Viime viikon lauantaina äänitimme Helsingin Vasemmistoliiton toisen etävapun. Edellinen vappu oli opiskelua uuteen koronatodellisuuteen. Nyt koronaturvallisen nauhoitustilanteen järjestäminen meni jo vanhasta tottumuksestahan. Kiitoksia kaikille etävapun järjestämiseen osallistuneille: Galia Suarez Kataiselle, Torsti Alhavalla, Punaiselle vaaralle sekä Merikukka Quartetille.

Vuoden päästä saamme toivon mukaan jo olla kohottamassa maljoja Hakaniemen torilla ennen marssille lähtöä.

 

 

Ilosta vappua!

 

 

Hyvät toverit!

 

Me juhlimme nyt vappua. Me työläiset olemme juhlineet toukokuun ensimmäistä jo Pariisin toisen kommuunin ajoista vuodesta 1890. Tuolloin työläiset taistelivat parempien työolojen puolesta muuttuvassa maailmassa, jossa koneellistuminen oli valtaamassa alaa. Pian sen jälkeen, kun vapun juhlimisen oli aloitettu, maailma räjähti tuleen maailmansodan myötä, jonka myötävaikutuksella pandemia nimeltä espanjan tauti hyökyi maailman halki. Kun vertaa silloista maailma ja tätä päivää, moni on muuttunut. Samalla yllättävän paljon on samoin. Elämme valtavan muutoksen keskellä, työelämä on murroksessa, samoin vakaana pidetty työmarkkinasopimisen järjestelmä on alkanut rakoilla. Samoin elämme globaalin pandemian keskellä ja työläiset ovat edelleen hakemassa niitä oikeuksia, joita rahan valta heille ei haluaisi antaa.

Viikko sitten soittelin kuntavaaliehdokkaillemme ja sain kuulla siitä valtavasta vapaaehtoistyömäärästä, jota puolueemme jäsenet ja kuntavaaliehdokkaat tekevät kuka leipäjonoissa, kuka lasten ja nuorten parissa, kuka yksinäisten vanhusten hyväksi. Olen myös keskustellut Pasila-Vallilan osaston kanssa mahdollisuudesta käyttää Hermannin kerhotilaa kodittomien nuorten keskuksena. Onneksi Sininauhaliitto sai lopulta Vallilasta tilat kodittomien nuorten asuntolalle. On häpeällistä, että 500 miljoonaa euroa tahkonnut kaupunki ei pysty takaamaan perusoikeuksia kaikille. Kaikilla tulee olla oikeus kotiin ja ihmisarvoiseen elämään.

Korona on mitä suurimmassa määrin luokkakysymys. Pandemia ei kohtele kaikkia tasa-puolisesti. Matalapalkka-ahdingossa elävät naisvaltaiset alat ovat kantaneet ja kantavat edelleen suurimman vastuun pandemian hoidosta. Samalla alati kasvava prekariaatin ja luovan työn luokka on jäänyt täysin ilman sen tarvitsemaa tukea. Onneksi vasemmistoliitto on aktiivisesti pyrkinyt tuomaan esille myös heidän ahdinkoaan.

Suuren ajattelijan Rosa Luxenburgin sanoin: ”Vallankumouksellisinta, mitä voimme tehdä, on sano ääneen se, mitä tapahtuu.” Kun tämän vuoden budjettia neuvoteltaessa muut puolueet pyrkivät spinnaamaan tekemiään kasvatuksen ja koulutuksen leikkauksia muka budjetin lisäyksiksi aloitimme mittavan somekampanjan, jossa toimme totuutta esille. Lopulta, kun Helsingin kaupungin mittavat puolen miljardin säästöt kävivät muutama kuukausi sitten ilmi, kasvoi poliittinen paine tarpeeksi isoksi ja valtuutetumme saivat läpi välttämättömät lisäykset alas ajettuun kasvatuksen ja koulutuksen budjettiin.

”Vallankumouksellisinta, mitä voimme tehdä, on sanoa ääneen se, mitä tapahtuu.” Kiitoksia kaikille somekampanjointiin osallistuneille. Ilman aktiivien panostusta emme olisi saaneet tätä tehtyä.

Yhteistyöllä voimme saavuttaa mitä vain. Ilmaston muutoksen torjuminen tulee lähivuosina vaatimaan mittavia uhrauksia meidän kaikkien henkilökohtaisessakin elämässä. Tärkeintä kuitenkin on tajuta, että kyseessä ei ole yksilön valintoihin nojaava identiteettipoliittinen projekti, vaan suuri muutos, joka koskettaa meitä aivan kaikkia. Poliittisesti on pakko tehdä tekoja, jotta meidän lapsilla olisi maailma, jossa ihminen voi vielä elää. Egoistinen kulutuskapitalismi tulee saada aisoihin.

Ainahan me olemme olleet oikeassa, mutta nyt enemmän kuin koskaan, maailma huutaa vasemmistolaisiin arvoihin perustuvaa solidaarisuutta ja yhteiseen hiileen puhaltamista. Nyt niin koronasta nousemisessa kuin ilmaston muutoksen torumisessa on ensiarvoisen tärkeää katsoa, että poliittinen päätöksenteko perustuu solidaarisuuden ja pyrkimykseen tasa-arvoon. Nyt on tuhannen taalan, itse asiassa 500 miljoonan euron paikka korjata 80-luvun jälkeen revenneitä varallisuuseroja. Oikealla, vasemmistolaisella politiikalla rakentamaan tasa-arvoisemman ja solidaarisemman yhteiskunnan.

Hyvät ystävät, toverit maailma ei todellakaan ole vielä valmis. Huomisessa meitä odottaa taistelu, jota ei ole vielä läheskään voitettu. Mutta nyt on vappu, nyt on aika nostaa malja niille saavutuksille, joita yhdessä olemme saaneet aikaiseksi.

Hyvät toverit, hyvät ystävät toivotan teille iloista vappua!