1. Aseet ja sotilasliitot lisäävät väkivaltaa ja kärsimystä, niiden inhimillinen hinta mitataan kuolleissa ja haavoittuneissa, lisäksi niihin suunnattu rahoitus on pois peruspalveluista ja kehitystyöstä, jolla voitaisiin lisätä rauhaa ja ehkäistä tulevia sotia. Parasta rauhanpolitiikkaa on hyvinvointivaltiosta huolehtiminen.

2. Yhdysvallat on maailman vaarallisin ja sotilaallisesti aktiivisin valtio: se on ollut käytännössä jatkuvassa sotatilassa koko olemassa olonsa ajan, ensin se tuhosi verisesti ison osan alkuperäiskansoistaan (tuolloin intiaanien tappamisen arvioitiin maksaneen miljoona dollaria per henki), sitten se riisti Meksikolta puolet sen pinta-alasta, sen jälkeen se on kehittänyt maailman suurimman sotateollisuuden ja vakoiluteollisuuden, sekaantunut kymmenien maiden sisäpolitiikkaan, ollut osapuolena useissa laittomissa sotilasvallankaappauksissa, siis nostanut valtaan ihmisoikeusrikkomuksistaan muistettavia kenraaleita etenkin Latinalaisessa Amerikassa, ja sen sotilaat ovat vastanneet useimmista ihmishenkien menetyksistä kuin yhdenkään toisen maan edustajat. Imperialistiseen suurvaltaan ei ole syytä luottaa, koska sen verenvuodatuksen perinteessä ei ole mitään ylpeilyn aihetta.

3. Nato-liittoutuminen lopettaisi lopullisesti Suomen aseman puolueettomana maana. Se ei voisi enää uskottavasti toimia rauhan välittäjänä. Sen sijaan se joutuisi suurvaltakonfliktien eturintamaan. Tämä lisäisi sen haavoittuvuutta joutua onnettomuuksien ja iskujen kohteeksi. Suomi edistäisi näin osaltaan militarismia ja asevarustelua sen lähialueilla samalla, kun se hylkäisi kaiken toisen maailman sodan jälkeen tekemän politiikkansa arvokkaan perinnön. Asekaupoilla ja sotaharjoituksilla on myös merkittäviä ympäristö- ja talousvaikutuksia, joita ei tule aliarvioida.

4. Nato-jäsenyyttä ajetaan tunteella, medioiden yksipuolisella tiedottamisella, akuutin Ukrainan kriisin varjolla. Kriisihetkellä ei voida tehdä aidosti demokraattisia pitkän aikavälin päätöksiä. Jos näin tehdään, se on poliittista kiristämistä ja muiluttamista. Siksi mahdollisen ja demokratian kannalta välttämättömän kansanäänestyksen tulisi tapahtua aikaisintaan vuosi Ukrainaan kohdistuvan sotilaallisen konfliktin jälkeen. Kaikki muut menettelytavat ovat kansanvallan halventamista halvoilla tekosyillä. Suomeen ei edelleenkään kohdistu minkäänlaista suoraa sotilaallista uhkaa. Naton peruskirja ei sisällä suoria ”turvatakuita”, vaan löysähköt ja tulkinnanvaraiset kirjaukset avunantovelvoitteesta. Käytännössä Yhdysvallat päättää, mihin sotiin Nato lähtee. Viidettä artiklaa on käytetty vain kerran, silloin kun Yhdysvallat koki koko maailman sivilisaation uhatuksi syyskuussa 2001 ja koki oikeudekseen ”vapaan maailman” puolustamisen. Koko Naton olemassaololle ei ole geopoliittisia perusteita, koska sen vastapuolta eli Varsovan liittoa ei enää ole olemassa emmekä elä kylmän sodan mielenmaisemissa. Suomi voi päättää itsenäisesti turvallisuuspolitiikastaan, mutta jäsenyyden hankkiminen kesken Venäjän Ukrainaan kohtaan kohdistaman hyökkäyksen näyttäytyy impulsiiviselta paniikkiratkaisulta, joka voidaan kokea turhaksi provokaatioksi varsinkin, jos sitä verrataan perinteisen Paasikiven-Kekkosen linjan yhä jatkuvaan vakauttavaan vaikutukseen.

