Eurooppalaisen ”puolueettoman laatujournalismin malliesimerkki” ja uusliberaalin talouspolitiikan äänenkannattaja The Economist tulee omistamaan 29.5. julkaistavan lehtensä kannen ”autoritääriselle populistille”, ”vaaraksi demokratialle”, jollaiseksi he kutsuvat maailman kolmen suosituimman presidentin joukkoon kuuluvaa (mm. Morning Consult) Andrés Manuel López Obradoria. Tänään julkaisua on jo rummutettu halki Twitterin ja läpi koko mediakentän. Korruptoitunut ja moraaliton eliitti on valtavan riemastunut saamastaan vetoavusta juuri ennen 6.6. pidettäviä vaaleja.

Tällaiset halvat temput eivät tietenkään tule vasemmiston vaalivoittoa horjuttamaan tai muuttamaan tietoisen kansan käsityksiä omasta yhteiskunnastaan, mutta selvästi kaikki kansainvälisetkin keinot vaalituloksesta taistellessa on otettu käyttöön. Pahinta tässä on se, että The Economist edustaa sitä samaa journalistista linjaa, joka on vahvasti läsnä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin, niin The New York Timesissa, The Guardianissa kuin Helsingin Sanomissakin. Ongelmallista kampanjoinnissa toisen itsenäisen valtion demokratiaa vastaan juuri ennen vaaleja on tämän menettelytavan kolonialistis-imperialistinen luonne. Näin kyllä voidaan tehdä, kun on kyse Meksikosta, mutta jos sama temppu tehtäisiin briteille tai muille länsimaille, olisi se varmasti vakavaa toisen maan vaaleihin ja sisäisiin asioihin puuttumista. Siksi on kyse myös tärkeästä globaalin tasa-arvon periaatteesta. Vai onko meksikolaisilla jotenkin vähemmän oikeuksia vapaisiin vaaleihin kuin vaikkapa eurooppalaisilla kansoilla?

Tuon kriittisen yhdenmielisyyden mukaan Meksikon demokratia on vaarassa, kaikki on vain puhetta, populismia ja autoritärismiä. Meksikon menneisyydestä, sen kroonisesta demokratiavajeesta, korruptiosta, väkivallasta ja uusliberaalin mallin täydellisestä epäonnistumisesta ei taas mainita mitään. Sitäkään ei kerrota, että Meksikon yhteistä kansallisomaisuutta eri aloilla ryövättiin enemmän vuosina 1983−2018 kuin vuosina 1521−1821, kun Meksiko oli julman espanjalaishallinnon siirtomaa. Joulukuusta 2018 hallinneen vasemmistohallituksen selkeistä saavutuksista ei myöskään kerrota sanallakaan, ettei kellekään vain synny myönteisiä mielikuvia sen laajamittaisista ja rohkeista uudistustoimista.

Länsimedian diskurssi tai tiedottamisen tapa tulee suoraan Meksikon opposition suusta. Ja se oppositio on maailman mittakaavassa säälittävimpiä, vähiten suosituimpia ja pahiten rikollisia. Onko kaiken totuuden lähde tosiaan löydettävissä niiden joukosta, jotka eivät koskaan välittäneet luonnosta tai naisten oikeuksista, mutta ovat nyt luonnonsuojelijoita ja feministejä. He murhasivat ja muuttuivat ihmisoikeusaktivisteiksi, ryöstivät ja tulivat pyhimyksiksi. He tekivät bisnestä kavereiden kanssa valtion kustannuksella, sitäkö on oikeusvaltio ja lait. He olivat niin isänmaallisia, että antoivat ulkomaisille suuryhtiöille kaikki kuviteltavat edut. Nyt kun valtionyhtiöitä vahvistetaan eikä yksityistetä, niin sehän on tietysti ”perustuslain vastaista” ja ”laittomien monopolien vahvistamista”.

Valitusvirret ja valheet eivät lopu koskaan. Media on moraalittoman, rikollisen ja tekopyhän oikeisto-opposition paras liittolainen. Meksikossa media sai ennen lahjusrahaa suoraan valtion kassasta puhuakseen hyvää kustakin toistaan huonommasta hallituksesta. Enää näin ei tosiaankaan tapahdu. Mediaa ei myöskään enää vainota, hiljennetä tai sensuroida hallituksen toimesta. Tilanne on dramaattisesti erilainen, mutta median omistussuhteita se ei tietenkään ole muuttanut. Monet mediat ovat yhä osa isoja konserneja ja yritysryppäitä, ne ajavat omistajiensa etuja lähes sokeasti ja osallistuvat jatkuviin, jokapäiväisiin hallituksen vastaisiin kampanjoihin. Kaikki on presidentin syytä ja hän on kaiken pahan alku ja loppu.

