Valtamedian sotakohkaaminen ja Jari Tervon YYA-kauden suomalaisten valehtelijoiksi leimaaminen sattuu rintamamies – kommunisti – isäni rauhan aatteeseen kasvattamansa pojan sieluun ja sydämeen.
Pilkataan niitä, jotka nousivat juoksuhautojen konekivääripesäkkeistä rakentamaan rauhaa ja ystävyyttä. Kasvattivat siinä samalla uutta sukupolvea – takomaan ”miekkoja auroiksi”, kuten asia lyhyesti ilmaistiin lapsena ollessani.
Väkisinkin syntyy myötähäpeän tunteet lähimenneisyyden tulkitsijoiden putkinäkötaipumuksista. Olen oppinut ymmärtämään kansakunnan henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden kokonaisvaltaisena hyvinvointivaltion vakaaseen taloudelliseen perustaan nojaavana tilana. Siihen ei kuulu olla mihinkään suuntaan ”rähmällään”!
Joulun seutuun alkoi tuntua, että sotakohkaaminen menee ”poikkeavuuden” ellei miltei sairauden puolelle.
Mielenterveyden uunituore professori ”Toisinnäkijä” Anna Keski-Rahkonen esittää eilen ilmestyneessä Tiede-lehden haastattelussa arvionsa kansakuntamme mielenterveyden nykytilasta. Se perustuu tutkimusnäyttöön perustuviin oivalluksiin tavoitteena muuttaa sairauskeskeistä psykiatrista perinnettä mielenterveyden edistämisen uralle.
Hän kertoo samalla julkisesti omasta ADHD-häiriödiagnoosistaan ja selviämisestään ominaisuutensa kanssa.
Siinä sanomaa niin nyky-Amerikan menon ja polarisaation ymmärtämisen kuin itseymmärryksemme ja naapurimme kansalaisyhteiskunnan ymmärtämisen työkaluiksi.
Olen itsekin ripittäytynyt julkisesti kertoen terveyskriisistäni tekonivelleikkaus- ja melanoomatoipilaana. Pieni jatkoripitys lienee paikallaan, kun huomasin nuoremman polven aluevaaliehdokkaiden reagoivan julkisestikin tuohon samaan tunteeseen (Korkiakoski, SDP mielipidepalsta ESS. 6.1.22 ”Menneisyyttä korville, kuin vierasta eläintä”). – perustellakseni, miksi sieluuni sattuu!
Kun se ”Tsar-Bomba” räjäytettiin Novaja Zemljalla 30.10.1961 klo 10.32 Suomen aikaa, kuulin omin korvin tuon jylinän hakiessani polttopuita halkoliiteristä. Kerroin jo aiemmassa blogissani, millaisia jälkivaikutuksia tuolla tapahtumalla oli kasvuuni ja kehitykseen. Omaksuin asenteen: ”Taotaan miekat auroiksi” – eikä sillä tiellä ole tarvinnut takkia kääntää.
Käsitteestä koulukiusattu en ollut 13-vuotiaana kuullut. Tunsin ilmiön fyysisenä kipuna persuuksissani, kun minua isommat pojat antoivat ”Kallakan” potkuja sanomalla: ”Siitäs saat kommunistin pentu”.
Kun kotona äitini oli kasvattanut minut hänen sanojensa mukaan ”maailman ensimmäisen sosialistin” Jeesuksen oppien mukaan kääntämään kiusaajille toinenkin poski, kehitin itselleni roolihahmon – ”Jahvetti Turpeinen”.
2017 Riemuylioppilasjuhlissa ensimmäisen luokan luokkatoverini vuodelta 1959 muisteli tuota aikaa: ”Sinähän se olit Jahvetti Turpeinen”.