5. Kuinka länsimaalainen Suomi on? Kyse on vertailukohdista ja asteista. Suomi on todennäköisemmin eurooppalaisempi kuin Venäjä ja Turkki, mutta historiallis-kulttuurisesti vähemmän länsimaalainen kuin Ranska ja Italia, jotakuinkin samaa sarjaa kuin Puola ja Unkari, läntinen sekä itäinen. Nato-jäsenyyttä ei tule ratkaista mielikuvilla, samalla kun historian ja maailmanpolitiikan opetukset pyritään hautaamaan. Suomen ei tule pyllistää länteen eikä itään. Idältä ei kannata suojautua heittäytymällä ruusuisiksi maalattujen länsivaltojen syliin. Suomi on myyty Saksalle kahteen kertaan, 1918 ja 1941, kummallakin kerralla Saksa hävisi sodan eikä kyennyt hyödyntämään vasallivaltiotaan. Suomalaisessa historiankirjoituksessa tulee käsitellä samalla kriittisyydellä Ruotsin siirtomaa-aikaa ja Venäjän alaisuudessa tapahtunutta autonomian aikaa. Liittoutumalla sokeasti vain länteen eli reilun 30 maan blokkiin, Suomi unohtaa tämän valtionipun edustavan vain vajaata kuudesosaa maailman valtioista. Se on Yhdistyneiden kansakuntien vähemmistö eivätkä kaksi maailman suurilukuisinta suurvaltaa Kiina ja Intia tai nousevat valtiovallat kuten Brasilia ja Meksiko eivätkä kymmenet muutkaan maatkaan kuuluu tähän Yhdysvaltojen intressejä palvelevaan sotilasliittoon.

6. Kyse on kauaskantoisesta sisä- ja ulkopoliittisesta päätöksestä. Nato-projekti on sisäpolitiikkaa kolmessa mielessä, se liittyy poliittisen kulttuurin äkkinäiseen ja hysteriahenkiseen muutokseen niin kansalaisten kuin poliitikkojenkin keskuudessa, vaatii tuekseen laajaa poliittisten voimien yhteisymmärrystä ja sillä on pitkän aikavälin kustannusvaikutuksia valtion budjettiin. Jo tehdyt täysin tarpeettomat parikymmentä miljardia euroa nielevät hävittäjähankinnat kesken pandemian laittavat Suomen eurooppalaisen asevarustelun kärkeen seuraavina vuosina. Lisäsipä hallitus myös kevään budjettiriihessä puolustusmenoja vuositasolla 0,5 miljardilla eurolla mitä tulee budjettikauteen 2023−2026. Inhimilliseen kehitykseen panostava hyvinvointivaltio ei ole uhka muille maille, joten se voi priorisoida rahoituksen kansalaistensa elämän edellytysten parantamiseen. Maailmassa on myös valtioita kuten Costa Rica, jotka ovat lakkauttaneet armeijansa eikä maailman maiden enemmistöllä ole Suomen tavoin kallista yleistä asevelvollisuutta. Ulkopoliittisesti Nato-jäsenyys sitoisi Suomen ylivelkaantuneeseen, läpeensä militarisoituun ja poliittiselta kaksipuoluejärjestelmältään epävakaaseen suurvaltaan, jota varmasti jatkossakin tulevat johtamaan Donald Trumpin kaltaiset autoritääriset ja ailahtelevat presidentit. Suomi saattaa myös joutua panostamaan jatkossa Baltian puolustukseen. Sen on varmasti myös osoitettava solidaarisuutta Yhdysvalloille osallistumalla ainakin pariin sen järjettömään sotaan, joilla se pyrkii takaamaan rajattomia luonnonvaroja, aseteollisuuden kasvulukuja, tekopyhää puheenpartta ihmisoikeuksista ja demokratiasta sekä levittämään sotilastukikohtiaan halki maailman. Suomi menettäisi kaikki mahdollisuudet arvostella Yhdysvaltojen jatkuvia kotimaisia ja ulkomaisia ihmisoikeusrikkomuksia. Niitä, kuten Kuuban laitonta saartoa, rajoittamatonta asekauppaa, järjestelmällistä rotusortoa tai Julian Assangen vainoamista, ei ole kyllä tähänkään mennessä arvosteltu. Suomen itsemääräämisoikeuden liikkumatila on vähentynyt Euroopan unionin jäsenyyden myötä ja tulee mahdollisesti vähenemään entisestään liittovaltiokehityksen edetessä. Siksi ei ole järkeä luovuttaa lisää kansallista päätösvaltaa Atlantin toiselle puolelle, onhan Yhdysvaltojen painoarvo Euroopassa jo muutoinkin kohtuuttoman suuri. Nato-jäsenyys toisi mukanaan vastavuoroisia sitoumuksia eikä kyse ole mistään pelkistetystä win–win-mallista.

