Myöhään illalla 13.8. näytettiin Ylen ykkösellä uusintana vuonna 2018 valmistunut mainio dokumentti (https://areena.yle.fi/1-4315107) ”Toinen linja”. Dokumentti kertoo Helsingin Toisella linjalla toimineesta terveysneuvontapiste Vinkistä, mikä lakkautettiin kaupungin toteuttaman kilpailutuksen seurauksena 2015.
Dokumentin sankareita olivat Vinkin mainioiden työntekijöiden ohella vapaaehtoistyöntekijät – ”jobistit”. Vinkin tiimi oli onnistunut rakentamaan helsinkiläisiin ”vanhan polven” narkomaaneihin luottamussuhteen. He välittivät terveysneuvonnan perussanomaa eli viestiä siitä, miten HIV:iä ja hepatiitteja ehkäistään niille käyttäjille, jotka eivät viranomaisten pelossa tohdi tulla Vinkkiin vaihtamaan käyttövälineitä. He kertoivat ohjelmassa kasvoillaan ja oikeilla nimillään elämästään narkomaanina, kadulla, viranomaisten ja palvelujärjestelmän syrjiminä vankilakundeina. Vinkin vapaaehtoistyöntekijöinä he kokivat tekevänsä merkittävää yhteiskunnallista työtä, kun olivat mukana pelastamalla elämälle satoja nuoremman polven narkomaaneja madaltamalla kynnystä neuvonnan piiriin ja hoitoon pääsyyn. Dokumentti päättyy karusti. Kun kilpailutuksen seurauksena toiminta lopetettiin, vapaaehtoistiimin toimijoista enemmistö eli seitsemän henkilöä menehtyi puolentoista vuoden sisällä.
Tunnen tarinan taustat hyvin, sillä olin itse perustamassa Vinkkiä. Onnistuimme luomaan innovatiivisen työryhmän, joka loi vuosina 1997-2015 suomalaisen päihdepalveluiden ulkopuolella olevien pitkälle syrjäytyneiden huumeiden käyttäjien matalan kynnyksen toimintamallin. Mallia pidettiin niin onnistuneena, että vielä eläkeläisenäkin olin mukana Ateenassa esittelemässä katutason toimintamallia yhdessä Kansanterveyslaitoksen (nykyään THL) edustajien kanssa, kun Kreikkaa kohtasi vastaavanlainen talouskriisi, kuin Suomea 1990-luvun alussa.
Jouduin tuolloin helsinkiläisenä päihdelääkärinä kohtamaan laman vaikutukset kaikkein syrjäytyneimpiin ihmisiin, hankkimaan tietoa maailmalta, miten heitä voidaan tavoittaa. Jouduin ottamaan myös vastuun uusien työmuotojen käyttöön ottamisesta kuten haittojen vähentämis- ja korvaushoito-ohjelmaien valtakunnallisesta käynnistämisestä. Vinkistä tuli menestystarina, josta tohdin olla ylpeä oltuani jo runsaat 10 vuotta eläkkeellä.
Suren samalla heidän kanssaan sitä, että ”sotekapitalismi” jyräsi Vinkin kilpailutusten kautta historiaan. En voi ymmärtää sellaista etiikkaa, jossa ainutlaatuinen ja ainutkertainen sosiaalityö ja yhteisöllinen terveysosaaminen asetetaan hankintalain kilpailutuslakeihin perustuen kilpailuun, jossa halvin karsittu malli voittaa ainutkertaisuuden ja yksilöllisyyden, minkä pohjalta Vinkki aikoinaan toimi.
Me kolmannen sektorin yleishyödyllisenä toimijana emme toki pantanneet osaamistamme, vaan levitimme sitä laajemmalle. Koulutimme aktiivisesti haittojen vähentämisen menetelmiä ympäri maata, saaden mäin muutoksen aikaan matalan kynnyksen toimintamallin yleisessä hyväksynnässä.
Traagiselta tuntuu, että palkinto siitä oli toiminnan lopettaminen.
Nähtäväksi jää, kykeneekö 1.7.21 voimaan astunut sotelainsäädäntö, mikä muuttuu käytännöksi vuoden 2023 alusta turvaamaan kaikkein syrjäytyneimpien ryhmien ihmisoikeudet, oikeuden elämään niin, että yhteiskunta toimii myös kaikkein haavoittuvimpien kansalaisryhmien osalta ”terveys edellä”, kuten koronakausi on meitä opettanut.
Vinkin tarina kertoo, että meidän kaikkien perusturvallisuuden kannalta tärkeän, kuten huumehaittojen ja rikollisuuden ehkäisyn ruohonjuuritason toiminta ei ole ”kauppatavaraa”. Toimintamallien tulisi kehittyä voimaan astuvan sotelainsäädännön aikana niin, että huumehaittojen vähentäminen on yhteiskunnallista toimintaa voiton tavoittelun ulkopuolella.
Hankintalainsäädäntöä tulisi reivata siten, että Vinkin jobistien hautaan saattaneita oikeusmurhia ei pääsisi jatkossa tapahtumaan.
Antti Holopainen, terveysneuvontatoiminnasta vuosina 1997-2010 vastannut lääkäri A-klinikkasäätiöllä