Kuluneella viikolla kirjoitin Kansan Uutisiin juttukokonaisuuden sisäministeriön kohutusta hankkeesta potilastietojen avaamiseksi poliisin käyttöön. Asiasta ensimmäiseksi kertoneen Helsingin Sanomien (6.11.) mukaan sisäministeriö valmisteli hiljaa ja nopeassa aikataulussa muutosta, joka mahdollistaisi potilastietojärjestelmien käyttämisen mm. vakavien rikosten ennaltaehkäisyyn ja poliisin työturvallisuuden parantamiseen. Perusteina potilastietojen avaamiselle mainittiin HS:n jutussa myös ”yleinen tai yksityinen etu”, sekä viranomaisvastaisuus.

Mediat reagoivat HS:n juttuun nopeasti; itse pyysin kommentin Mielenterveyden Keskusliiton toiminnanjohtajalta aamulla, sain vastaukset kysymyksiini päivällä ja uutinen julkaistiin KU:n verkkolehdessä pian tämän jälkeen. Kirjoitin uutisen oheen näkökulman, jossa maalailin hallituksen hankkeen ulottuvuuksia hieman absurdimmassa valossa. Seuraavana päivänä eduskunnan kyselytunnilla vastuuministerit Annika Saarikko, sekä Kai Mykkänen kertoivat hankkeesta nousseen kohun perustuneen pitkälti väärinkäsityksiin. Heidän mukaansa hanketta ei tulla viemään enää eteenpäin tämän hallituskauden aikana. Journalististen periaatteiden mukaisesti suljin tapauksen jutulla, jossa kerrottiin lakihankkeen pysäyttämisestä.

Mutta, kuka uskoo, että Helsingin Sanomien alkuperäinen uutinen perustui väärinkäsityksiin ja keskeneräisen valmistelun tulkintaan? Eikö tällainen toimintatapa, jossa arveluttavia ja huonosti valmisteltuja lakiesityksiä esitetään ja perutaan mielivaltaisesti, ole Juha Sipilän hallituksen keskeinen lainvalmistelun väline?

-Tehdään nyt ensin ja katsotaan mitä siitä tulee, on Sipilä todennut itse asiasta kysyttäessä.

Kuvailin hallituksen toimintatapaa hiippailuksi Kardemumman yössä. Ja onhan siellä hiippailtukin: Kohutun hallintarekisterin hallitus ujutti eduskunnan prosessien läpi kolmannella kerralla, todettuaan aiempien yritysten kohdalla, että hallintarekisteriä ei tulla enää viemään eteenpäin. Aktiivimalli runnottiin läpi perustuslakiasiantuntijoiden mielipiteesta huolimatta kaikessa hiljaisuudessa. Tässä kohtaa hiljaisuus oli ulotettu myös mediaan, jota ei kiinnostanut kansalaisaktiivien näkökulma valmisteilla olevan lain selkeisiin puutteisiin ja eriarvoistavaan luonteeseen.

Sote, maakunnat ja irtisanomislait toimivat myös esimerkkeinä Sipilän hallituksen työskentelytavoista: Kehnosti valmisteltuja esityksiä yritetään runnoa läpi mm. disinformaatiota levittämällä tai vaikkapa kaalia rouskuttamalla valiokunnassa. Pääministeri on osoittanut, että hänelle on aivan sama, kuinka asiat viedään maaliin, kunhan lopputulos on hänelle mieleinen. Siis hänelle. Juha Sipilälle. Pääministeri Sipilä näkee itsensä taiteilijana, jonka keskeneräistä työtä ei saisi arvostella, vaikka prosessi näyttää siltä, että lopputuloksena saadaan ihailla perverssiä kissantappovideota.

Hallituksen työskentelytapojen perusteella on syytä epäillä, että lakihanke potilastietojen avaamisesta poliisin työvälineeksi pompsahtaa esiin myöhemmin, ehkä uusin termein, tai näennäisesti muutettuna. Tämän hallituksen tavoitteena, Euroopassa ja Amerikassa vallassa parhaillaan olevien oikeistohallitusten tapaan, on viranomaiskontrollin kasvattaminen ihmis- ja perusoikeuksien kustannuksella. Gallupit ovat kuitenkin osoittaneet, että kansa haluaa muutosta. Meidän pelastuksemme on se, että vaalit lähenevät kovaa vauhtia.  Ellei sitten Juha Sipilä ujuta viime metreillä läpi esitystä itsensä nimittämisestä Suomen keisariksi. Äärimmäisen pelottavaa on, että näin absurdi ajatus tuntuu näin tavallisena lauantaiaamuna ainakin edes vähän mahdolliselta.