Ranskan keltaliivit osoittavat mieltään taas tänään. Jo kuukauden kaduilla olleet, lähinnä pikkukaupungeista tulleet mielenosoittajat päätyivät alun perin kadulle polttoaineveron noston takia, ja keltaiset liivitkin on otettu autoista, joissa niitä on Ranskan lakien mukaan pakko pitää. Selvää kuitenkin on, että taustalla on laajempi tyytymättömyys. Presidentti Macronin, jonka eroa keltaliivit vaativat, suosio laskee kuin lehmän häntä, ja esimerkiksi tämän veropolitiikkaa tarkastelemalla voi havaita tähän syitä.

Sekä Ranskan oppositiossa oleva oikeisto että vasemmisto ovat yrittäneet ottaa liikettä haltuun. Tämä on kuitenkin vaikeaa, koska liikkeellä ei ole ollut yhtä aatetta tai johtajaa. Liike on todennäköisesti itse asiassa syntynyt autonomisemmin kuin monet vasemmistolaiset ’autonomiset’ liikkeet, ihmisten kommunikoidessa keskenään netin välityksellä. Erilaiset itse julistautuneet asiamiehet ovat pyrkineet ottamaan liikettä haltuun, toistaiseksi huonoin tuloksin. Ehkä laajimmille levinnyt lista vaatimuksista sisältää sekä vasemmistolaisia että nationalistisia tavoitteita. Ei mikään ihme, voisihan monia peruskansalaisia, ehkä enemmistöä, luonnehtia kautta Euroopan lähinnä jonkinlaisiksi konservatiivisiksi vasemmistolaisiksi.

Suhtaudun itse varsin neutraalisti keltaliiveihin, jo siksikin ettei meillä vieläkään ole Ranskan ulkopuolella kunnon käsitystä kaikesta mitä on meneillään ja koska liike on niin hajanainen. Oudoksuttaa, miten samalla anarkistit ja anarkistimieliset saavat median kautta välittyvistä palavista autoista ja poliisin kanssa tappeluista ilmeisesti jonkinlaisen pavlovilaisen mellakkapornoreaktion, kun taas monet perussuomalaiset samaan aikaan ovat vakuuttuneita että koko polttoaineverohomma on median keksintöä ja todellinen syy on pelkästään ja ainoastaan maahanmuutto. Joka tapauksessa olisi kertakaikkisen tyhmää olla kuuntelematta keltaliivejä ja miettimättä, miten näiden asettamaan haasteeseen vastataan, että samalla voidaan toteuttaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

Tämä ei välttämättä ole helppoa, mutta politiikassa harvemmin asiat ovat. Tarvitaan jatkuvaa tasapainottelua ja uudenlaisia ratkaisuja. Tärkein teema kuitenkin on kerta kaikkiaan pääseminen eroon siitä ajatuksesta, että ilmastonmuutosta vastaan voidaan taistella niin, että maksajina eivät ole rikkaat. Populismin vastaisen kamppailun esitaistelijat väittävät yleensä tässä kohtaa, että globalisoituneessa maailmassa tämä on mahdotonta – pääomat ja rikkaat liikkuvat, mitään ei ole tehtävissä. On eriskummallista, että tätä pidetään jonkinlaisena argumenttina nykyjärjestelmän puolesta eikä sen puolesta, että kapitalismi on kautta maailman perustavanlaatuisesti rikki. Ratkaisut eivät voi olla pelkästään markkinaehtoisia.

Kokoomus viettää tänään 100-vuotisjuhliaan. Ennen puolueen poliitikot sanoivat, että ensin on rajaa turvattava, sitten vasta leipää levennettävä. Jos kokoomuksella näkisi nykymaailmassa jonkun tehtävän, se voisikin olla tähdentää jäsenillään kannattajilleen, että ensin on ilmasto turvattava, sitten vasta näiden leipää levennettävä – sen sijaan, että kokoomuslaiset moralisoisivat vyön kiristyksestä ja kaikkien sattumisesta kaikille muille kuin omilleen. Muuten alkaa eksponentiaalisesti se rajojenkin turvaaminen vaikeutua epävakauden lisääntyessä.