Kolumbian 50,4 miljoonan kansa on tehnyt rohkean valinnan. Hurmaavana pidetyn Trump-henkisen 77-vuotiaan koomikon charmi ei purrut, vanha oikeisto ei saanut enää toista mahdollisuutta edes keisarin uusissa vaatteissa eikä valheiden toisteluun ja pelon luomiseen perustunut medioiden vihan ja hämmennyksen ilmapiiri riittänyt sokeuttamaan kansaa viedäkseen moraalisen uskottavuutensa jo kauan sitten menettäneen oikeiston vielä yhteen vaalivoittoon. Kolumbiassa on koettu pieniä edistysaskelia 1851, kun orjuus lakkautettiin ja 1936, kun liberaalit voimat muuttivat perustuslakia. Myös vuoden 1991 perustuslakiin saatiin läpi varsin edistyksellisiä arvoja. Nyt nykyaikaisesta vasemmistosta tulee kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa hallitusvastuun ottava osapuoli perinteisesti niin konservatiivisessa ja oikeistolaisessa Kolumbiassa, joka on pitkään elänyt Yhdysvaltojen kainalossa ja kärsinyt kroonisesta väkivallasta, köyhyydestä ja häikäilemättömän eliitin yksinvallasta. Yksi aikakausi on saatu vihdoin päätökseen sunnuntaina 19.6.
Gustavo Petrosta tulee maan historian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti yli 11 miljoonan äänen turvin. Kisa oli varsin tiukka, sillä kumpikin ehdokas voitti 16 alueella. Petro sai lähes 11,3 miljoonaa ääntä ja vastaehdokas miljonääri-insinööri Rodolfo Hernández (Liga de Gobernantes Anticorrupción) noin 10,6 miljoonaa. Eroksi tuli 700 600 ääntä. Prosenteissa tämä tarkoitti 50,4 ja 47,3 prosenttia annetuista äänistä. Väestörekisterin (Registraduría Nacional del Estado Civil − RNEC) ilmoittamat viralliset tulokset voi katsoa tämän linkin takaa. Tyhjiä ääniä annettiin hieman yli 2,2 prosentin verran. Äänestysvilkkaus kasvoi ja ylsi 58,1 prosenttiin. Kasvua oli 3,1 prosenttia tai melkein 1,2 miljoonan äänestäjän verran verrattuna ensimmäiseen kierrokseen, koska toisella kierroksella äänioikeuttaan käytti yli 22,7 miljoonaa kansalaista. Kolmatta kertaa ehdolla ollut entinen sissi (M-19), taloustieteilijä, Bogotán entinen kaupunginjohtaja ja senaattori nousee maan ylimmän toimeenpanovallan edustajaksi laajan Pacto Histórico -yhteisrintaman riveistä. Varapresidentiksi puolestaan nousee unohdetuimpien kansalaisten äänenä afroamerikkalainen aktivisti ja asianajaja Francia Márquez, joka on todellisen taistelijan perikuva. Istuva presidentti Iván Duque ja vastaehdokas Hernández ovat hyväksyneet tulokset ja onnitelleet Kolumbian historian suurimman äänisaaliin saanutta Petroa. Hernández siirtyy senaattiin vaalituloksen ja paikallisten vaalilakien (laki 1909 vuodelta 2018) sallimalla oppositiojohtajan tittelillä. Pelättyä vaalivilppiä ei nähty ja vaalityöntekijät selvisivät urakastaan kiitettävästi. Uurnat sulkeutuivat neljältä ja jo ennen viittä presidentinvaali näytti ratkenneen, kun ero kasvoi jatkuvasti Petron hyväksi.
