Toimittaja Sanna Ukkola kirjoitti kolumnin hoitajien influenssarokotekapinasta. Selkävammaisena hoitajana olen ajautunut sivuun hoitotyön arjesta siinä määrin, etten ole ottanut asiaan kantaa, mutta Ukkolan tapa maalata pakkorokotuksia vastustavat hoitajat rokotevastaisiksi reikihoitajiksi vaatii kommentointia. Varsinkin, kun Ukkola kirjoittaa asiasta, josta ei tiedä yhtään mitään.
Pakollisia influenssarokotuksia vastustava kampanja johtuu 1.3.2018, vuoden siirtymäajalla, voimaantulleesta tartuntatautilain muutoksesta, jossa terveydenhuollon henkilöstö velvoitetaan ottamaan kausi-influenssarokote. Lain pykälä 48 ilmaisee asian näin:”Työskentelyyn sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa, joissa hoidetaan lääketieteellisesti arvioituna tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita tai potilaita, saa käyttää vain erityisestä syystä henkilöä, jolla on puutteellinen rokotussuoja.”
Tutustuttuaan #minäpäätänitse -kampanjan facebook -ryhmään, Sanna Ukkola löysi kommentteja, joiden perusteella hän leimasi koko ryhmän rokotevastaiseksi huuhaaksi. Minä taas näen ryhmän koostuvan lähes poikkeuksetta ammattilaisista, jotka ilmoittavat suhtautuvansa rokotteisiin myönteisesti ja rokottavan itsensä ja lapsensa suositusten mukaan, mutta vastustavat ihmisten rokottamista pakolla. Kuulun itse samaan ryhmään: olen rokottanut itseni ja lapseni niin kuin kuuluukin, mutta jokavuotista, arvaamattomasti tehoavaa influenssarokotetta en ole ottanut.
#minäpäätänitse -kampanjan sanoma on selkeä: Hoitajalla on oltava itsemääräämisoikeus siihen, mitä aineita hänen kehoonsa pistetään. Oikeasti riskiryhmien kanssa työskentelevät ovat ottaneet tarvittavat rokotteet aiemmin ilman lain määräämää pakkoa; niin olen itsekin aikanaan tehnyt. Tällä hetkellä ongelmaksi on muodostunut se, että työnantajat tulkitsevat lakia niin, että riskiryhmien käsite kattaa lähes kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat. Työnantajat perustelevat näkemyksiään potilasturvallisuudella, mutta suurelta osin kyse on myös sairauspoissaolojen hallinnasta, eli rahasta. Raha ei voi olla riittävä syy hoitajien itsemääräämisoikeuden rikkomiseen.
Sanna Ukkola mainitsee myös #minäpäätänitse kampanjan herättäneen vastakampanjan, jossa varsinkin lääkärit ovat ottaneet näkyvästi kausi-influenssarokotemyönteisen kannan. Ukkolan mielestä kukaan ei ole osannut antaa tyydyttävää selitystä siihen, miksi lääkärit valitsevat toisin, mutta minulla on tarjota hänelle ainakin inhorealistinen osatotuus: Lääkäreiden kädet ovat edelleen syvällä lääkeyritysten taskuissa. Arjen hoitotyössä tämä näkyy lääke-edustajien lääkäreille tarjoamina ilmaisina lounaina. Joiltakin lääke-edustajilta olen kuullut, että kohtuullisesti tienaavat lääkärit suhtautuvat suorastaan intohimoisesti yritysten tarjoamaan krääsään ja palaveripulliin. Lisäksi lääkäreiden lääketietämys on lääketieteellisestä valmistumisen jälkeen yksinomaan lääkefirmojen varassa. Siinä missä hoitajien lääkehoidon osaamista päivitetään riippumattomien ammattilaisten toimesta jatkuvasti työn ohessa, lääkäreiden tietoja täydennetään vain lääkefirmojen markkinoinnin kautta.
Hoitajia kohtaan on esiintynyt, varsinkin keskustalaisten pääministerien toimesta, halukkuutta erilaisiin pakkotoimiin. Noin 10 vuotta sitten hoitajien työtaistelutoimien ja joukkoirtisanoutumisten vuoksi oltiin valmiita säätämään pakkolakeja, joilla hoitajat olisi velvoitettu tekemään työtä vastoin omaa tahtoaan. Kohtuullista palkkausta halutessaan hoitajat nimetään nopeasti ahneiksi ja siksi moraalittomiksi. Nyt sosiaalisessa mediassa ja kolumnistien toimesta kyseenalaistetaan jopa pakkorokottamisia vastustavien hoitajien ammattitaito ja, tietenkin taas kerran, myös moraali.