Rupesin kelaamaan tuota ”Jahvetti – aikaani” tarkemmin kun ydinpommin räjäytysääni palasi muistiini. Google haullahan nuo taustat löytyivät helposti Tatu Pekkarisen 1929 levyttämän kupletin muodossa, jonka varmaankin sähköttömässä akkukäyttöisessä lapsuuden kodissani oli radiosta kuullut jo ennen oppikouluun lähtemistä. (https://www.youtube.com/watch?v=f9Clsnt1v3Y).
Kehittelemästäni roolihamosta tuli keino paikkapussihousuja ja muodittomia kenkiä hävenneestä r-vikaisesta rääpäleestä löytää roolileikin kautta itselleen tilaa ja alistua savolaisella viekkaudella noissa olosuhteissa – kääntämällä se äitini ohjeiden mukainen ”Sosialisti-Jeesuksen” toinen poski”.
Kun kuuntelin kupletin uudestaan, huomasin että tulevaisuuden polkuni Jahvetista ”Herrojen Helsinkiin” oli
kuten koko hyvinvointivaltion rakentajaikäluokkani kasvun ja kehityksen valtatie YYA-Suomessa.
Savolaisuuteni yleisemmän elämäasenteen selviämisopit ja kotini elämänohjeet alkoivat jäsentyä muutekin. ”Pittää osata ainakin neljee kieltä: ”Savvoo, suomee, hiljoo ja kovvoo…”
Sillä kielitaidolla tuli pari kierrosta Herrojen Helsingissä taivallettua, ennen kuin Lahteen ”junan tuomana asetuin” 1997. Ehkä siinä matkan varrella hieman ”Tankero englantia” opin. Venäjän kielen aakkosethan opettelin jo lapsena karjalan kielen Suojörvi-version 8-vuotisen vuokraemäntäkommunikaation sivutuotteena.
Kotisivultani (anttiholopainen.com) löytyy tarkempia tietoja tämän ”paikka-pussihousupojan” seikkailuista Herrojen Helsingissä ja suuressa maailmassa. Onpahan siinä, mitä 74-vuotiaana muistella ja siirtää hiljaista tietoa niille nuorille, joita ylisukupolvisuus ihmiskunnan kasvun ja kehityksen henkisenä pääomana kiinnostaa.
Kun maailma taas muuttui 30 vuotta sitten Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, ei ollut tarvetta takin kääntöön. Heräsi tarve suunnata uudestaan solidaarisuustyötä itärajan yli, kun kansa siellä kärsi vielä syvemmin, kuin meidän lama-Suomessamme 1990-luvun alussa.
Lipposen hallituksen ja EU:n ”Pohjoinen Ulottuvuus” ohjelma tarjosi toiminnalle rahoitusperustan. Olin niissä riennoissa mukana vuoteen 2011 saakka, jatkaen vapaaehtoisverkostoitujana edelleen valtiosopimuksiimme perustuvan suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin puitteissa.
Sotealuevaaleissa luodaan tahtotilaa sille, millaista terveyden ja mielenterveyden edistämisen politiikkaa meillä harjoitetaan. Anna Keski-Rahkosen sanomaa kannattaa kuunnella ja tutkia sitä sydämessään. Koko kansakunnan mielenterveyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että ainakin 103 vuoden takaiset ja sieltä nykypäiviin ylisukupolvisesti tähän päivään ulottuvat traumat käsitellään uudempaan historiatutkimustietoon ja nykyisen sosiaali- ja neuropsykiatrian poikkitieteelliseen ymmärrykseen perustaen.
Kansalaisyhteiskunnan tasolla meillä on itärajan ylitse ulottuvia yhteisiä traumoja. Niitä on turhaa yrittää paeta aiempien sukupolvien isänmaallista ja internationalistista toimintaa pilkkaamalla. Edustamme kukin sukupolvi oman aikamme lapsia perinnettä tuleville siirtäen.
Rauhaa – rakkautta ja tervettä mieltä Capitol Kukkulan mellakan vuosipäivänä – Niin solvaajille kuin rauhan ja ystävyyden rakentajille tässä uudessa ajassa entistäkin paremmilla eväillä.