Kolumbian vuoden 2018 vaalit voittanut Duque sai tuolloin 10,4 miljoonaa ääntä tai lähes 900 000 ääntä vähemmän kuin Petro nyt käydyissä toisen kierroksen vaaleissa. 2018 Petro taas sai hieman yli kahdeksan miljoonaa ääntä. Vuoden 2022 ensimmäisellä kierroksella hän keräsi 8,5 miljoonaa ääntä. Äänipotti kasvoi kuitenkin vielä 2,8 miljoonalla äänellä yltäen 11,3 miljoonaan toisella kierroksella. Alun perin Petro oli arvioinut, että miljoonan äänen lisäys voisi riittää voittoon, mutta voittoon tarvittiin lopulta lähes tulkoon kolme miljoonaa ääntä lisää. 2018 ensimmäisellä kierroksella annettiin 19,6 miljoonaa ja toisella kierroksella 19,5 miljoonaa ääntä, 54,2 prosentin äänestysvilkkaus laski tuolloin 0,2 prosentin tai noin 107 000 äänen verran. Hernández sai tämän vuoden vaalien avauskierroksella hieman alle kuusi miljoonaa ääntä ja kolmanneksi jätetty vanhan uribelaisen oikeiston edustaja Fedérico Gutiérrez (Coalición Equipo por Colombia) sai alle 5,1 miljoonaa ääntä. Hän kehotti äänestämään lipeäkielistä insinööriä. Hernández jäi kuitenkin toiseksi ja kolmanneksi tulleiden ehdokkaiden potentiaalisesta lähes 11,1 miljoonan kannatuksesta puolen miljoonan äänen päähän. Kuitenkin tämä on hyvä saavutus vielä pari kuukautta sitten täysin tuntemattomalta politiikan ulkopuoliselta toimijalta. Rodolfdo Hernándezin äänisaalis kasvoi ensimmäiseen kierrokseen verrattuna 77,4 prosentilla ja Petron 32,1 prosentilla, mikä tarkoittaa jo mainittuja 2,8 miljoonaa uutta äänestäjää, joihin todennäköisesti lukeutui myös iso joukko neljänneksi tulleen Sergio Fajardon (Coalición Centro Esperanza) noin 900 000 tukijasta. Alueellinen vaalimatematiikka ei juuri ensimmäisestä kierroksesta paljon muuttunut, sillä Petro dominoi pääkaupunki Bogotássa, maan neljässä laidassa ja Hernández taas koko maan keskiosassa. Kuitenkin Petro sai houkuteltua itselleen lisää tukijoita lähes kaikilla alueilla. Ratkaisevat äänet tulivat etenkin nuorilta, naisilta ja liikkuvilta äänestäjiltä.
Erilaiset ehdokkaat ja erilaiset kampanjat
Presidentinvaalien toiselta kierrokselta ei puuttunut värikkyyttä, koska Hernández toikkaroi sosiaalisessa mediassa, tunnetaanhan tämä HG-rakennusyhtiön omistaja ja 100 miljoonan dollarin omaisuuden omaava ehdokas ”TikTokin vanhuksena”. Hänellä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti paljon sanottavaa tai rakentavia ehdotuksia ja osoitti kokemattomuuttaan demokraattisessa julkisessa keskustelussa. Sen sijaan hänen sanomisiaan, tekojaan ja historiaansa kerrattiin useassa yhteydessä. Bucaramangan kaupunginjohtaja-aikoinaan Hernández läimäytti vastapuolen valtuutettua, joka syytti hänen poikaansa korruptiosta. Edelleen samasta korruptiotutkinnasta on yhä riittänyt keskustelua. Hernándezin tiedetään sanoneen kerran vahingossa tai tarkoituksella ihailevansa ”suurta saksalaista ajattelijaa” Adolf Hitleriä. Toisaalta hän on näyttänyt patriarkaalisia asenteitaan tuomitsemalla ”naiset keittiöön”. Lailla hän on sanonut puolestaan ”pyyhkivänsä perseensä”. Hernándezin on myös kuultu kehuskelevan köyhien olevan ”parasta liiketoimintaa” ja herkuttelevan avoimesti 15 vuoden koronkiskonnalla. Toisella kierroksella ei nähty yhtään vaaliväittelyä, vaikka Bogotán tuomioistuin (Tribunal Superior del Distrito Judicial) velvoitti ehdokkaat järjestämään väittelytilaisuuden. Hernándezin kampanja asetti sille kuitenkin tukun ehtoja paikasta, kysymysten sisällöstä ja väittelyn vetäjistä lähtien. Hernández pyysi Petroa myös maksamaan kaikki väittelyn kulut ja ryhmänsä matkakulut. Väittelyn vetäjiksi haluttiin Hernándeziin myönteisesti suhtautuvat Vicky Dávila, Darcy Quinn y Jessica de la Peña sekä kolme miesjäsentä, joista ei esitetty vaatimuksia. Petro hyväksyi kaikki seitsemän ehtoa ja jätti järjestelyt kansallisen yleisradioyhtiön (Sistema de Medios Públicos de Radio Televisión Nacional de Colombia − RTVC) vastuulle. Hän odotteli rakennusalan yrittäjää turhaan 16.6. Bucaramangassa, missä Hernández asuu, mutta tämä ei koskaan ilmaantunut paikallle. Väittely tästäkin teemasta siirtyi sosiaalisiin verkostoihin. Hernández lähti myös bilettämään Miamiin huvijahdilleen poikansa ja 11 naisseuralaisen kanssa. Kuusi Demokraattisen puolueen kongressiedustajaa on tehnyt vierailusta tutkintapyynnön, koska lääkealan jätti Pfizer maksoi tiettävästi hulppeat juhlajärjestelyt.
