Tuli pakollinen 3 viikon pysähdys fyysisessä treenissä lääkärien määräämänä verisuonikirurgisen operaation jälkeen. Oli aikaa keskittyä aivojumppaan eli lukemiseen. Tyttäreni – valtiotieteen opiskelija antoi faijalleen hyvän lukuvinkin: Maria Joutsenvirta& Arto O. Salonen: Sivistys vaurautena – Radikaalisti mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa, 2020.
Lukuelämys oli voimaannuttava 74-vuotiaalle. Erityisesti lämmitti nuorten tutkijoiden oivallus ylisukupolvisen perinnön arvon ymmärtämisestä tulevaisuuden rakentamisessa: ”Markkina- ja hyötykeskeinen hyvinvointiajattelu kohtelee kansalaisia välineellisesti. Tämä on näkynyt esimerkiksi niin, että iäkkäät ihmiset nähdään kuntien ”kustannustaakkana” ja yhteiskunnan ”eläkepommina”, jonka räjähtäminen pitää estää vahvan talouskasvun ja siitä kertyvien verotulojen avulla” (s. 257)
Kirjoittajat esittävät vaihtoehtoisen näkökulman: ”Entä jos ikääntyneet ihmiset nähtäisiin kustannusongelman sijaan yhteisöön aktiivisesti osallistuvina yksilöinä, jotka kartuttavat yhteistä hyvinvointia ja vaurautta”
Kirjoittajien mukaan heillä on ”vanhetessaankin kykyä ja tahtoa osallistua tavalla tai toisella aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan”.
Kokemani lukuelämys palauttaa itselleni mieleen 1966 ”Teinien taloudellisen kasvatuksen päivien” live-esiintyjän Pekka Kuusen. Hän esitteli tuon aikakauden suomalaisen yhteiskunnan kehityksen suuntaa näyttänyttä ”1960-luvun sosiaalipolitiikkaa” meille teineille. Samalla reissulla näin ensimmäistä kertaa Postisäästöpankin Tietokoneen. Kone täytti tuolloin suuren huoneen. Kokemus kuulla Pekka Kuusta ja nähdä tietokone olivat merkittäviä elämyksiä nuorelle teinille. Se oli henkilökohtainen avainkokemus määräämään ammatillisen ja ihmisenä kasvamiseni suuntaa.
Lähdin siitä lukemaan lääkäriksi. 1960-luvun poliittinen heräämiseni johti itseopiskeluun, jonka tärkein teos näin jälkeenpäin Kuusen kirjaan perehtymisen jälkeen oli Engelsin ”Luonnon Dialektiikka”. Ihminen osana luontoa ja biologisten lainalaisuuksien filosofinen ymmärtäminen kiehtoi minua ja johti jatkossa poikkitieteellisen ja moniammatillisen lääketieteellisen urani kehittymiseen.
Tunnen siitä hienoista ylpeyttä, vaikka kohtalonani oli ”vastavirtaan soutaminen” koko ammatillisen urani aikana. Siinä roolissa kasvoi ja karaistui, sillä hyvinvointivaltion tärkeimpien perusrakenteiden – julkisen terveydenhuoltojärjestelmän – rakentamisessa tarvittiin sekä palkkatyötä että vapaaehtoistyötä erityisesti uuden luomisen alueella.
Itselläni tuo uuden luomisen alue oli päihdelääketieteen kehittäminen – tarkemmin sanottuna alan kansainvälisen tiedon välittäminen suomalaisen lääketieteen perusrakenteisiin. En tyytynyt akateemiseen teoretisointiin. Tehtävikseni lankesivat Suomessa tuntemattomien hoidollisten lähestymistapojen, kuten huumehaittojen vähentämistyön ja korvaushoitomenetelmien käyttöön ottaminen käytännössä.
Tein vapaaehtoistyötä 12 vuotta päihdelääketieteen yhdistyksen puheenjohtajana, Duodecimin käypä hoito työryhmissä, alan oppikirjojen tekstien päivittäjänä, kouluttajana jne.
Eläkeläisenä olen jatkanut Joutsenvirran ja Salosen kuvauksen mukaisena vapaaehtoistyöntekijänä eläkeläisjärjestöissä ja Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton puheenjohtajana puolustamassa vammaisten ja ikäihmisten oikeuksia.
On upeaa todeta, että nuori tutkijasukupolvi nostaa meidän varttuneempien ylisukupolvisen hiljaisen tiedon tulevaisuuden rakentamisessa hyvinvointivaltiomme henkiseksi pääomaksi. Se on tähän saakka ollut luonnollinen osa ihmislajin kasvua ja kehitystä. Nykyajan ”putkinäkö” ja ”elämme vain tässä ja nyt asenne” valitettavasti hämärtävät sivistyksemme syvää merkitystä.
On upeaa, että nouseva nuoriso, tutkijat eturintamassa haastavat ihmiskunnan tuhoon johtamassa olevat pakkomielteet.
Kuulun sukupolveen, joka kykenee näkemään kirkkaasti fossiilikapitalismin synnyttämän uhkan voittamisen koko ihmislajin ja kotiplaneettamme elinkelpoisuuden säilyttämisen välttämättömyytenä.
Kerroin näkemyksistäni 12 vuotta sitten julkaisemassani kirjassa ”Antti Vasemmalta”. Kirjaa on vieläkin saatavissa.
Sukupolveni edustaa hyvinvointivaltion käytännön rakentajina myös rauhanpolitiikkaa ja erityisesti ydinsodan vastaista liikettä.
Ukrainan sodan puhkeaminen Euroopassa osoittaa, miten tärkeää on tänään sodan ja erityisesti ydinsodan vastaisen liikkeen herättäminen toimivaksi voimaksi osana planeettamme ja ihmislajin pelastamista itsetuhon voimilta.