Epäkelpo isäni laskuja maksamaan, epäluotettava. Todennäköisesti olisi vaikeaa pitää omat intressit erillään.

”Eli varastaisin?”

”Älkääs´ nyt, ei tässä rikoksesta puhuta. Suhtaudutte nyt hyvin negatiivisesti tähän asiaan.”

Lokakuussa kelpasin isäni edunvalvojaksi, en enää toukokuussa.

”Mitä pahaa olen siinä välissä tehnyt?”

”Et siinä välissä, vaan sitä ennen.”

”Kesällä?”

”Kesällä.”

Kun maistraatin ensimmäisen tapaamisen jälkeen toivuimme äitini epäasiallisesta kohtelusta, aloin selvittää ja toimia. Isän pankille sopi aivan mainiosti, että minä alkaisin isän laskujen maksajaksi, samoin kuin verotoimistolle sopi muuttaa kiinteistöveroilmoitusta niin, että molempien (isän ja äidin) kohdalla lukee nyt omistajuuden kohdalla ½, mikä tarkoittaa sitä, että kiinteistö omistetaan yhdessä. Maistraatti oli kuullut muistisairasta isääni kahden kesken protesteistani huolimatta kesäkuussa, minkä takia päätin tehdä samoin. Halusin osoittaa käräjäoikeudelle, että olemme perheenä ja rintaperillisinä yhtä mieltä siitä, että voimme huolehtia isän taloudesta yhdessä ja turvallisesti emmekä tarvitsisikaan siihen raskasta edunvalvontaa.

Luulisi minun jo oppineen, mutta ei! Aktiivisuuteni äitini syyttömyyden osoittamiseksi osoittaakin minun intressini olevan ristiriidassa isäni edun kanssa ja koska olen ollut edunsaaja äitini tekemässä ”luvattomassa lahjaoikeustoimessa” enkä vieläkään näe tässä mitään rikollista olen ”esteellinen selvittämään vanhempieni tilienkäytön asianmukaisuutta”.

Näin ollen isäni edunvalvojaksi määrättiin yleinen edunvalvoja, jolla on oikeus ja velvollisuus huolehtia ja hoitaa isäni taloutta ja omaisuutta isäni elämän loppuun saakka. Vaikka lakia ja käräjäoikeutta kunnioitan, niin tätä minulla on vaikea niellä. Jos ajan 80 km/h alueella satasta, rikon tieliikennelakia ja hyväksyn sen, että minua siitä rangaistaan, koska tiedän, että teko on rangaistava. Hyväksyn jo senkin, että ihmisten harhaluulo yhteisestä omaisuudesta avioliitossa ja keskinäisistä pankkitilienkäyttöoikeuksista ei päde lain edessä, kun toinen puoliso sairastuu vakavasti tai kuolee. Tästä pitäisi vain ihmisiä tiedottaa paremmin, että osaisivat laatia oikeat asiakirjat ajoissa.

En pidä siitä, että oikeuslaitos arvioi minun luotettavuuteni isäni asiain hoitajana nollaksi, mutta kestän sen, koska kuitenkin samalla viikolla esimerkiksi pankkilaitos, joka tekee asiakkaidensa luotettavuusarvioita työkseen arvioi minut 160 000 euron asiakkaaksi ilman takuita ja olen ainakin maksajana luottokelpoinen tässä yhteiskunnassa.

Mutta sitä, että äitiäni kohdellaan valtion toimesta kuin epäkelpoa oman edun tavoittelijaa, jonka toimia isäni asioiden hoitajana määrätään hänen viimeisinä elinkuukausinaan ulkopuolinen edunvalvoja tarkastelemaan, on minusta yksinkertaisesti törkeää. Laki on tehty ihmisiä varten, ei siksi, että maistraatin virkamiehillä riittäisi pienellä paikkakunnalla tarpeeksi työtehtäviä virkansa pitämiseksi. Muuta motiivia en maistraatin toiminnalle tällä hetkellä näe.

Ja jos isäni kaltaiset muistisairaat ovat näin ”epäluotettavissa” käsissä puolisoidensa kotihoidossa, heidät pitää kaikki heti pelastaa sieltä palvelukoteihin ja valtion holhoustoimen alaisuuteen! Vai onko se tosiaan niin kuin olen kesällä kirjoittanut, että vanha nainen kelpaa kyllä hoitajaksi, mutta ei omista tai yhteisistä asioista päättämään? Vai olenko vain yksinkertaisesti niin tollo, etten tajua vieläkään, missä isäni etua vaaniva uhka piilee ja että avioliitossakaan ei ole olemassa sellaista kuin ”yhteinen”?

 

Mitä sitten voi tehdä?

Joku ajattelee varmasti, että olen huono häviäjä.

”Antaisi jo olla! Mitä meni oikeuteen ilman avustajaa?!”

Hävisin kyllä, ja ärsyttää, mutta en anna asian olla. En valita käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, koska ”lahjaoikeustoimi nimiperiaatteen mukaan on tapahtunut” (vai miten se menikään?) ja se on lain edessä kiellettyä. Sen sijaan aion laatia maistraatin holhoustoimen tavasta kohdella asiakkaitaan kantelun Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Se on ainoa taho, mihin maistraatin edunvalvonnasta voi valittaa ja sitäkin vasta, kun tapaus on käsitelty. Voi olla, että se, minkä koemme epäasialliseksi kohteluksi, on maan tapa ja minun on vain nieltävä tämä tollouteni. Mikäli holhoustoimen tavassa tehdä edunvalvontatarpeen selvitys ulosottoviranomaisen ottein ei ole mitään huomautettavaa niin mikäpä siinäkään, kunhan se, mitä edunvalvontaprosessi kokonaisuudessaan pitää sisällään asiakkaan näkökulmasta, avataan asiakkaille yhtä selkeäksi kuin esimerkiksi valtion toisen viranomaisen, Kelan, ohjeistus on omille asiakkailleen. Tämä siksi, että ihminen tietäisi, mihin on ryhtymässä, valitessaan maistraatin holhoustoimen omaisensa etua valvomaan.

Siihen, kuka koko väestön ohjeistaa hoitamaan talousasioitaan perheen sisällä niin, että ne lain edessä maistraatin holhoustoimessa kelpaavat, pitäisi mielestäni perustaa oma viranomaistaho. Minusta se voisi olla vaikka vanhustensuojeluyksikkö, joka toimisi sosiaalitoimen alaisuudessa, kuten lastensuojelukin. Vanhustensuojelussa keskusteltaisiin ikäihmisten terveyden- ja varainhoidosta, sovittaisiin ja sitouduttaisiin tarvittaviin toimiin niiden suhteen ja vain riitatilanteissa käännyttäisiin maistraatin puoleen. Varoja tähän vanhustensuojelu yksikköön saataisiin ainakin siitä, että maistraatin holhoustoimen kulut pienenisivät, kun ihmiset osaisivat hoitaa asiansa ilman kallista oikeuslaitosta, jolle riittää varmasti tekemistä oikeidenkin rikollisten parissa.