Pedro Castillon neljäs – virallisesti kolmas – hallitus hankki kongressin tuen 9.3. Aníbal Torresin pääministerikausi sai 64 edustajan kannatuksen. Vastustajia löytyi 58 ja tyhjiä ääniä annettiin kaksi. Uuden hallitusryhmän hyväksyminen vaatii vähintään juuri ja juuri kasaan saadut 64 ääntä. Kongressissa käyty keskustelu luottamuslauseen myöntämisestä kesti noin yhdeksän tuntia.

Oppositio ei aio lopettaa jatkuvaa kiusantekoa ja pyrkii laittamaan vireille jo toisen vetoomuksen presidentin erottamiseksi. Hallitusta tukevat kansalaiset taas pyytävät työrauhaa kohta 7,5 kuukautta vallassa olleelle Castillolle. Torres mainitsi hallituksen tavoitteisiin kuuluvan muun muassa valtion roolin vahvistaminen ja perulaisten arjen ongelmien ratkominen.

19 hengen ministerineuvoston vetovastuun ottanut Torres korosti yhteistyön merkitystä:

– Meidän on luotava konsensusta vetoamalla vuoropuheluun (…) Meidän on kohdattava kaikki vaivat yhdessä, olemme kaikki perulaisia ja jos rakastamme Perua, rakastamme sen ihmisiä. Meidän on oltava yksimielisiä voittaaksemme nämä vitsaukset.

Castillo kiitti Twitterissä paikallista kansanedustuslaitosta tuesta ja muistutti työnkuvastaan Andien maan johdossa:

– Kiitän kongressia sen ministerikabinetille antamasta luottamuslauseesta. Osoittakaamme kansalle, että voimme hallita demokraattisesti ja että poliittisella yhteisymmärryksellä pystymme vastaamaan maamme suuriin haasteisiin. #EnemmänToimintaaVähemmänVäittelyä

Kirjoitin Perun nykypolitiikan haasteista jo aiemmin:

Perun poliittinen kriisi ja Pedro Castillon horjuvat hallitukset

Lähteet: Agencia Peruana de Noticias Andina, TeleSUR, DW, Once Noticias, etc.