Aids-epidemia antoi sateenkaariyhteisölle eväät myös korona-pandemian käsittelyyn.
Tänään on Tom of Finlandin 101-vuotissyntymäpäivä. Tom ehti nähdä elämänsä aikana niin toisen maailmansodan, AIDS-epidemian kuin homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin. Hän ei ehtinyt nähdä tasa-arvoista avioliittolakia, koronaa tai fetissiseksuaalisuuden poistamista sairausluokituksesta. Olen mukana toteuttamassa Medikalisaation haavat -nimistä seminaaria kesäkuulle. Seminaarin tarkoitus on avata homoseksuaalisuuden, sukupuolenkirjon sekä fetissiseksuaalien kokemaa medikalisaation kautta tapahtunutta syrjintää. Vasta vuonna 2010 poistui fetissiseksuaalisuus maamme sairauksien listalta. Se tarkoittaa, että vielä 10 vuotta sitten Tom of Finlandin kuvat olivat kuvia sairaudesta. Pysäyttävä ajatus.
Viime vuoden alussa, juuri pari viikkoa ennen kuin korona sulki Euroopan, näin kavereitani Antwerpenissa. Paikalle oli tullut ystäviä pitkin poikin mannertamme. Jostain syystä italialaiset kaverit peruivat tulonsa viime hetkellä. He puhuivat oudosta kuumetaudista, joka levisi juuri heidän alueellaan Pohjois-Italiassa. Oli siitä jotain ollut Suomenkin uutisissa.
Viimeisenä iltana istuimme syömässä ribsejä ja juomassa punaviiniä täydessä ravintolassa nauraen ja skoolaten loputtomasti. Puhuimme toistemme silmät suut täyteen, ja lopussa, kun erosimme, vaihdoimme poskisuudelmia perieurooppalaiseen tapaan.
Pari viikkoa Eurooppa sulkeutumisen jälkeen kuulimme, että antwerpenilainen kaverimme oli viimeistä illallistamme seuraavana päivänä sairastunut, sairastanut viikkoja, lopulta joutunut sairaalaan ja vaipunut koomaan. Seuraavana päivänä heräsimme suru-uutiseen. Daniel ei koskaan herännyt.
Siitä alkoi prosessi, jossa ystävät pitkin poikin Eurooppaa alkoivat etsiä Danielin lähiomaisia, miten heihin saisi yhteyttä, mitkä olivat paikalliset surunvalittelutavat, pitikö lähettää adressi vai kukkia jne jne. Ja tietenkin peruskysymys nousi esille: tiesivätkö Danielin omaiset hänen seksuaalisuudestaan.
Muutama vuosi sitten olin Los Angelesissa kirjoittaja-residenssissä Tom of Finland Foundationilla. Tuolloin tutustuin moniin AIDS-epidemiasta selvinneisiin. Ystävystyin vanhemman miehen kanssa, joka laski haudanneensa lähes sata ystäväänsä.
Danielin kuollessa ja maailman sulkeutuessa korona-ahdistukseen oli AIDS-kaudesta selvinneistä ystävistä todella paljon apua. Heillä nousi vanhasta muistista mieleen, miten missäkin maassa oli tapana toimia hautajaisten yhteydessä. Mutta erityisesti he osasivat kuunnella ja lohduttaa. Tuntemattoman taudin vyöryessä ylitse, kun ihmiset eristäytyivät toisistaan ja ystäviä täynnä olevaan elämään tottuneet joutuivat viikkokausiksi kotiinsa yksinäisyyteen, osasivat AIDS-kaudesta selvinneet sanoa oikeat sanat.
Pari muutakin ystäväämme sairastui ja nopeasti AIDS-kauden veteraanit osasivat neuvoa turvallisen tavan viedä ruokaa sairaiden oven taakse. Niin kuulemma oli tehty silloin, kun ei vielä tiedetty tarttuuko HI-virus ilmavälitteisesti.
Keskustelimme whatsapp-ryhmissä tuntikausia kuunnellen vanhempien homomiesten rauhallista tarinointia siitä, miten eristyksissä pystyy pitämään psyykensä kasassa, miten tautipelon kanssa pystyy selviämään, miten hengittämistä kuunnellen voi aina maadoittua hetkeen. Olen pitkään miettinyt sitä, mitenköhän verrokkiheterot selvisivät pandemian alkuajasta. Se, että pystyin asettamaan oman kokemuksen toisten kokemusten rinnalle ja vertaamaan 30 vuotta sitten koettua kauhua, auttoi minua määrättömästi. Olen loputtoman kiitollinen edellisen sukupolven AIDS-epidemiasta selvinneille ystävilleni heidän kanssaan käymistäni keskusteluista. On uskomatonta, miten paljon sydäntä ja empatiaa tuollaisen kauhun läpi käyneissä ihmisissä voikaan olla.
Kaikki eivät suinkaan selvinneet ehjinä. Monet traumatisoituivat noina aikoina pysyvästi. On väärin sanoa, että se mikä ei tapa vahvistaa. Useat painivat edelleen 1980–90-luvuilla kokemiensa kauhujen uuvuttamina. Heistä jäi eloon vain varjo. Kun losilaisen ystäväni kotikaupungin läpi vyöryi Covid ennennäkemättömällä voimalla, sanoi hän kerran eräässä skypekeskustelussamme: ”Minä en kestä tätä uudelleen”, vakavana, kyyneleet valuen. Nyt minä vuorostani osasin olla hiljaa ja odottaa hänen puheensa jatkumista.
Toivon, että koronakausi jättää meihin kaikkiin jäljelle empatiaa ja kykyä kuulla toisten tuskaa. Kuten Tom of Finland sanoi: Kaikki ovat ansainneet rakkautta.
PS. Näin Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen syntymäpäivän kunniaksi jaan tässä Toukon siskon pojan vaimolta saamani omenakakun ohjeen, jonka hän oli saanut Toukolta. Ja josta minä olen tehnyt vegaanisen version. Nauttikaa koronaturvallisesti hyvien ihmisten kanssa tärkeistä asioista keskustellen.
APPLE CAKE BY TOUKO
1–2 hyvää omenaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
125 g margariinia
2 ¼ dl sokeria
n. 2 dl kasvismaitoa
Sulata margariini.
Kuori ja paloittele omenat kuutioiksi.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaneli.
Vatkaa sokeri ja margariini.
Yhdistä jauhot margariini-sokeriseokseen.
Lisää kasvismaitoa sen verran, että saadaan puuromainen, sakea seos.
Lisää omenapalat.
Paista pitkulaisessa vuoassa noin 200–225 asteessa noin 40 minuuttia.
Jäähtyneen kakun päälle voi ripotella tomusokeria.