Pakkorokottamisia vastustavat hoitajat uskovat varmasti lääketieteeseen, mutta lääketiede itsessään ei ole oikeastaan minkään asian suhteen yksimielinen. Tutkimuksia tehdään ja uusia hoitomuotoja kehitellään, mutta konsensusta saavutetaan harvoin. Koulukuntaerojen lisäksi myös lääkäreiden henkilökohtaiset näkemykset ohjaavat heidän ammatinharjoittamistaan, joskus jopa aivan mutu -perusteisesti. Pakkorokotuksia vastustavien hoitajien leimaaminen lääketieteen vastustajiksi on tahallista yksinkertaistamista ja toimittajan laiskaa journalismia. Julkisuudessa käydyt keskustelut hiilihydraateista, rasvoista ja D-vitamiinista ovat hyviä esimerkkejä lääketieteen monimuotoisuudesta. Jos lääketiede olisi vain yksi olemassa oleva totuus, tietäisimme kiistattomasti, kuinka ihmisten tulisi elää. Pakkorokotteiden vastustaminen ei näin katsottuna ole myöskään lääketieteen vastaisuutta, vaan osa lääketiedettä ja siitä käytävää keskustelua.
Terveydenhuoltomme on monelta osin kriisissä: Suuri syy siihen on pätevien tekijöiden puute. Väestön vanhentuessa potilasmäärät kasvavat ja monilla terveydenhuollon sektoreilla työntekijät ovat niin loppuunajettuja, että valtaosa työntekijöistä harkitsee alan vaihtoa. Hoitajien uhkaaminen pakkolaeilla, palkkojen leikkaaminen ja nyt viimeisimmäksi pakkorokottaminen, eivät varsinaisesti toimi vetovoimatekijöinä alalle uusia tekijöitä houkuteltaessa. Suuren yleisön suhtautuminen hoitajiin on edelleen lähtöisin ajoilta, jolloin hoitajat asuivat sairaaloiden yhteyteen rakennetuissa impilinnoissa. Monelle hoitajat ovat edelleen ammattiryhmä, jota voidaan velvoittaa, pakottaa ja kutsumukseen vedoten leimata hyväksi tai huonoksi. Ei, se ei enää mene niin. Hoitajat tekevät työtään siksi, että siitä saadaan palkkaa, jolla rakennetaan ihan tavallista elämää myös työajan ulkopuolelle. Tuntuu uskomattoman lapselliselta sanoa näin, mutta moni ei edelleenkään tunnu ymmärtävän tätä: Hoitaja ei ole jokin mystinen äitihahmo, vaan ihan tavallinen ihminen, tarpeineen, iloineen ja myös ongelmineen. Koska hoitaja on potilaan lailla myös ihminen, ihmisoikeudet koskevat myös hoitajaa.
Jokainen hoitaja suhtautuu varmasti vakavasti potilasturvallisuuteen. Kukaan ei halua kontolleen ihmishenkien menetyksiä. Mutta hoitohenkilökunnan velvoittaminen vuosittaisiin rokottamisiin ei ole vain potilasturvallisuuskysymys. Asiaa pohtiessaan jokainen voi miettiä, ottaako, tai ottaisiko itse vuosittaisen rokotteen pakotettuna, tästä hetkestä hamaan eläkeikään asti? Ja nostan tässä nyt framille vaikkapa julkisin varoin rahoitetun yleisradioyhtiön. Koska YLE:llä on merkittävä rooli kansalaisten tiedonsaannin turvaamisessa myös kriisitilanteissa, voisi olla perusteltua ulottaa kausi-influenssarokotepakko myös YLE:n henkilöstöön. Olisiko kansalaisten tiedonsaannin turvaaminen riittävä peruste kaikkien yleläisten rokottamiseen? Ja jos olisi, niin ottaisivatko kaikki yleläiset rokotteen purnaamatta? Ja jos eivät, niin olisiko oikein kirjoittaa vastarinnasta sen jälkeen kolumni, jossa hanttiin laittavat yleläiset nimetään ammattitaidottomiksi huuhaatoimittajiksi?