Tilanne on hyvin tragikoominen, koska teot, faktat ja luvut puhuvat hallituksen puolesta. Näitä totuuksia ei muuteta valheilla tai puolitotuuksilla. Hallitus on onnistunut tavoitteissaan pandemiastakin huolimatta. Se ei ole tarvinnut näin tehdäkseen edes uutta velkaa, ei suuriin infrastruktuurihankkeisiin, ei aivan uudelle tasolle nostettuihin avustusohjelmiin tai alati kiihtyvään rokotusohjelmaan. Tälläkin viikolla hallitus tuosta noin vain osteli Texasista maalleen sen seitsemännen öljyjalostamon Deer Parkin 600 miljoonalla dollarilla. Se lienee suututtanut The Economistin, jolle jälleen kerran Enrique Krauze ja muu eliitti on kansaa tärkeämpi tietolähde. Vaikka 90 prosenttia medioista onkin täysin hallitusta vastaan, vähintään 70 prosenttia kansasta tukee hallitustaan ja pitää sitä minun laillani paitsi historian parhaana niin jopa maailman parhaana.

Demokratia voi hyvin

Brittilehden mukaan López Obrador on pysytellyt tahallaan pois kansainvälisen julkisuuden valokeilasta. Se myös myöntää, ettei presidentti ole syyllistynyt vainoihin, väkivaltaan tai korruptioon. Silti se luo mielikuvaa ”valtaa kaikin keinoin tavoittelevasta vaarallisesta henkilöstä”, joka aikoo pysytellä vallassa lähes tulkoon ikuisesti. Historiallinen, laillinen, poliittinen ja tosiallinen perspektiivi on kuitenkin pahasti hukassa, koska López Obrador on ollut meksikolaisen yhteiskunnan vahvin demokratian puolustaja koko uransa ajan, mutta silti hän joutui kokemaan vuosien 2006 ja 2012 erityyppiset vaalivilpit. Meksikon perustuslaki sallii vain yhden presidenttikauden. Eläkesuunnitelmatkin ovat jo valmiit, sillä 2024 ahkerana kirjailijanakin kunnostautunut nykyinen valtionpäämies vetäytyy Palenquen La Chingadan pienelle tilalleen kirjoittamaan kirjaa meksikolaisen konservatiivisen ajattelun historiasta. 2022 Meksikossa äänestetään siitä, jatkaako presidentti kautensa loppuun asti vai ei. Tämä on presidentin oma aloite. Äänestys olisi järjestetty jo 2021, mutta tämä ei sopinut kansalliselle vaali-instituutille (INE).

Asettuessaan tukemaan elitististä oppositiota ja pyytäessään äänestämään tulevissa vaaleissa päinvastoin kuin kansan enemmistö teki 2018, The Economist esittää tämän jonkinlaiseksi ”välttämättömyydeksi demokratian suojelemiseksi”. Oletus pitää sisällään uskomuksen, että se toinen vaihtoehto, kuten vaaliliiton tehneet vanhat puolueet PRI ja PAN olisivat parempi tai kansanvaltaa vahvistava vaihtoehto. Kuitenkin juuri nämä puolueet ovat pettäneet kansan kerta toisensa jälkeen, ajaneet julkista sektoria konkurssiin, aiheuttaneet turhaa kärsimystä ja kuolemaa huumesodillaan, liittoutuneet huumekartellien kanssa sekä syyllistyneet yhä uudelleen äänten ostamiseen, vaalivilpin eri muotoihin ja käyttäneet julkisia varoja puolueiden hyväksi. Niiden aikakaudella vaalipetos ei ollut edes todellinen rikos. Ne ovat myös lahjoneet kongressinedustajia puolelleen miten milloinkin. Niiden historia ei kerro niiden olleen demokratian tai kansan puolella laisinkaan. Yläluokasta ne kyllä ovat huolehtineet hyvin.

