Uruguayn vasemmistovoimien 1971 liittoutuma Frente Amplio on voittanut 3,4 miljoonan maan parlamentti- ja presidentinvaalit. Maaliskuusta 2020 alkanut konservatiivipuolue Partido Nacionalin Luis Lacalle Poun viisivuotiskausi tulee tiensä päähän. Oikeistoryhmittymä Partido Nacionalin Álvaro Delgado Ceretta sai 24.11. järjestetyllä toisella kierroksella 45,9 prosentin tuen, kun taas historiallisen johtajan José “Pepe” Mujica Cordanon manttelinperijä Yamandú Orsi Martínez ylsi 49,8 prosenttiyksikköön. Eroksi muodostui noin 93 300 ääntä vaaleissa, joissa äänesti reilut 2,4 miljoonaa kansalaista. Tyhjiä ja hylättyjä ääniä laskettiin yhteensä lähes 104 200. Perinteiseen tapaan kansalaiset osallistuivat vaaleihin ahkerasti ja äänestysprosentti ensimmäisellä kierroksella oli 89,6 ja toisellakin kierroksella 89,35 prosenttia.

27.10. käytyihin ensimmäisen kierroksen mittelöihin osallistui yhteensä kuusi ehdokasta. Käytännössä Uruguayssa operoi vain kolme poliittista voimaa: Frente Amplion eli Laajan rintaman ja Partido Nacionalin eli Kansallispuolueen ohella keskustalainen Partido Colorado, jonka ehdokasta Andrés Ojeda Spitziä tuki avauskierroksella 16,9 prosenttia kansasta. Huonosti ei vasemmistolla mennyt lainsäätäjien vaaleissakaan. Yhtynyt vasemmisto Frente Amplio sai 16 edustajaa 30-paikkaiseen senaattiin. Partido Nacional puolestaan sai läpi yhdeksän ja Partido Coloradokin viisi senaattoria. Edustajainhuoneessa on yhteensä 99 kansanedustajaa ja paikat jakaantuivat seuraavasti: Frente Amplio 48 – Partido Nacional 29 – Partido Colorado 17 – Cabildo Abierto 2 – Identidad Soberana 2 – Partido Independiente 1).

57-vuotias historianopettaja Orsi tunnetaan ennen kaikkea maan toiseksi väkirikkaimman alueen Canelonesin (Intendente del Departamento de Canelones) kuvernöörivuosista 2015–2024. Orsin suonissa virtaa eurooppalaisverta, sillä hänen isänsä oli italialaislähtöinen maanviljelijä ja äitinsä Espanjassa syntynyt ompelijatar. Isän selkäongelmat pakottivat perheen muuttamaan Canelonesin kaupunkiin 1972 ja ryhtymään pienen kaupan vetäjiksi. Opettajan tittelin Orsi sai vuonna 1991 ja opinahjon nimi on Instituto de Profesores Artigas (IPA). Lukio-opettajana Orsi viihtyi aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Orsi on lisäksi kunnostautunut folkloretanssijana 15. ja 26. ikävuoden välillä. Tuleva presidentti on naimisissa tanssija-koreografi Laura Alonsopérezin kanssa ja heillä on kaksi lasta: 12-vuotiaat hedelmöityshoitojen avulla syntyneet kaksoset Lucía ja Victorio.