Petro muutti kampanjansa strategiaa toisella kierroksella. Hän ei enää pyrkinyt järjestämään suuria yleisötilaisuuksia, koska koki niiden turvatoimet liioitelluiksi ja näki niiden viestittävän väkivallan uhasta toivon sanoman sijaan. Sen sijaan hän yöpyi muutamien perheiden parissa maan syrjäseuduilla ja kokeili erinäisiä ammatteja kansan parissa kaivosmiehestä sokerinkeittäjään, kenkien tekijään ja kahvin viljelijään. Pelasipa hän myös yhden jalkapallo-ottelun. Kaikki tapahtumat kuvattiin sosiaalisen median kanaviin. Strategia selvästi toimi ja Pacto Histórico tavoitti yhä uusia äänestäjiä. Perjantaina 17.6. Petro sai vielä lisänostetta kampanjalleen laajasta kansallisesta yhteiskunnallisesta sopimuksesta (Gran Acuerdo Nacional), joka kokosi yhteen ison joukon eri alojen vaikuttajia sekä lupasi antaa heille äänen Kolumbian poliittisessa muutoksessa. Lauantaina Petro päätti pitkän ja raskaan kampanjataipaleensa Sierra Nevadan vuoriston Santa Martassa, missä hän otti osaa yhteisön vanhojen viisaiden miesten tai henkisten johtajien (mamos) rituaaliin. Alueella asuu neljä toisiinsa läheisesti nivoutuvaa alkuperäiskansaa: arhuacos (ikas), wiwas, kogis ja kankuamos, joiden väestö yltää 30 000 henkeen. Hernández taas sulki kampanjointinsa tapaamalla oman äitinsä.
Pacto Históricon kampanjaa salakuunneltiin seitsemän kuukauden ajan, mutta edes niin sen toiminnasta ei löydetty mitään rikollista. Mitä ilmeisimmin vastuussa ovat Semana-lehteen kytköksissä olevat tahot. Kansan enemmistö ei myöskään enää uskonut tyypilliseen kommunismilla, väkivallalla ja muilla halvoilla keinoilla pelotteluun. Petroa on tutkittu 21 kertaa korruptiosta, mutta yksikään tutkinta ei ole edennyt todisteiden puutteen vuoksi. Insinööri Rodolfo Hernández sen sijaan joutuu oikeuden eteen heinäkuun 21. päivä vastaamaan Bucaramangan kaupunginjohtajan aikojensa Vitalogic-tapaukseen liittyvistä korruptiosyytöksistä, vaikka näissä vaaleissa hänen ykkösteemansa oli juuri korruption vastainen taistelu ja itsenäisenä ehdokkaana tavanomaisten poliitikkojen halveksunta. Kolumbialaisten enemmistö on puhunut ja se vaati uurnilla maan julkisen elämän syvällistä ja radikaalia muutosta eivätkä TikTokin sutkautukset vakuuttaneet sitä. Maata parikymmentä vuotta huonosti hallinneet oikeistohallitukset on vihdoin heitetty historian roskakoriin. On tullut aika muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi. Enää tälle poliittiselle työlle ei ole esteitä.