Etenkin täydellisen diktatuurin luonut PRI ja sen kanssa vallanjaosta kerta toisensa jälkeen kulissien takana sopinut PAN eivät ole osanneet kunnioittaa kansanvaltaa. Nyt myös entinen vasemmistopuolue PRD on liittoutunut niiden yhteisrintamaan hallitusta vastaan. Galluppien mukaan presidentin perustaman Morena-puolueen kannatus kongressivaaleissa tulee olemaan ainakin 40 prosentin tasolla. Näin ollen se saisi jälleen liittolaisineen (PT ja PVEM) yli 300 paikkaa maan 500-paikkaiseen kongressiin. Kongressin alahuoneen kokoonpano uusitaan Meksikossa joka kolmas vuosi. Todennäköinen skenaario on se, ettei nykyisiin valtasuhteisiin tule suurta muutosta eikä oppositio saa itselleen tahtomaansa budjettivaltaa.

The Economist luo aiheetonta pelkoa, se syyttää presidenttiä kansan ja eliitin vastakkainasettelusta, vaikka eiköhän tämä asetelma ollut varsin selkeä jo ennen isojen tuloerojen maassa. Presidentti on avoimesti kansan puolella eikä salli eliitin rikastua kansan kustannuksella veroja kiertämällä, työpaikkoja ulkoistamalla, yksityistämällä, tekemällä vilpillisiä sopimuksia, luomalla haamuyhtiöitä tai mitä korruption kiemuroita milloinkin on ollut käytössä. Myös kansainvälisten yritysten hyväksikäytökset (kuten espanjalainen Iberdrola) laitetaan kuriin.

El País -lehdellä on selkeä kytkös puolustamiinsa siirtomaaisännän elkein toimineisiin espanjalaisyrityksiin. Mikä lie The Economistin yhteys vaikkapa Shelliin, jolta Meksiko ostin vastikään modernin öljynjalostamon? Kyseessä oli Shellille strateginen jalostama, joka ei ollut sen listaamien myyntikohteiden joukossa. Meksiko tosin omisti siitä jo ennen melkein 50 prosenttia, mutta päätösvalta oli edelleen enemmistöosakkaalla. Tavoitteena on energiaomavaraisuus vuoden 2023 loppuun mennessä. Meksiko ei halua enää öljyntuottajamaana viedä maasta ulos appelsiinejä ostaakseen niillä appelsiinimehua, siis vaihtaa raakaöljyä bensiiniin, jonka se voi hyvin tuottaa itsekin kuten aiemmin tehtiin. Öljy ei vielä häviä maailmasta, kuten oppositio on väittänyt, sillä sen globaalin kulutuksen arvioidaan kasvavan yhä vuoteen 2045 asti. Meksiko kuitenkin on päättänyt vähentää öljyntuotantoaan pysyvästi vain ja ainoastaan sille tasolle, minkä se tarvitsee omien polttoaineidensa valmistamiseen. Se ei siis enää muutaman vuoden päästä myy raakaöljyään lainkaan maailman markkinoille. Onko valtion öljy-yhtiö PEMEX siksi lehden kannessa? Raivostuttaako Britannian eliittiä se, ettei Meksiko enää kohta paisuta omalta osaltaan maailman öljy- ja polttoainemarkkinoita? Mikä on tämän vaikutus globaaleihin sijoitusmarkkinoihin? Omavarainen energiapolitiikka taitaa uhata uusliberaaleja arvoja.

Sin Embargo paljastaa brittilehden halvat argumentit, mutta myös niiden ajoitukseen ja taustasyihin on syytä kiinnittää huomiota:

The Economist se lanza, otra vez, contra AMLO: “El falso Mesías”

Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebrard Casaubón lähetti hetimmiten kolmisivuisen vastineen The Economist -lehdelle, jonka ulkomaantoimituksen johdon kanssa hän keskusteli vastikään muutama viikko sitten. Siinä hän kyselee, olisiko ärsyyntyneen eliitin jo aika ymmärtää, ettei se ymmärrä:

− On kaksi mahdollista selitystä sille, miksi presidentti López Obradorin kaltainen hallitus nauttii edelleen korkeasta hyväksynnästä jopa käytyään läpi vaikeita aikoja. Elitistinen pahoinvointiin asti puolustettu näkemys on, että enemmistö on väärässä eikä tiedä, mikä on sen todellinen etu. Toinen, kenties ilmeisempi selitys, mutta yllättävän vähän huomioitu, on se, että useimmat ihmiset suosivat sitä järjestelmää, joka asettaa ensimmäistä kertaa heidät etusijalle. Eikö siis olisi aika kyseenalaistaa, onko López Obradoriin suuttunut ja ärtynyt eliitti väärässä eikä sitä enemmistöä, joka tuntee tulleensa edustetuksi ja puolustetuksi?