Oman taipaleensa vasemmiston parissa Orsi aloitti jo teini-iässä. Vuosien 1973 ja 1985 pieni Etelä-Amerikan maa eli pahinta diktatuurin kauttaan. Ensimmäinen poliittinen ryhmä, mihin Orsi kuului on sosiaalidemokraattinen Vertiente Artiguista, mikä muodostaa nykyisin osan Frente Amplion koalitiosta. Vuonna 1990 Orsi listautui entisten tupamarosissien (Movimiento de Liberación Nacional – Tupamaros eli MLN-T) ja Mujican perustamaan vasemmistoradikaalien ryhmään Movimiento de Participación Popular (MPP). Niin ikään 1989 luotu MPP on osa vasemmistolaista  yhteisrintamaa. 2004 historianopettaja osallistui edustakuntavaaleihin, mutta ei tullut valituksi. Kuitenkin vuoden 2005 alussa hänestä tuli Canelonesin kuvernöörin (Intendente) Marcos Carámbula Volpin varaedustaja ja sitten paikallishallinnon pääsihteeri (Secretario General de la Intendencia Departamental de Canelones). Tässä virassa Orsi jatkoi aina vuoteen 2015 asti. Aina heinäkuusta 2015 maaliskuuhun 2024 tuleva presidentti toimi oman provinssinsa ylimpänä johtajana voitettuaan paikalliset kuvernöörinvaalit kahteen kertaan peräkkäin.

Vaikka Frente Amplio hallitsi kolmen hallituskauden ajan 2005–2020, se koki tappion vuoden 2019 vaaleissa. Tuolloin kannuksiaan hankki myös hävinneen ehdokkaan Daniel Martínez Villaamilin kampanjapäällikkönä toiminut Orsi. Vasemmiston 30.6. järjestetyissä sisäisissä vaaleissa opettajan taakse asettui 59,1 prosenttia kannattajakunnasta. Ruokatorvisyövästä kärsivä 89-vuotias Mujica tuntee tulevan presidentin jo 1990-luvun vuosilta ja on kuvannut hänen ainoaksi heikkoudekseen sitä, että ”hän on liian hyvä”.

Varapresidentiksi valittiin 1961 syntynyt sähkötekniikan insinööri Carolina Cosse Garrido. Cosse toimi vuosina 2010–2015 Mujican hallinnon Kansallisen televiestintähallinnon (Administración Nacional de Telecomunicaciones – ANTEL) johdossa ja siirtyi sitten niin ikään vasemmistolaisen Tabaré  Vázquez Rosasin toisen hallituksen teollisuus-, energia- ja kaivosalan ministeriksi (Ministra de Industria, Energía y Minería de Uruguay) 2015–2019. Vuosien 2020 ja 2024 välillä Cosse vaikutti pääkaupunki Montevideon johdossa (Intendente de Montevideo). Puoluekoalition sisäisiin presidenttiehdokkuuden määritteleviin vaaleihin jo toista kertaa osallistunut pääkaupungin kuvernööri jäi vaaleissa kahdesti toiseksi ja niinpä tämä kommunistien nuorisojärjestöön (Unión de la Juventud Comunista) aikoinaan kuulunut sekä yksityissektorilla uraa tehnyt insinööri oli luontainen valinta varapresidentiksi (Vicepresidenta electa de la República Oriental del Uruguay).

 

Vahvempaa valtiota ja suurempaa hyvinvointia

 

109 sivun hallitusohjelma keskittyy ennen kaikkea kolmeen osa-alueeseen eli talouteen, sosiaalipalveluihin ja turvallisuuteen. Sen seitsemässä luvussa puhutaan muun muassa solidaarisesta ja kestävästä osaamiseen panostavasta yhteiskunnasta, hyvinvointia rakentavasta osallistavasta oikeusvaltiosta, kulttuurin sosiaalisesta ja taloudellisesta merkityksestä, intersektionaalisesta sukupuolinäkökulmasta, jolla pyritään lisäämään tasavertaisuutta ja puuttumaan eriarvoisuutta aiheuttaviin tekijöihin kuten etnisyyden, luokan, iän ja alueellisen sijainnin tai vammaisuuden syrjäytymistä luoviin kierteisiin. Toisaalta ohjelman viidennessä luvussa viitataan demokratiaan, kansalaisuuden rakentamiseen, oikeusjärjestelmän toimivuuteen ja digitalisaation tarpeisiin. Kuudes luku taas hahmottelee kunnianhimoisen aluepolitiikan ja hallinnon hajauttamisen periaatteita. Viimeisessä luvussa puhutaan ulkopolitiikasta, joka pyrkii omaehtoisen suvereniteetin ja globaalin integraation yhdistämiseen.

