; sotatieteiden maisteri kun ei tittelistään huolimatta ole uimamaisteri. Luultavasti et myöskään antaisi ravitsemustieteilijän leikata polveasi. Edes mahdollisesta toimittajataustastasi huolimatta.