Edellinen, kieltämättä provosoiva kirjoitukseni Yrittäjä-Einosta herätti tunteita. Yksi kommentoija oli valmis heittämään kirjoittajan uuniin, toinen kertoi tehneensä poliisille tutkintapyynnön vihapuheesta kansanryhmää kohtaan. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että tarvitsen apua henkilökohtaisiin ongelmiini. Mediakritiikiksi tarkoittamani kirjoitus kiihotti osan kommentoijista sellaiseen raivoon, että karikatyyriksi hahmottelemani Yrittäjä-Eino alkoi selvästi saada lihaa luiden päälle. Kävi selväksi, että Suomessa on ainakin yksi ryhmä, jota ei sovi pilkata, missään oloissa.

Mediassa on nähty lukuisia hahmoja, jotka leveilevät helpolla elämällään yhteiskunnan tukien varassa. On ollut Sossu-Tatua, Skeitti-Juusoa ja ideologisia työttömiä. Viimeksi heinäkuussa Ilta-Sanomat nosti esiin 55 -vuotiaan miehen kirjoituksen mukavasta arjestaan ylitsepursuavien tukirahojen kanssa. Nämä artikkelit ovat varmasti totta; osa ihmisistä on tyytyväisiä vähään, jos elämäntilanne ja terveys sen sallivat. Tällaisen journalismin tarkoituksena ei ole kuitenkaan kertoa yksittäisten henkilöiden tarinoita, vaan langettaa epäilyksen varjo kaikkien työttömien ja toimeentulotukea saavien päälle. Aina kun tällainen kirjoitus julkaistaan, iltapäivälehtien kommenttikentät täyttyvät jupinasta, jossa puhutaan loisista, eläteistä ja viimeisistä ratkaisuista. Myös näissä kommenteissa Yrittäjä-Eino elää vahvana.

Kirjoitukseni mainittiin edustavan menneeseen maailmaan kuuluvaa yhteiskuntaluokkien välistä vastakkainasettelua. Kyllä, mediakritiikin ohella vastakkainasettelu oli tarkoitukseni. Milloin viimeksi yrittäjäjärjestöt tai oikeistolainen hallituksemme ovat tarjonneet sovinnon kättä alimmille tuloluokille? Retoriikka työttömiä kohtaan on ollut jo pitkään suorastaan väkivaltaista; puhuminen rikkaruohoista ja loisista on arkipäivää maan johtoa myöten. Pieni näkökulman muutos ja kärjistys fiktiivisessä kirjoituksessa saa sitä vastoin mm. miljonääriyrittäjän hyperventiloimaan ja vaatimaan vasemmistolta sopuisuutta. Ikäänkuin kansa ja oikeiston jatkuvasti läpsimä ay-liike ei olisi jo pitkään kääntänyt toista poskeaan vuorineuvosten ahneuden edessä.

Minun vanhempani olivat yrittäjiä ja olen itsekin ollut mukana yritystoiminnan ytimessä. Tunnen sen tuskan, joka liittyy mm. uusien työntekijöiden palkkaukseen ja virheellisiin rekrytointeihin. Tunnen hyvien ja taitavien yrittäjien lisäksi myös heitä, jotka ovat paikanneet kassavajetta myymällä sielunsa Saatanalle. Terveydenhuollon saralla sairaimmat kohtaamani väärinkäytökset ovat tapahtuneet ahneudesta sokaistuneiden yrittäjien toimesta. Julkisuudessa tällaiset tarinat käsitellään kuitenkin aina yksittäistapauksina, kuten kuuluukin, kun taas yhden työttömän ideologinen valinta luetaan helposti jokaisen työttömän syyksi. Ehkä siitäkin syystä kirjoitustani on lehahtanut kommentoimaan joukko samoja hahmoja, jotka pitävät kokonaisten ihmisryhmien syrjintää mm. rasismin muodossa ihan asiallisena.

Meillä ei ole totuttu yrittäjien pilkkaamiseen, vaan päinvastoin, yrittäjyydestä on luotu supersankaruuteen viittaava myytti. Lisäksi yritystoiminnan alle kuuluu hyvin monenlaista toimintaa: Kun luon karikatyyrin kehittyvien maakuntien mafiosomaisesta sarjayrittäjästä, se ei tietenkään tarkoita, että kaikki yrittäjät olisivat sellaisia. Juuri ja juuri itsensä elättävän pienyrittäjän ei tarvitse kantaa vastuuta muiden teoista, mutta hänen on myös syytä muistaa, että konsernien ostamat kokoomuspoliitikot eivät aja pienyrittäjän asiaa. Rahalla rehvastelevan kansanosan pilkkaamisessa on kyse myös valtasuhteesta: Se kenellä on rahat, sillä on valta. Ja kuten tiedämme, pääoma tuppaa keskittymään yhä harvemmille sekä paikallisessa, että myös globaalissa mittakaavassa. Luulen siis, että miljonäärit saavat edelleen nukkua yönsä rauhassa. Ja jos kotimaan vastakkainasettelu ahdistaa, voi aina lennähtää Nizzaan ja antaa huvikuunarin keinuttaa levottoman mielen suloiseen uneen.

********

Lopuksi totean taas, että kirjoitukseni ei edusta Kansan Uutisten blogialustasta huolimatta puolueen, lehden, tai kenenkään muunkaan linjaa. Journalistisen vastuun kirjoituksista kantaa toki kirjoittajan lisäksi myös Kansan Uutisten päätoimittaja. Ja mainitsen tässä myös oikaisuluontoisesti, että Yrittäjä-Einosta kertovassa tekstissä käyttämäni kuvan konteksti on omaa tuotantoani. Sira Moksi on piirtänyt kuvan vuonna 2017, mielessään Helsingin Rautatientorilla itsemurhaa yrittänyt turvapaikanhakija. Kuvan liittäminen kirjoitukseni aihepiiriin on siis vain ja ainoastaan minun vastuullani.

Ja sitten vielä: Journalistin ohjeiden kohta 13 sanoo, että uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun asti. Saammeko joskus kuulla, mitä Sossu-Tatulle kuuluu nykyään?