Ohjelman johdannossa korostetaan vasemmistolaisen vaihtoehdon toivoa luovaa vaikutusta. Vaihtoehtoa uusliberaalille oikeistopolitiikalle tehdään todeksi kansaa kuuntelemalla ja osallistamalla. Yhdessä tehty politiikka puolestaan vahvistaa luottamusta tulevaan, avaa tietä utopioiden ja unelmien suuntaan. Myös synkkä maailmanpolitiikan tilanne alleviivaa tarvetta rakentaa rauhaa ja hyvinvointia sosiaalisia oikeuksia vahvistamalla. Konservatiiviset vallanpitäjät ja suurimmat taloudet tuhoavat planeetan elinolosuhteita, jäädyttävät jo saavutettuja oikeuksia, kieltävät jopa tieteen, samalla kun medioiden omistus keskittyy yhä harvempien käsiin. Toivo asetetaan ohjelman alussa eri maissa vaikuttavien sosiaalisten liikkeiden, kasvavan tietotaidon, selkeiden arvojen ja mahdollisten monikansallisten yhteisymmärryssopimusten varaan. Frente Amplion 15 vuotta hallitusvastuussa korostetaan: eteenpäin mentiin etenkin koulutuksen, terveydenhoidon ja sosiaaliturvan sekä hoivapalveluiden suhteen, mikä paransi kansalaisten elämänlaatua. Sen sijaan viimeisten viiden vuoden aikana uusliberaali oikeistopolitiikka pyrki pirstaloittamaan enemmistön hyvinvointivaltiota ja suosimaan pienen piirin etuoikeuksia.

Nykyisten haasteiden kuten ilmasto- ja ympäristökriisin, tuotannon muutosten, työn automatisaation, teknologiainnovaatioiden, väestöpolitiikan sekä erinäisten kulttuuristen myllerrysten edessä valtiovallalta vaaditaan sen arvopohjaan perustuvia vastauksia, joista ohjelman johdanto mainitsee kansanvallan kehittämistarpeet, ihmisoikeuksien loukkaamattomuuden ja toisistaan riippuvien oikeuksien laajentamisen, erilaisuutta juhlivan vapauskäsitteen ihmisten kykyjen maksimoimiseksi, samanaikaisesti erinäisillä tasoilla vaikuttavien eriarvoisuuksien vähentämisen, yhtenäisyyttä ja yhteisvastuuta vahvistavan solidaarisuuden, kansojen itsemääräämisoikeutta lujittavan anti-imperialistisen ja latinalaisamerikkalaisen suvereenisuuspolitiikan, johon lukeutuu niin televiestinnän, ruuan kuin energiankin, liikenteen, turvallisuuskysymysten ja luonnonvarojenkin omavaraisuus.

Yhteisen kollektiivisen unelman moottorina toimii ohjelmallinen julistus, joka viitoittaa tietä jaettujen arvojen konkretisoimiselle. Tulevaisuuden horisonttiin tähystävien rakenteellisten uudistusten periaatteiksi nimetään ekologinen kestävyysajattelu, hallinnon poikkileikkaava kokonaisvaltaisuus, osallistava kaupungit ja maaseudun edut yhteen punova aluepolitiikka ja syrjäytymisen tekijöihin eri suunnilta pureutuva inteksektionaalinen ote ja klassinen institutionaalisuus, mikä merkitsee hallintorakenteiden jatkuvaa uudistustyötä sekä vahvaa ja aktiivista valtiovaltaa. Kaikkien näiden periaatteiden on omattava pitkän aikavälin suunnitelmallinen ja seurattavissa oleva visio, mikä kohdistuu kehityksen neljään taloudelliseen, sosiaaliseen, ympäristölliseen ja kulttuurilliseen perusulottuvuuteen.