7. Suomen sotilaallinen strategia on perinteisesti nojannut korkeaan ja uskottavaan maanpuolustustahtoon. Entinen puolustusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund, arvioi Demokraatin haastattelussa syyskuussa 2017 yhteistyönä muiden kanssa tehtyyn kirjaansa Vakaus vaakalaudalla (Into) perustuen, että Naton laajentuminen on lisännyt epävakautta Itämeren alueella. Lisäksi hän tuo esiin tunnetun tosiasian, jonka mukaisesti osin ulkoistettu sotilaallinen ratkaisu on omiaan heikentämään maanpuolustustahtoa. Hän arvioi lisäksi, että sotilaallinen vastakkainasettelu heikentäisi pysyvästi välejä Venäjään. Oli tilanne mikä hyvänsä, naapurin viholliseksi julistaminen ei ole hyvää diplomatiaa eikä rakentavaa turvallisuuspolitiikkaa. Hägglundin mukaan Suomen viiteryhmä on ollut akselilla Ruotsi, Sveitsi, Itävalta ja Irlanti.

8. Nato voisi hylätä Suomen jäsenhakemuksen, koska 1 344 kilometrin ulkoraja Naton keskeisen vihollisvaltion Venäjän kanssa muuttaisi radikaalisti sen sotilaallista strategiaa Euroopassa, mikä toisi mukanaan suuria sijoitustarpeita sekä mahdollisia uusia asehankintoja. Nato-jäsenyys saisi myös Venäjän muuttamaan sotilaallista strategiaansa, mikä johtaisi todennäköisesti sotilaallisen varustelun kiihtymiseen kummallakin puolella rajaa. Sotilaallinen varustelu ei ole rauhanpolitiikkaa, sillä se lisää sodan uhkaa ja mahdollisesti myös ydinaseonnettomuuksien riskiä.

9. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittäminen pitää sisällään enemmän mahdollisuuksia kuin riskejä. Se on luontaista ja alueellisesti ymmärrettävää, sen kustannusvaikutus on pienempi eikä se ole transatlanttisen sotilasliiton tavoin tulkittavissa minkäänlaiseksi provokaatioksi. Nato-jäsenyys heikentäisi Suomen roolia kansainvälisessä aseriisunnassa, johon sen on syytä osallistua jatkossakin. Turvallisuutta voidaan lisätä kestävästi vain aseita vähentämällä, vaikka nykykehitys Euroopassa kulkee militarismia kohden 1940-luvun hengessä. Tätä ei saisi sanoa, mutta kasvavat asehankinnat tukevat Yhdysvaltojen bruttokansantuotetta, koska aseteollisuus on sen ykkösala. Sekä aseellinen varustautuminen että myös Eurooppaan itseensä kohdistuvien talouspakotteiden vaikutus lisäävät kummatkin osaltaan sodan riskiä.

10. Sanna Marinin hallitusohjelmassa sivulla 92 todetaan: “Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä on ehkäistä Suomen joutuminen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi. Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ennaltaehkäisemiseksi. Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.” Nato-jäsenyyden seuraukset olisivat kauaskantoisia, monitahoisia ja osin arvaamattomia. Ne olisivat lopullinen täyskäännös Paasikiven-Kekkosen neutraaliin linjaan ja viimeisen reilun 70 vuoden aikana harjoitettuun ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä kansainväliseen sotilaallisen strategiaan. Nato-jäsenyys asettaisi Suomen maailman sotapolitiikan keskipisteeseen. Itse olen sillä kannalla, että maailma tarvitsee enemmän tasavertaista ja kestävää kehitystä sekä vähemmän tappamisen teknologioita. Ilmastokriisi on yhä suurin kollektiivinen turvallisuusuhka. Paras teko geopoliittisten jännitteiden lieventämiseksi ja tulevien sotien ehkäisemiseksi olisi Naton lakkauttaminen. Itse tulen aina sanomaan ehdottoman ein aseille, militarismille ja tarpeettomalle sotilasliitolle.

Voin allekirjoittaa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Heikki Patomäen perustellut näkemykset Natosta konflikteja lisäävänä toimijana:

”Suomen Nato-jäsenyys uhkaisi edelleen laajentaa Naton ja Venäjän välistä konfliktia. Lisäksi Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi maailman jakaantumista yhä selkeämmin kahteen liittokuntaan – kuten tapahtui myös ennen ensimmäistä maailmansotaa.”