Haasteita Kolumbiassa riittää. Maan väestöstä ainakin 42 prosenttia elää köyhyydessä. Nälkä on vain kasvanut pandemian ja Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan myötä, sillä Kolumbia on riippuvainen maataloustuotteiden ja lannoitusaineiden tuonnista. Petro on luvannut vähentää maan öljyriippuvaisuutta, aloittaa maaseudun ja teollisuuden tuotannon sekä turismin ylösajon, samalla kun uusi hallitus panostaa julkiseen sektoriin ja tietoyhteiskunnan rakentamiseen sekä toteuttaa vihreän siirtymän uusiutuvaan energiaan. Maan rikkaimman 40 000 henkilön verotusta tullaan korottamaan sekä veronkiertoon tullaan puuttumaan. Korruption kimppuun käydään taas YK:n avustuksella. Kolumbian rauhanprosessi käynnistetään uudestaan ja epäonnistunut turvallisuus- ja huumepolitiikka kokevat täyskäännöksen, missä ihmisoikeudet ja ongelmien taustasyihin puuttuminen korvaavat aseet ja silmä silmästä -asenteet eikä valtio enää liittoudu järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Petron hallitus takaa ilmaisen yliopistokoulutuksen 2,5 miljoonalle nuorelle, alkaa maksaa kansaneläkkeitä kolmelle miljoonalle vanhukselle sekä tukia miljoonalle yksinhuoltajalle. Valtion alijäämää ja velkaantumista pyritään vähentämään vastuullisemmalla ja monipuolisemmalla talousjohtamisella samalla, kun valtion tulopohjaa vahvistetaan ja laajennetaan. Valtio myös palkkaa kaikki työttömät. Uusi presidentti aloittaa feministisen, punavihreän ja sosialistisen vasemmistohallituksensa 7.8. Petrosta tulee piakkoin 214 vuotta täyttävän Kolumbian historian 119. presidentti. Kolumbian itsenäisyyssota alkoi 1810 ja päättyi 1819.
Vielä kun Luiz Inácio Lula da Silva yltää Brasiliassa odotettuun vaalivoittoon lokakuussa 2022, on lähes koko Latinalaisen Amerikan kartta piirtynyt punaiseksi eikä esteitä uudelle yhdentymiskehitykselle enää ole. Gustavo Petro on kestänyt kaikki politiikan esteet, likaiset temput, vankilan, eräänlaisen jatkuvan sisällissodan tai sisäisen aseellisen konfliktin, huumekartellit, mustamaalauskampanjat, murhayritykset ja poliittisen vainon. Nyt hänen haasteensa on nostaa Kolumbia ylös siitä suosta, mihin se on upotettu ja vapauttaa sen kansa, joka on vihdoin saanut edustajansa Casa de Nariñon palatsiin. Tietoiselle ja voimansa yhdistäneelle kansalaisyhteiskunnalle ei enää löytynyt pysäyttäjää ja maan kuilun partaalle ajaneesta uusliberalistisesta oikeistohallitusten ketjusta nousee vihdoin uusi vasemmistolaisen hallinnon toivo. Sillä välin kymmenet tuhannet kolumbialaiset ovat lähteneet juhlimaan kaduille ympäri koko maan. Kolumbia on herännyt ja sen myötä Latinalainen Amerikka ei ole enää entisensä.