Varsinaisen ohjelman asiakohdista voidaan mainita seuraavat esimerkit: tuotantorakenteen monipuolistaminen ja alueellistaminen, mukaan lukien bioenergialaitosten kehittäminen ja ruuantuotannon kestävyyden parantaminen sekä teollisuuspolitiikan modernisointi. Niin ikään terveys ja koulutus sekä asuminen tulevat saamaan huomiota osa yhteiskunnan strategisesti tärkeimpinä tehtävinä. Tieto- ja viestintäteknologiat ovat nekin keskeisessä roolissa uruguaylaisen osaamisyhteiskunnan ruokkimisessa. Energia- ja liikennesektorilla tavoitellaan sähköisten ja puhtaiden vaihtoehtoisten lisäämistä sekä vahvempaa kansallista koordinaatiota. Toimiva julkinen liikenne nostetaan perusoikeudeksi. Myös sosiaalisen talouden muodot kuten osuuskuntien tukeminen ja pienyritysten rahoitus sekä toimintaympäristön parannukset mainitaan. Verotus ja tulonjaon tasaaminen tulevat olemaan keskeisiä  välineitä eriarvoisuuden vähentämisessä. Esimerkiksi Uruguayn noin 800 000 lapsesta ja teini-ikäisestä arviolta 20 prosenttia elää köyhyydessä. Tuotantorakennetta pyritään myös miettimään epävakaassa kansainvälisessä tilanteessa täydentämällä sen haavoittuvimpia osia yhdessä naapurimaiden kanssa.

Tulevan presidentin opettajatausta paistaa läpi kattavasta koulutusohjelmasta, jonka 43 asiakohtaan lukeutuvat muun muassa tavoite sijoittaa kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta koulutukseen ja parantaa oppimisen olosuhteita sekä sisältöjä, unohtamatta apurahoihin tehtäviä parannuksia. Työllisyyttä ja palkkatasoa on tarkoitus parantaa, etenkin nuorten ja haavoittuvaisimpien ryhmien työllistymiseen tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Ohjelmassa viitataan 40 tunnin työviikon toteuttamiseen ja esimerkiksi ”vihreisiin töihin”, jotka keskittyvät ekosysteemien elvyttämiseen ja kierrätykseen. Vaikka tämän Etelä-Amerikan maan kymmenen murhaa per 100 000 asukasta on suhteellisen alhainen, on rikollisuus ja väkivalta kasvanut. Kasvun taltuttamiseen aiotaan puuttua ennaltaehkäisyä ja eri viranomaisten keskinäistä koordinaatiota sekä yhteisöjen osallistumista vahvistamalla, valtion alueellista läsnäoloa lisäämällä ja myös poliisivoimien ammatillistamisen sekä niiden ihmisoikeus- ja sukupuoliperspektiivin alleviivaamisen avulla. Lisäksi esimerkiksi kulttuurialan kehittämisen suhteen tehdään 40 konkreettista aloitetta. Oman lukunsa saavat niin ikään feministinen ja intersektionaalinen sukupuolipolitiikka, demokraattinen ja osallistava kansalaisyhteiskunta, monimuotoinen ja ihmisläheinen aluepolitiikka sekä kansallinen suvereenisuuspolitiikka, johon lukeutuvat muiden perinteisten kysymysten ohella sekä avaruus- että bioteknologiat. Ulkopolitiikkaa ohjaa ajatus olla sekaantumatta muiden maiden sisäisiin kysymyksiin ja pyrkimys konfliktien rauhanomaisesta ratkaisemisesta.

 

 

Tavoitteena yhtenäisempi yhteiskunta

 

Vaalivoiton selvittyä Orsi piti riemukkaille kannattajilleen yhdeksän minuutin puheen Montevideon vanhassa kaupungissa (Ciudad Vieja), jossa hän ojensi kätensä hallituksesta oppositioon siirtyville poliittisille voimille ja korosti vuoropuhelun tärkeyttä kansallisen edun vuoksi tehtävässä julkisessa hallinnossa. Kiitettyään kampanjaan osallistuneita, Orsi korosti demokraattisia arvoja:

– Olkaamme tietoisia siitä, kuinka jo 40 vuoden ajan meillä on ollut, kuten ei koskaan ennen, katkeamaton demokratia, jossa käymme joka viides vuosi vaaliuurnilla ratkaisemassa maamme tulevaisuuden demokraattisesti ja vapaasti.

