Toimeksianto ylhäältä
Istuin 1990-luvun alussa lennolla Kajaanista Helsinkiin. Olimme palaamassa Kajaanin Yleisestä Raittiuskokouksesta Juhana Idänpään-Heikkilän kanssa. Hän oli juuri siirtynyt YK:n tehtäviin ja myöhemmin WHO:n johtaviin tehtäviin huumepolitiikan vaikuttajana.
Olin tullut tutuksi hänelle Lääkintöhallituksen kokouksissa, joissa olin ollut kertomassa, että entisin eväin emme pysty torjumaan Suomessa huumeongelman leviämistä.
Idänpään-Heikkilä antoi lentomatkan aikana minulle tehtävän: ”Ota sinä hoitaaksesi laillisten korvaushoito-ohjelmien aikaansaaminen Suomeen, kun olet vielä nuorempi mies”. Otin vanhemman kollegan neuvot tosissani.
Sillä tiellä olen edelleen – jälleen muhimassa olevan uuden huumeaallon kynnyksellä. Tällä kertaa ”kokemusasiantuntijana” sieltä käyttäjätiskin toiselta puolelta.
Vieläkin vaikuttavampi mielikuva opioidien vaikutuksesta ihmiseen on syöpynyt näkömuistiini, kun alle kouluikäisenä jouduin hinkuyskän vuoksi lääkäriin. Keuhkojani läpivalaissut lääkäri torkahteli tutkiessa. Kysyin isältäni: ”Minkähään takia sitä liäkäriä nukutti niin paljo, kun torkahteli koko ajan tutkiissaan”. Isäni vastasi ykskantaan: ”Se on morfinisti”.
Kuva torkahtelusta syöpyi näkömuistiini niin syvälle, että tunnistin ”yliannostuspilkkimisen”, kun 1990-luvun alussa Kettutien A-poliklinikalle Helsingissä hakeutui jonoksi asti venäjää puhuvia nuoria miehiä nuokuissaan.
Kesti viitisen vuotta, kun sain Lääkintöhallituksen, STM:n, Sisäministeriön ja Oikeusministeriön byrokraatit uskomaan, että meillä on melko nopeasti kasvava opioidiriippuvuus – sekakäyttöongelma.
Sain luvan ryhtyä tutkimaan ilmiötä ja etsimään samalla keinoja, miten ilmiöön pitäisi puuttua.
EU-komission piikkiin pääsin reissaamaan Roomassa ennen Suomen EU:hun liittymistä, kun piti ryhtyä rakentamaan EU-alueen huumeseurantajärjestelmää. Tiedonhankintani laajeni moniin muihin maihin niin idässä kuin lännessä.
Päihdelääketieteen yhdistys liittyi kansainväliseen alan verkostoon. Ryhdyimme oppikirja- ja käypä hoito suositusten laadintaan. Toimin kansainväliset suhteet rakentaneen Suomen yhdistyksen puheenjohtajana 12 vuotta.
Kieltolakitrauman jälkihoidosta ehkäisevään päihdetyöhön
Toinen jalkani oli tukevasti kieltolakitraumaa läpi käyvässä liikkeessä. Äitini oli ”raittiushenkilö”, joka perehdytti minut jo lapsena liikkeeseen. Tuon trauman purkamiseen osallistuminen on ollut työurani toinen tukeva kivijalka. Nykyään sitä kutsutaan ehkäiseväksi päihdetyöksi.
Huumepolitiikan globaalin murroksen äärellä tunnistan suomalaisille tutut kieltolakitraumat, sillä onhan meillä edelleen voimassa globaali YK:n julistama huumekieltolaki.