Kokenut oppositiopoliitikko
62-vuotias Gustavo Francisco Petro Urrego oli ehdolla Kolumbian presidentiksi kolmannen kerran. Hän oli ehdolla myös 2010 ja 2018. Ekonomistin koulutuksen omaava Petro on kotoisin Zipaquirásta, Cundinamarcasta, jossa hän toimi useissa eri viroissa. Hän osallistui Kolumbian aseelliseen konfliktiin vuosina 1974−1990 M-19-ryhmän (Movimiento 19 de Abril) riveissä. Sieltä juontaa Petron lempinimi eversti Aureliano. Urbaani vastarintaryhmä luopui aseista 1990 ja muuntui Demokraattiseksi liitoksi (Alianza Democrática M-19), joka oli toiseksi suurin puolue vuoden 1991 perustuslain säätämisessä. Petro aloitti valtakunnan tason poliittisen uransa 1991 tultuaan valituksi sikäläiseen eduskuntaan (Cámara de Representantes) niin ikään 1991. Hän oli Polo Democrático Alternativon (PDA) senaattorina 2006−2009. Hän joutui jättämään ylähuoneen tehtävänsä vuoden 2010 presidentinvaalien vuoksi. Hän toimi pääkaupunki Bogotán kuvernöörinä 2012−2015, vaikka 2013 hänet syrjäytettiin väliaikaisesti tästä virasta. Amerikkojen välinen ihmisoikeustuomioistuin (Corte Interamericana de Derechos Humanos) antoi vuonna 2020 Kolumbian valtiolle tuomion tästä laittomasta sekaantumisesta Bogotán hallintoon. Ennen nykyistä presidentinvaalikampanjaa isänsä puolelta italialaisia sukujuuria ja kyseisen maan kansalaisuuden omaava sitkeä sissi ehti toimia senaattorina. Maan parlamentista hänellä on 11 vuoden kokemus ja senaatistakin kahden kauden verran, vaikka kumpikin kausi on päättynyt ennenaikaisesti presidenttiehdokkuuteen. Hän sai kansallisen palkinnon työstään ihmisoikeuksien hyväksi 2007 (Premio de Derechos Humanos Letelier-Moffitt).
Unión Patriótican jäseniin kohdistui poliittista väkivaltaa 1990-luvun alussa. Colsingue-niminen aseellinen ryhmä uhkasi myös Petroa julkisesti. Niinpä liberaali presidentti César Gaviria Trujillo nimesi hänet Belgian, Luxemburgin ja Euroopan unionin kolumbialaisen lähetystön pääsihteeriksi. Petro asui Brysselissä vuosina 1994−1996.
2006 kongressin alahuoneen työtoverit valitsivat Petron parhaimmaksi kansanedustajaksi. Petro on kunnostautunut rakentavana keskustelijana ja korruptiovyyhtien sekä väärinkäytösten paljastajana. Vuonna 2005 Petro toi esiin Sucren entisen kuvernöörin Salvador Arana Susin kytkökset puolisotilaallisiin ryhmiin. Silloinen Kolumbian Chilen suurlähettiläs saikin myöhemmin vankilatuomion yhteistyöstä rikollisryhmien kanssa. Joulukuussa 2009 langetettu tuomio liittyi lisäksi poliittisen vastustajan El Roblen kaupunginjohtajan Eudaldo Díaz Salgadon murhasta. Kyseessä on ennakkotapaus, sillä Aranan 40 vuoden tuomio oli ensimmäinen kerta, kun poliitikko joutui vastaan oikeuden edessä vehkeilystä paramilitarististen ryhmittymien kanssa.
Tuoreena senaattorina niin ikään 2006 Petro julkisti noin 2 000 Antioquiasta kotoisin olevan puolisotilaallisen toimijan nimeä, mukaan lukien kymmenen silloista ja entistä kongressiedustajaa, yrittäjiä, toimittajia ja karjatilallisia sekä urheilujohtajia. Lisäksi hän kertoi istuvan presidentti Uriben veljen Santiago Uribe Vélezin kytköksistä “sosiaalisia puhdistuksia” harjoittaneeseen puolisotilaalliseen joukkoon eli 12 apostoliin (Los Doce Ápostoles). Petro oli myös ensimmäisiä kovaotteisen oikeistopoliitikko Álvaro Uriben alaisuudessa toimineen armeijan laittomien teloituksien (falsos positivos) kyseenalaistajia.
Vaikka Petro hyllytettiin väliaikaisesti Bogotán kaupunginjohtajan virastaan jätehuoltoon liittyvän konfliktin (Basura Cero) huonoon hallintaan vedoten, mikä oli todellisuudessa poliittinen tekosyy hänen uransa tuhoamiseksi, muistetaan paikallishallinto myös sen rohkeista avauksista, jotka tuottivat tuloksia. Tarjoamalla työn ja opiskelun porkkanaa kepin sijaan, Petro sai 10 000 nuorta hylkäämään rikollisen toiminnan noidankehät omissa katujengeissään. Toisaalta Colombia Humana otti vakavasti muun muassa asunnottomien ja seksityöläisten ongelmat. YK:n mukaan moniulotteinen köyhyys Bogotássa ylsi 12 prosenttiin, mutta Petron aikakaudella tuo lukema laski 4,7 prosenttiin. Hallituksen on katsottu suoriutuneen kiitettävästi etenkin talouden, ympäristön ja kulttuurin osa-alueilla.