– Ja kun viittaan kaikkiin puolueiden tukijoihin, jotka tekivät tämän todeksi, tarkoitan myös niitä, jotka omaksuvat muita ideoita, jotka omaksuvat muita tunnuksia. Koska myös he ovat tämän demokratian rakentajia.

– Koska tämä maa on esimerkki positiivisesta kasautumisesta. Siellä missä tiili tiileltä rakennetaan maata, jossa meillä on – tietysti – eroja ajattelussamme, mutta loukkaamiselle tai mitätöimiselle ei tule koskaan olla sijaa.

– Ja siksi vapauden, tasa-arvon ja myös veljeyden maa, joka merkitsee solidaarisuutta ja toisten kunnioittamista, voittaa jälleen.

– Ymmärtäkäämme: on toinen osa kansastamme, kuten me jokin aika sitten, tuntee  erilailla. Näiden ihmisten on myös autettava meitä rakentamaan alati parempi maa. Me tarvitsemme myös heitä.

– Eikä viesti voikaan olla mikään muu: jatkakaa tunnusten, ideoiden omaksumista. Koska aatekeskustelusta käsin rakennetaan parempi yhteiskunta, parempi maa ja ennen kaikkea demokraattinen tasavalta, jolla on tulevaisuus. Ei ole olemassa tulevaisuutta, jos asetamme ideoille seinän.

– Näin se on. Kun he kysyivät meiltä, ​​muistan sen, miltä tuntui kärsiä tappio – se tapahtui meille joitakin vuosia sitten – sanoin yhä uudelleen ja uudelleen, ettei kyseessä ollut ensimmäinen kärsimämme tappio.

– Se, jota emme voi koskaan kärsiä, on sellainen tappio, joka rajoittaisi vapauksia, joka keskeyttäisi demokratian. Sitä emme voi koskaan hyväksyä. Tai poliittisten puolueiden ylikävelyä. Eläköön Uruguayn poliittiset puolueet. Eläköön demokraattinen tasavaltalainen järjestelmämme.

– Aion olla presidentti, joka kutsuu koolle uudestaan ​​ja uudestaan ​​löytääkseen parhaat ratkaisut, tietysti meidän ehdotuksillamme, mutta myös kuuntelemalla sitä, mitä muut sanovat.

– Aion olla presidentti, joka rakentaa yhtenäisempää yhteiskuntaa, integroituneempaa maata, jossa eroista huolimatta kukaan ei voi koskaan jäädä jälkeen taloudellisessa, sosiaalisessa eikä myöskään poliittisessa mielessä.

– Tämän on lisäksi oltava maa, joka kulkee kohti kehitystä, kohti vaurautta.

– Ja tulen olemaan myös kansallisen kasvun presidentti, maan talouskasvun, edistyvän maan presidentti, ja kutsun kaikkia osallistumaan.

– Vaalikaamme vahvasti ajatusta siitä, että Uruguay on yksi ainut alueellisista eroistamme huolimatta.

– Haluan tervehtiä jokaista puolueen jäsentä, joka työskenteli pienissä yhteisöissä syvällä sisämaassa ja rakkaassa Canelonesissani, joita rakastan niin paljon.

– Nämä ovat sitoumukseni, jotka liittyvät yhdentymiseen, vuoropuheluun ja kasvuun.

– Ja olen aina sanonut, etteivät nämä ole lupausten aikoja, mutta olen sitoutunut vain yhteen: huomisesta alkaen aiomme työskennellä kovasti, aiomme uurastaa lujasti joka päivä emmekä koskaan anna periksi sellaisen Uruguayn rakentamiseksi, missä kukaan ei tunne itseään syrjäytyneeksi. Tämän esikuvamme opettivat meille.

