Sanotaan se nyt suoraan: Suomalaisilla virkamiehillä ja poliitikoilla on verta käsissään. Jo aiemmin Long Play -verkkojulkaisu paljasti Maahanmuuttovirastossa vallinneen käytännön, jossa henkilökuntaa ohjattiin ja kannustettiin tekemään kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Poliittisen ohjauksen seurauksena Suomesta tuli hetkessä Euroopan tylyimpiä maita irakilaisille turvapaikanhakijoille. Jussi Halla-ahon maahanmuuttopolitiikkaa toteuttava hallitus on syyllinen siihen, että Suomi palauttaa turvapaikanhakijoita lähtömaihinsa tapettavaksi.

Sote- uudistuksen valmistelusta on tihkunut myös huolestuttavaa tietoa. Neuvottelevat poliitikot ja virkamiehet ovat olleet kuin käsinukkeja, jotka ovat esiintyneet näytelmässä juuri niin kuin monikansallisten terveysyritysten ahnaat kourat ovat käskeneet. Osa hallituspuolueiden poliitikoistakin on jo huolissaan siitä, miltä tilanne näyttää, mutta harva uskottava taho on uskaltanut mainita ääneen korruption. Sitä tuskin kannattaa odottaa myöskään tuoreelta oikeuskanslerilta, jonka käsialaa kiistellyt lait pitkälti ovat.

Edellä mainittujen ihmisiä konkreettisesti vahingoittavien hankkeiden lisäksi mm. uusien tiedustelulakien ja työttömyysturvan aktiivimallin suhde perustuslakiin on kyseenalainen. Lainsäädännöstämme on tullut muutamassa vuodessa vitsi joka varmasti naurattaisi, ellei se sattuisi niin paljon. Olen varma, että maamme asioista vastaavassa joukossa on sellaisia poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka haluaisivat korjata tilanteen ja toimia oikeasti kansan parhaaksi. Nykyisen hallituksen toiminta on varmasti korkeamman moraalin omaaville ihmisille vaikeaa katsottavaa.

Siksi toivon, että jokainen hallituksen toimintaa läheltä seuraava virkamies ja poliitikko kerää talteen todisteita näkemistään epämääräisyyksistä. Tiedotusvälineiden tulisi rohkaista vaikuttajia ottamaan yhteyttä ja paljastamaan mm. edellä mainittujen hankkeiden varsinaiset puuhamiehet, muistiot ja taustakeskustelut. Vahvaa lähdesuojaa on korostettava ja annettava vielä rehellisyyttä kaipaaville poliitikoille ja virkamiehille kanavat kertoa tarinansa koko kansan tietoon. Oikeamielisiä ihmisiä on kannustettava oikeisiin tekoihin.

Maahanmuuttoviraston toiminnan vuoksi ihminen on kuollut. Vain työtään tehneiden virkamiesten vuoksi ihminen ammuttiin. Jos he olisivat toimineet toisin, tämä ihminen eläisi edelleen. Asiaan osallisten suojaksi on rakennettu järjestelmä, jossa kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta, mutta jokainen tapetun turvapaikanhakijan palautukseen osallistunut ymmärtää varmasti olleensa osa ketjua, joka johti ihmisen ampumiseen Bagdadissa. Kuinka moni normaalin psyyken omaava ihminen haluaa oikeasti kantaa tällaista taakkaa?

Meidän kaikkien on nyt rohkaistava ihmisiä puhumaan. Poliittista painostamista kokevan virkamiehen on aika avata suunsa.