Haittojen vähentämispolitiikan kehittyminen 1990-luvulla on käynnistänyt tarpeen arvioida uudelleen 1961 voimaan tulleen kieltolain vaikutuksia. Suomi ratifioi tuon sopimuksen 1965. Huumeeton maailma tuli saavuttaa vuonna 2008. Toisin kävi. Sotien aiheuttamat pakolaisaallot, sodissa traumatisoituneet sotilaat ja suurvaltojen tarve rahoittaa valtioiden virallisen kirjanpidon ulkopuolisia operaatioita ovat lähes 200 vuotta ylläpitäneet vastavoimaa eli järjestäytynyttä huumekauppaa.
Ilmiö tunnetaan Kiinan oopiumsotina 1830–1860. Vietnamin sodan aikana syntyi ”Kultaisen kolmio” hoitamaan amerikkalaissotilaiden opioidinälkää. Afganistanin sodan aikoina maailman heroiinituotannon keskus siirtyi Afganistanin unikkoviljelmille. Sieltä nuo ohuet oopiumpurot traumatisoituneiden venäläissotilaiden välittäminä tulivat kolkuttelemaan Itä-Helsingin päihdepoliklinikan ovia kielitaidottomien venäläisnuorten ilmiasussa.
Etelä-Amerikassa ovat vuosikymmeniä vaikuttaneet kokaiinimafiat. Sielläkin myös valtiolliset toimijat ovat olleen aktiivisia, esimerkkinä entinen Chilen presidentti Pinochet.
Globalisoitunut ja järjestäytynyt huumekauppa on vahva vastavoima kysynnän vähentämiseen tähtäävälle haittojen vähentämispolitiikalle. Maailman hallintaan pyrkineet suurvallat ovat ratsastaneet ”kaksilla rattailla” tällä kentällä 1830-luvulta – Kiinan kahdesta oopiumsodasta alkaen.
Eikä tuo taktiikka osoita vieläkään hiipumisen merkkejä, sillä uudet sodat ylläpitävät aina kysyntää ja tarjontaa säteillen sota-alueilta vaikuttavana pimeänä talousmahtina koko maailman talouteen. YK:n asiantuntijat ovat laskeskelleet, että järjestäytyneen huumekaupan liikevaihto kilpailee melko tasaväkisesti maailman sotabisneksen liikevaihdon kanssa.
Me täällä Suomessa olemme aika syrjässä kansainvälisen järjestäytyneen huumekaupan valtavirroista, joten rakenteelliselle haittojen vähentämispolitiikalle olisi tilaa.
Humanismia hakemassa
Aloitimme 1990-luvun lopulla lailliset korvaushoidot, pitkälle syrjäytyneiden hoidon ulkopuolella olevien terveysneuvontaohjelmat, niitä tukevat koulutusohjelmat osana HIV:n ja maksatulehdusten ehkäisyohjelmia. Menestyimme hyvin, saaden onnistumisistamme kansainvälistäkin mainetta – niin idässä kuin lännessä.
Tuntuu haasteelliselta jälleen, kun keskustelu niistä teemoista, joiden ratkaisemiseksi olimme löytävinämme vaikuttavan ja toimivan polun, käydään jälleen juupas-eipäs keskustelua. Täytyykö meillä pyörä keksiä aina 30 vuoden välein uudestaan asiantuntijaperinnetiedon siirtymisvaikeuksien takia?
Uuttakin on toki tullut. Ihan oikeasti globaali keskustelu on käynnistynyt – ja myös muutosprosessi YK:n huumausainesopimuksen uudelleen arvioinnin tarpeellisuudesta. Pisimmällä muutoksen tuulet puhaltavat kannabispolitiikassa.
En pidä viisaana, että heittäydymme kuuroiksi. En pidä viisaana sitäkään, että Ukrainan sodan hetkellisen solidaarisuusaallon keskellä suljemme silmämme mahdollisesti uhkaavalta sotatraumojen uuden huumeaallon mahdollisuudelta.
Parhaat opetukset sain tähän teemaan rintamamies – konekivääriampuja isältäni, kun hän kertoi minulle, mitä rintamilta kotiutunut hinkuyskälääkärini sairasti.