Aivan aluksi on syytä muistuttaa, mikä Esperi Care -skandaalin hoitamisessa on tärkeintä. On varmistettava, että vanhukset yhtiön toimipisteissä ovat kunnossa, että tapaus käsitellään oikeusistuimissa kaikella sen vaatimalla painoarvolla, ja ottaa vanhustenhoito kokonaisuutenaan käsittelyyn tavalla, joka varmistaa ihmisarvoisen vanhuuden jokaiselle. Pelkästään nämä eivät kuitenkaan riitä. Juuret menevät syvemmälle. Tämän todistavat jo vastaavat esimerkit, joita ilmenee kaikkialla – kuten Attendon palveluissa, joihin Tampereellakin usein turvaudutaan.

Ei ole parempaa merkkiä siitä, minkälaisen kansalaismyrskyn Esperi Caren tapaus on synnyttänyt kuin se, miten moni yksityistä palveluntuotantoa joko ideologisesti tai maakuntamallin painikkeena nieltävänä pakkopullana kannattava on pyrkinyt puhumaan kaikesta muusta kuin ilmeisimmästä tulkinnasta, eli siitä, että yksityisen palveluntuotannon ongelmien syy löytyy yksityisen palveluntuotannon logiikasta. Muille lienee selvää, että ongelma ei ole vain yhdessä yrityksessä vaan koko siinä järjestelmässä ja ajatustavassa, jossa hoivapalvelut ovat pelkkä yksityisen voitontavoittelun välikappale.

Ehkäpä pohjanoteerauksen ilmiselvän kiistämisessä on tehnyt valtiovarainministeri Orpo, joka Ilta-Sanomien haastattelussa puolusti ”valinnanvapautta” ilmaisemalla, että se itse asiassa on ratkaisu eikä ongelma, koska ”jos ei ole tyytyväinen, voi mennä naapuritaloon, se vaikuttaa saman tien palveluntuottajan motivaatioon, jos ihminen voi äänestää jaloillaan”. Vaikea äänestää jaloillaan, jos jalat eivät enää kanna. Koko ajatus ”rahalla äänestämisestä” ei päde kun kyseessä ovat todelliset vanhat ihmiset, jotka eivät pysty nostamaan tai halua nostaa ongelmia esille, koska pelkäävät mitä tapahtuu jos ”asioista tekee numeroa”. Esperinkin ongelmatkin nostettiin ensin työntekijöiden ja liittojen ansiosta.

Sinänsä on varmasti totta, että soteuudistus parantaisi valvontaa ja helpottaisi hoitamista pikkukunnissa isompien harteiden ansiosta – mutta tämä liittyy maakuntauudistukseen, ei ”valinnanvapauteen”. Tavallaan siis Orpolla on helpompaa kuin keskustalaisilta, jotka ovat jumittuneet puolustamaan ”valinnanvapausmallia”, jonka todennäköisesti tietävät itsensä sudeksi. Samalla Orpo jo käytännössä naulaa koko projektiin arkun nauloja ilmoittamalla ettei ryhmäkuri pidä. Keskustalaiset ovatkin turvautuneet samaan argumenttiin kuin vaalikauden aikana surullisen monta muutakin kertaa, eli osoittelevat sormilla kaikkiin muihin suuntiin kuin oman hallituksensa politiikkaan. Samalla unohtuvat esimerkiksi tämän hallituksen tekemät norminpurun nimissä tehtävät henkilöstövaatimussäästöt.

Silti, ongelma ei ole hallituskaan, ja nyt oppositiossa olevien puolueidenkin on syytä miettiä, minkälaisia vaikutuksia 2011-2015 kuntaleikkauksilla on monissa kunnissa ollut. Ongelma on järjestelmä, jossa hyvinvointi alistetaan voitontavoittelun logiikalle, ei toisin päin. Kun raha tulee veronmaksajilta, ainut käytännön keino vastata jatkuvaan lisävoittojen vaatimukseen on nipistää kuluista, ja tämä tarkoittaa palvelun laadun heikkenemistä, johtui se sitten suorista leikkauksista tai työntekijöiden loppuun ajamisesta. Ratkaisu ovat julkiset palvelut pääosin julkisena tuotantona ja hyvinvoinnin nostaminen keskiöön hyvinvoitontavoittelun tilalle.