Tuore europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) pääsi ääneen Helsingin Sanomien haastattelussa 27.5. Koko artikkeli oli otsikosta viimeiseen pisteeseen asti taattua Huhtasaarta. Mielikuvituksellisten väitteiden ja suoranaisen valehtelun jälkeen Huhtasaari antoi sosiaalisessa mediassa huutia valtamedialle, ja erityisesti Helsingin Sanomille.

Tutkivan journalismin taso on niin heikkoa ja politisoitunutta, että jopa poliitikoilta voimme lukea vähemmän politisoitunutta tekstiä, kommentoi Huhtasaari jakaessaan Eija-Riitta Korholan blogikirjoituksen Twitterissä.

Postauksen yhteydessä Huhtasaari debatoi Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Raution kanssa.

Kuvakaappaus Twitteristä

Huhtasaari ei todellakaan taipunut haastattelussaan yhtään mihinkään. Ainoa joka taipui, oli Helsingin Sanomien journalistinen uskottavuus. Perussuomalaisen poliitikon lausunnot oli julkaistu lehdessä vailla kritiikkiä. Jutun kirjoittanut toimittaja Paavo Teittinen ei kysynyt Huhtasaarelta tarkennusta edes selviin valheisiin ja äärioikeiston aktiivisesti levittämiin väittämiin. Myöhemmin Teittinen kommentoi sosiaalisessa mediassa, että halusi luottaa artikkelissaan lukijaan. Muun muassa Huhtasaaren väittämää Malmösta sotatoimialueena Teittinen piti normaalina politiikon retoriikkana, jollaisen haastamista Teittinen ei pitänyt mielekkäänä. Koska Minja Koskela teki blogissaan journalistin työt ja kävi läpi Huhtasaaren haastattelun keskeisimmät ongelmakohdat, en puutu sen sisältöön tässä sen tarkemmin.

Ymmärrän kyllä markkinoiden logiikan; rahaa se on fasistinkin raha, ja perinteinen media on ollut viime vuodet melkoisessa paineistuksessa. Ymmärrän myös, että lukijaan pitää luottaa ja että mikään haastattelu ei voi perustua ainoastaan haastamiseen. Mutta, kyllä maamme journalismin kirkkaimman helmen pitäisi silti pystyä parempaan. Jos lehti julkaisee poliitikon sakeimmatkin väitteet sellaisenaan, mihin siinä prosessissa tarvitaan enää toimittajaa? Rahaa ja kaikkien aikaa säästääkseen lehti olisi voinut hoitaa haastattelun varmasti puoluetoimiston tiedotteella. Lukijaan luottamiseen vetoaminen tuo tässä asiassa mieleen lähinnä kokoomuksen vaalivankkurit. Kritiikittömyydestä syntyy vaikutelma välinpitämättömyydestä. Ja siitä, että myös toimittajat ovat niin tottuneita äärioikeiston retoriikkaan, että pitävät absurdeimpiakin väitteitä ikään kuin asiaan kuuluvina. Milloin ilmiselvät valheet ovat muuttuneet journalistinkin silmissä hyväksyttäväksi?

En pidä ”ensin tuo sanoi sitä ja sitten tämä” -tyyppisistä raporteista, mutta valitettavasti se on nopein tapa päästä tämän kirjoituksen ytimeen, joka on perussuomalaisten kiukuttelemalla hankkima erityisasema mediassa: Esittämällä vaikeasti saatavaa, perussuomalaiset ovat ajaneet toimittajat epätoivoisen kosiomiehen asemaan. Tästä johtuen perussuomalaisen poliitikon haastattelutilanteesta on tullut asiakastapahtuma, josta täytyy jäädä hyvä mieli perussuomalaiselle. Jos perussuomalaiselle esittää hankalan kysymyksen, käy näin:

Riippumattomalla medialla on selkeästi puutteellinen ymmärrys äärioikeiston toimintatavoista. Jos vasemmisto kritisoi keskustaa leikkauspolitiikasta, tai kokoomus demareita ay-yhteyksistä, se on normaalia poliittista keskustelua. Vasemmistoa voi jopa kutsua kommareiksi, vaikka se vähän mummolan kellarilta tuoksahtaakin, mutta perussuomalaiset eivät ole tavallinen puolue muiden joukossa. Perussuomalaiset on kumouksellinen puolue, joka puhuu väestönvaihdosta ja jonka puheenjohtaja on kutsunut afrikkalaisia ihmissaastaksi. Jos jokin media, tai toimittaja, katsoo että tällainen puolue pitää päästää ääneen kritiikittömästi, se ei ole riippumattomuutta, vaan poliittinen linjaveto.

Laura Huhtasaaren kiitollisuus kritiikittömän foorumin saamisesta valtakunnan ykköslehdessä kesti siis yhden päivän. Se on osa perussuomalaisten strategiaa, jolla kiritetään toimittajia yhä kritiikittömämpään tapaan käsitellä puoluetta julkisuudessa. Varsinkin gallup -johtajan asemassa puolue tietää, että sen sivuuttaminen mediassa on vaikeaa, jolloin haastattelun saadakseen toimittaja saattaa huomata olevansa vallan vahtihauveli perussuomalaisten pyörittämällä agility -radalla.

Perussuomalaiset käyttävät hyväkseen asemaansa ja kaiken uuden edessä edelleen hukassa olevaa mediakenttää. Tällaisessa tilanteessa toimittajien tulisi muistaa, että uhmaikäisten ja terroristien kanssa ei neuvotella: Jos poliitikko antaa haastattelun vain omilla ehdoillaan, sellaista ei pitäisi ottaa vastaan. Näkyvyydellä Helsingin Sanomissa on edelleen arvo. Poliitikkojen tulisi kilpailla pääsystä sen sivuille.