– Ja antakaamme tunnustusta kenraalille, Tabaré Vázquezille (entiselle presidentille), Danilo Astori Saragosalle (entiselle varapresidentille), rakkaalle Mariano Aranalle (Montevideon entiselle kuvernöörille), joka on siellä jossain, jollain pienellä aukiolla Montevideossa. Tunnustukseni kuuluu Pepe Mujicalle (entiselle presidentille), Lucía Topolansky Saavedralle (entiselle varapresidentille). Mitä rakkaimmalle Marcos Carámbula Volpille (Canelonesin entiselle kuvernöörille), joka on katsoo meitä ylhäältä.

– Opin hyvin paljon. Jatkan oppimista, osaan tehdä sen: kuuntelen runsaasti, teemme päätöksiä ja työskentelen lujasti paremman Uruguayn puolesta. Kutsun teidät kaikki mukaan, kiitos paljon kaikesta tästä vaivannäöstä. Terveisiä muille kansalaisille. Kiitoksia.

Frente Amplion puheenjohtaja Fernando Pereira Kosec riemuitsi yhteisvoimin tehdystä vaalivoitosta:

– Tämä on kansan voitto, sellaisen kansan, joka kapinoi. Voittoa pidettiin erittäin vaikeana, mutta FA on eniten ääniä saanut poliittinen voima. Tämä on tuhansien eri alueilla, jokaisella paikkakunnalla, jokaisessa kaupungissa työskennelleiden miesten ja naisten ansiota, niiden jotka majoittivat meidät kiertueilla, kaikkien niiden ihmisten, jotka auttoivat meitä tekemään todeksi tämän Frente Amplion nimeä kantavan ihmeen.

Koko Meidän Amerikkamme (Nuestra América) vasemmistovaikuttajana kunnostautunut 89-vuotias Pepe Mujica äänesti aikaisin aamulla koulussa, joka on lähellä hänen kotiaan Rincón del Cerron asuinalueella. Mujica tuntee Orsin jo 30 vuoden takaa ja pitää häntä taitavana neuvottelijana. Äänestyspaikallaan hän puhui odotuksistaan ​​tulevaa hallitusta kohtaan:

– Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään odotuksia, lähin tulevaisuuteni on hautausmaa. Mutta minua kiinnostaa nuorten kohtalo, jotka tulevat minun iässäni elämään kovin erilaisessa maailmassa.

Ruokatorvisyövästä toipuva 89-vuotias Mujica ylisti Uruguayn vaaliprosessin luotettavuutta äänestyksen jälkeen ja korosti sen säilyttämisen tärkeyttä tuleville sukupolville:

– Uruguay on pieni maa, mutta se on ansainnut tunnustusta vakaudestaan ja institutionaalisia muodollisuuksia kunnioittavien kansalaistensa vuoksi. Se ei ole mikään pieni asia meidän köyhässä ja kovin koetellussa Latinalaisessa Amerikassamme. Nuorten on oltava tietoisia siitä. Sen oppiminen ja luominen vaati paljon työtä.

Väistyvä presidentti Lacalle onnitteli tuoreeltaan seuraajaansa X-tilinsä välityksellä:

– Soitin Yamandú Orsille onnitellakseni häntä maamme vasta valittuna presidenttinä ja asettuakseni hänen palvelukseensa aloittaaksemme siirtymävaiheen heti, kun hän kokee sen tarpeelliseksi.