Clara López Obregón, Petron varapresidenttiehdokas vuodelta 2010 ja entinen työministeri, on vakuuttunut nyt vaalit voittaneen ehdokkaan tahtotilasta saada aikaan muutoksia.
− Ihmiset vaativat muutosta ja tietävät, ketkä vaativat kaiken pysymistä ennallaan ja kenellä on poliittista tahtoa tehdä todellisia muutoksia. Tuo tietoinen kansa tukee Petroa.
− Edistyksellinen politiikka puoltaa sosiaalisen velan maksamista, haluaa suurpääoman maksavan osuutensa valtion tukemisesta, valtion, jonka on vastattava terveys-, koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmistä, jotka takaavat hyvinvoinnin ja tuottavuuden. Progressiivinen ajattelu on pohjimmiltaan realistista, demokraattista ja institutionaalista.
− Hänen hallituksensa päätöksillä pyritään tasapainottamaan taakkaa meidän kaltaisissamme yhteiskunnissa, joissa varallisuuden, tulojen ja vallan keskittyminen on mennyt liian pitkälle.
Pitkän linjan oppositiopoliitikon 20-vuotias tytär Sofía Petro Alcocer opiskelee sosiaalitieteitä Ranskassa. Valmistuttuaan hän aikoo jatkaa opintoja tekemällä maisterintutkinnon politiikasta ja sosiaalisista innovaatioista. Häntä kiinnostavat erityisesti yhteiskunnalliset oikeudet takaava valtiollinen kehitys ja myös feminismi. Isän kampanja kävi hänelle opintojen harjoitustyöstä. Sofía ahersi kulissien takana niin sanotun vaalipedagogiikan ja diskurssianalyysin sekä ohjelmallisten yksityiskohtien parissa etenkin naisia koskevissa kysymyksissä. Hän julkaisi myös yhdessä muiden lasten kanssa kirjoitetun kirjeen isälleen toisen kierroksen kampanjoinnin alussa. Sofía sai raikuvia tuenilmauksia Pacto Históricon vaalivalvojaisissa viime sunnuntaina. El País -lehden 11.6. julkaistussa videoidussa haastattelussa Petron voiton takeena toiminut tytär kuvaili isäänsä.
Millaista on olla Petron tytär?
− Se on aina se vaikein kysymys. Ensinnäkin olen erittäin ylpeä, koska hänen kanssaan olen kyennyt kumoamaan tuon lauseen, jonka mukaan kaikki poliitikot ovat samanlaisia. Mutta tietysti se tuo myös mukanaan toisen puolen, paljon loukkauksia, paljon vihaa, paljon älyttömyyksiä. Joten sitä ei ole niin helppoa käsitellä, mutta siihen oppii.
Miten määrittelisit Petron?
− Hän on johdonmukainen henkilö. Jos luet kymmenen vuoden takaisen haastattelun, hän saattaa sanoa lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin nykyään. Totta kai kehitystä tapahtuu, aina voi perehtyä lisää, oppia, mutta hän säilyttää silti johdonmukaisuuden, mikä on vaikuttavaa. Hän on läpinäkyvä poliitikko, hän ei ole korruptoitunut poliitikko, ja Kolumbiassa se on paljon sanottu.
Kuunteleeko isäsi sinua?
− Kyllä. Hän on hyvin itsepäinen, niinhän kaikki sanovat, ja se on kiistatonta. Osa hänen itsepäisyydestään on ehkäpä vienyt hänet sinne, missä hän on. Mutta joka tapauksessa hän on vastaanottava ja kuuntelee.
Miksi luulet Petron synnyttävän niin paljon vastustusta?
