Sote on nyt ansaitusti kaikkialla. Hiljalleen alkaa näyttää siltä, että Sipilän hallituksen metkut avautuvat myös omille joukoille. Ja voi myös olla, että joillakin päätöksentekijöillä on alkanut persnahkaa kuumottaa. Tapaus Kittilä on osoittanut, että enemmistön voimin tehdyt näennäisdemokraattiset päätökset eivät välttämättä ole laillisia. Ja että niistä päätöksistä voi joutua myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Hallitus on päätöksillään ja hälläväliä -valmistelullaan uhmannut toistuvasti perustuslakia ja perusoikeuksia. Olisi kohtuullista, että Sipilän hallituksen toimet tutkittaisiin jossain vaiheessa. Vaikkapa sitten perussuomalaisten totuuskomissiossa sen ööö… Levansalon toimesta.

Ulkoministeri Timo Soini kutsui plokissaan Jan Vapaavuorta narisevaksi veräjäksi. Sen ymmärtää, sillä politiikan ulkoradalle asemastaan huolimatta ajautunut Soini yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni saavuttamistaan eduista ja sinnitellä niin kauan, että mukava eläkevirka ulkomailla on sinetöity. Tehtyjen päätösten laillisuus ei Soinia kiinnosta; hän haluaa hyvää itselleen ja jos Timolla on mukavaa, sen täytyy olla oikein, sillä Timon tunteet eivät valehtele. Jonkun tulisi vain kertoa Timo Soinille, että hänen avautumisensa plokissaan eivät edistä hänen pyrkimyksiään, vaan toimii suurelle yleisölle perusteena vastustaa hallituksen toimia entistäkin raivokkaammin. Timo Soini möi perseensä niin suureellisesti, ettei se tule unohtumaan kansan muistista Soinin toivomalla tavalla. Ulkoministerin kannattaisi nyt vain jättää pulinat pois ja nauttia bisnesluokan kyydistä niin kauan kuin sitä riittää.

Kokoomuslaista sote- ja maakuntakapinaa johtava Vapaavuori saa todennäköisesti ulkoministeri Soinin väsyneestä vaikerruksesta vain lisää voimia; Vapaavuori on matkalla tähteyteen saavutettuaan itselleen täydellisen aseman päätöksenteon ja medianäkyvyyden suhteen. Vapaavuori voi räksyttää vapaasti joka suuntaan samalla, kun johtaa taloudellisesti hyvinvoivaa pääkaupunkia, joka ei ole pakotettu vaikeisiin päätöksiin. Asemassaan hänen kätensä ei ole sidotut edes oman puolueensa toimesta, vaan hän voi turvallisin mielin haastaa puoluejohtoa ilman pelkoa vaikuttavista vastatoimista. Mutta, vaikka soten ja hallituksen kaatumista hartaasti odottavan vasemmistolaisen tekisi mieli hurrata kokoomuslaista heräämistä, on syytä muistaa, että kokoomus on ollut keskeisessä roolissa siinä, että valtakunnan asiat ovat nykyisessä jamassaan.

Elina Lepomäen sytyttämä vastarinta kokoomuksen sisällä tarjoaa kokoomukselle myös mahdollisuuden ajaa kaksilla rattailla. Tehtyään vuosia kyseenalaista hallituspolitiikkaa, kokoomus voi nykyisen hallituksen kaatamalla tehdä silmänkääntötempun ja anastaa sankarin viitan itselleen: On mahdollista, että ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa kokoomuksen keskeisenä teemana on se, kuinka kokoomus pelasti Suomen kokoomukselta. Laskevan gallupkäyrän ja vastarinnan säikäyttämänä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo etsii nyt todennäköisesti kuumeisin mielin uskottavaa ulospääsyä tilanteesta. Kevään aikana tullaan vielä näkemään tiedotustilaisuus, jossa Orpo kertoo nykyisen hallituspolitiikan olevan arvopohjaltaan kokoomuslaiselle kestämätöntä ja johdattavansa joukkonsa raskain, mutta samalla jotenkin keventynein mielin kohti uusia vaaleja.

Luulen jokaiselle olevan selvää sen, että sote- ja maakuntauudistus tulevat kaatumaan. Nyt on kyse vain ajanpeluusta ja selustojen varmistamisesta. Jokainen haluaa selviytyä tilanteesta voittajana, vaikka häviäjä on jo selvillä. Juha Sipilän päivät ovat luetut ja hänen niskaansa tullaan kaatamaan, aivan ansaitusti, likaämpärin mehevimmät sattumat. Ajanpeluun suhteen meidän kaikkien tulisi kuitenkin olla tiukkana; vaikka sote on mittaluokaltaan ylivoimaisesti suurin hallituksen hankkeista, on hallitus tehnyt myös valmiiksi lukuisia päätöksiä, jotka odottavat kansan taholta ja ihmisoikeuksien suhteen purkamista tai kohtuullistamista. Hallituksen työllisyydenhoito, harmaan talouden edistäminen, valtion omaisuuden myynti ja hallinta sekä poliittisesti ohjatut turvapaikkapäätökset vaativat akuutisti selvittämistä. Meillä on asioita, jotka eivät voi odottaa poliitikkojen kasvojen pesua. Siksi myös huomenna kannattaa tulla vaatimaan aktiivimallin pikaista perumista ja hallituksen eroa!

https://www.facebook.com/events/196932341060603/

Kuva: Sira Moksi