Niin ikään hävinnyt ehdokas Álvaro Delgado tunnusti tappionsa rehdisti:

– Tänään ihmiset, uruguaylaiset, määrittelivät, kuka tulee toimimaan tasavallan presidenttinä. Haluan lähettää vahvan halauksen ja terveiset Yamandú Orsille ja Frente Ampliolle. Tänään Orsilla on avain, mahdollisuus etsiä ja löytää kansallista yhteisymmärrystä. Mutta tietäkäätte, että täällä tulee olemaan useiden puolueiden joukkio, joka on tullut jäädäkseen. Koalition omistavat ihmiset, jotka elivät ja osallistuivat sen toimintaan koko maassa. Jos tarvitsette apua maan parhaaksi, annamme teille molemmat kätemme.

Meksikon presidentti Claudia Sheinbaum Pardo onnitteli uutta virkaveljeään ja tämän naispuolista toveria:

– Onnittelut Yamandú Orsille ja Carolina Cosselle voitosta Uruguayn itäisen sisartasavallan vaalien presidenttinä ja varapresidenttinä. Frente Amplio palaa hallitsemaan Uruguayn kansan tahdosta, joka todistaa jälleen kerran demokraattisen ja edistyksellisen kutsumuksensa.

Brasilian valtiojohdossa kolmatta kertaa vaikuttava Luiz Inácio Lula da Silva yhtyi onnitteluihin:

– Haluan onnitella Uruguayn kansaa demokraattisten ja rauhanomaisten vaalien järjestämisestä, ja erityisesti valittua presidenttiä Yamandú Orsia, Frente Ampliota ja ystävääni Pepe Mujicaa voitosta tämänpäiväisissä vaaleissa. Tämä on voitto koko Latinalaiselle Amerikalle ja Karibialle. Brasilia ja Uruguay tulevat jatkamaan yhteistyötä Mercosurissa ja muilla foorumeilla oikeudenmukaisen ja kestävän kehityksen, rauhan ja alueellisen yhdentymisen puolesta.

Bolivian entinen presidentti Evo Morales Ayma viittasi edistysten tuulten tuiverrukseen:

– Juhlimme Yomandú Orsin ja Frente Amplion voittoa veljesmaassamme Uruguayssa. Edistyksen tuulet puhaltavat jälleen suuressa kotimaassa, elvyttäen vallankumouksellista henkeämme saavuttaaksemme maailman, jossa elää sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Emme koskaan enää tule olemaan minkään imperiumin takapiha.

Myös Perun vallankaappauksella syrjäytetty entinen presidentti Pedro Castillo Terrones lähetti vankilasta käsin terveisiä Orsille:

– Haluan onnitella Yamandú Orsia hänen voitostaan ​​veljesmaan Uruguayn vaaleissa. Tämä on voitto, joka edustaa ihmisten tahdon lisäksi kansan voimaa heidän taistelussaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, arvokkuuden ja suvereniteetin saavuttamiseksi.

– Nykyään, kun Latinalainen Amerikka kohtaa enimmäkseen autoritaarisia hallituksia, hänen voittonsa on toivon tie. Perusta käsin, rikollisen diktatuurin vankina, koen hänen voittonsa omakseni. Toivo pysyy vahvana!

Tuoreeltaan vaalivoiton jälkeen kävi keskustelemassa Mujican luona ja matkasi myös Brasiliaan tapaamaan naapurimaan presidenttiä Lulaa. Frente Amplion neljäs kausi ylimmän toimeenpanovallan käyttäjänä alkaa Orsin johdolla 1.3.2025. Lulan ohella hän on nimennyt maanosan vasemmistolaisiksi esikuvikseen Kolumbian ja Chilen presidentit Gustavo Petro Urregon ja Gabriel Boric Fontin. Torstaina 5.12. Mujica vastaanotti kaksi valtiovierailua, sillä sekä Brasilian että Kolumbian presidentit pujottivat häneen kaulaansa maidensa korkeimmat tunnustukset eli Etelän ristin (Cruz del Sur) ja Boyacán ristin (Cruz de Boyacá).

 

 

 

Lähteet: Corte Electoral, Punto de Referencia, La Diaria, El País Uruguay, Página 12, BBC News Mundo, M24, Radio UNR, La Nación, El Espectador, etc.