− Yhden joukon kesken se johtuu ehdottomasti siitä, että he näkevät etujensa vaarantuvan, koska he ovat ihmisiä, joilla on aina ollut kaikkea ja joita politiikka on aina suosinut Kolumbiassa, eivätkä he halua sen muuttuvan. Sitten on alaryhmä, joka on mielestäni uskonut moniin valheisiin. Isästäni on luotu kuva, joka ei vastaa todellisuutta. Hänen ohjelmassaan ei ole mitään Venezuelan kaltaista, se muistuttaa enemmän Euroopan sosiaalipolitiikkaa.
Valtiojohtajien jaettu riemu
Petro kommentoi vaalivoittoa Twitterissä 17:11, vain reilu tunti äänestyspaikkojen sulkeutumisen jälkeen. Jokainen tiedote laskennasta kasvatti tasaisesti välimatkaa:
− Tänään on kansan juhlapäivä. Jotta se juhlisi ensimmäistä voittoaan. Jotta niin monet kärsimykset pehmennettäisiin ilolla, joka täyttää tänään kotimaan sydämen. Tämä voitto kuuluu Jumalalle, kansalle ja sen historialle. Tänään vietetään katujen ja torien päivää.
Ensimmäisten naapurivaltioiden johtajien joukossa Petroa onnitteli Chilen ekososialisti Gabriel Boric Font kello 17:46:
− Puhuin juuri Gustavo Petron kanssa onnitellakseni häntä Kolumbian presidenttiyden voittamisesta yhdessä Francia Márquezin kanssa. Iloa Latinalaiselle Amerikalle! Tulemme työskentelemään yhdessä maanosamme yhtenäisyyden puolesta nopeasti muuttuvan maailman haasteissa. Jatkakaamme!
Venezuelan presidentti Nicolás Maduro Moros onnitteli Petroa tähän tapaan:
− Onnittelen Gustavo Petroa ja Francia Márquezia historiallisesta voitosta Kolumbian presidentinvaaleissa. Kolumbian kansan tahto, sen kansan, joka lähti puolustamaan demokratian ja rauhan tietä, tuli kuulluksi. Uudet ajat ovat edessä tälle veljesmaalle.
Alkuperäiskansojen kapinoinnin keskellä parhaillaan kärvistelevä Ecuadorin Guillermo Lasso Mendoza vetosi hänkin yhtenäisyyteen:
− Olen onnitellut puhelimitse Gustavo Petroa hänen valinnastaan Kolumbian sisartasavaltamme presidentiksi ja korostin hallituksemme halua vahvistaa ystävyyttä ja yhteistyötä asettaen etusijalle kansojemme kehittämisen sekä yhdentymisen.
Kuuluisan kolumbialaisen kirjailijan Gabriel García Márquezin piti viettää vain muutama päivä Meksikossa, mutta hän jäikin asumaan 53 vuodeksi. Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador muisteli García Márquezia ja kävi läpi Etelä-Amerikan maan julmaa historiaa kolmiosaisessa twiitissään, joka julkaistiin ennen kuutta:
− Kolumbian konservatiivit ovat aina olleet itsepintaisia ja kovia. Kirjailija José María Vargas Vila kertoi, miten hänen maansa diktaattorit ”kastoivat tikarinsa pyhään veteen ennen tappamista”.
− Vuonna 1948 sama menettely aiheutti suuren liberaalijohtaja Jorge Eliécer Gaitánin salamurhan. Tuon rikoksen turhauttama kansa tuhosi kaikki Bogotán julkiset rakennukset ja spontaanissa sekä julmassa kansanvallankumouksessa kuoli tuhansia.
− Gabriel García Márquez kirjoitti, että hänen ystävänsä Wilfrido Mathieu varoitti häntä tapahtuneesta ja sanoi: ”tämä maa on pilalla”. Tämän päivän voitto saattaa olla tuon kirouksen loppu ja aamunkoitto tälle veljelliselle ja arvokkaalle kansalle. Onnittelut.
Maanantaiaamun tiedotustilaisuudessaan López Obrador kuvaili voittoa ”tärkeäksi” ja ”historialliseksi”. Presidentti kertoi uutisen saaneen hänet tyytyväiseksi, lähetti mitä hellimmät terveiset Kolumbian kansalle, kiitteli sitä sen antamasta esimerkistä ja laittoi soimaan kolumbialais-meksikolaisen ”cumbian jumalattaren” (Margarita la Diosa de la Cumbia) laulun La Pollera Colorá. Toimittaja kyseli, mitä Petro sanoi. Puhelimessa keskusteltiin ennen kaikkea yhdentymisestä, koko Amerikan integraatiosta, joka saisi maat täydentämään toisiaan luonnonvaroilla, työvoimalla, teknologioilla, markkinoilla, saisi ne muodostamaan yhteisen alueen, joka muistuttaisi Euroopan talousyhteisöä (EEC), mutta kunnioittaisi kaikkien kansojen itsemääräämisoikeutta ja autonomiaa. Petro kertoi Canal Oncen uutislähetyksessä torstaina 23.6. tavoittelevansa ”täyttä ja syvää” suhdetta Meksikon hallitukseen. Vierailu López Obradorin tapaamiseksi on jo suunnitteilla.
Argentiinan presidentti Alberto Fernández Pérez koki voiton vahvistavan demokratiaa ja yhdentymiskehitystä:
− Gustavo Petron ja Francia Márquezin saavuttama voitto, johon Kolumbian vaaliprosessi huipentuu, täyttää minut ilolla. Välitin juuri valitulle presidentille onnitteluni Kolumbian kansan hänelle osoittamasta luottamuksesta. Hänen voittonsa lujittaa demokratiaa ja varmistaa tietä kohti yhdentynyttä Latinalaista Amerikkaa tänä aikana, joka vaatii meiltä äärimmäistä solidaarisuutta veljeskansojen välillä.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken kuvaili vaalitulosta näin:
− Onnittelut Kolumbian kansalle äänioikeutensa käyttämisestä ja demokratiansa vahvuuden uudelleen todistamisesta. Odotamme innolla vankan kumppanuutemme jatkamista tulevan valitun presidentin Gustavo Petron kanssa ja demokraattisemman sekä tasavertaisemman pallonpuoliskon rakentamista.
Hondurasin presidentti Iris Xiomara Castro Sarmiento yhtyi onnitteluviestien kuoroon:
− Onnittelen Hondurasin kansan nimissä Kolumbian rohkeaa kansaa sen valitsemasta historiallisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jota edustaa tänään presidentiksi valittu Gustavo Petro.
Panaman presidentti Laurentino Cortizo Cohen antoi oman kädenojennuksensa naapurimaalle:
− Panaman nimissä onnittelen Kolumbian valittua presidenttiä, Gustavo Petroa, hänen saapumisestaan Casa de Nariñoon. Vetoan veljesmaan demokratian ja kansojamme yhdistävien historiallisten siteiden vahvistamisen puolesta.
Perusta ja Pedro Castillo Terronesin suusta taas kuului seuraavanlainen tervehdys Kolumbian uudelle johdolle:
− Soitin äsken Gustavo Petrolle onnitellakseni häntä historiallisesta demokraattisesta voitostaan Kolumbiassa. Meitä yhdistää jaettu tunne, joka tavoittelee kollektiivisia, sosiaalisia parannuksia ja alueellista integraatiota meidän kansoillemme. Veli Gustavo, voittaa luottaa aina Perun tukeen.
Toisen Andien maan Bolivian entinen presidentti Evo Morales Ayma lukeutui myös Petron ensimmäisten ja innokkaimpien onnittelijoiden joukkoon:
− Onnittelemme Kolumbian kansaa, veli Gustavo Petroa, vasta valittua presidenttiä ja sisko Francia Márquezia, maan historian ensimmäistä afrikkalaisten jälkeläisten parista noussutta varapresidenttiä, kiistattomasta voitostaan vaaliuurnilla. Se on rauhan, totuuden ja ihmisarvon voitto.
− Sisaremme Gustavo ja Francia edustavat sellaisen sosiaalisen omantunnon ja solidaarisuuden ilmentymää, joka nostaa arvokkaasti Latinalaisen Amerikan vasemmiston liput salkoon ja avaa tietä historiassa kansan äänien voimalla. Eläköön Gustavo Petro ja Francia Márquez!
Bolivian istuva presidentti Luis ”Lucho” Arce Catacora onnitteli myös valtaan valittua parivaljakkoa sekä Kolumbian kansaa. Arce totesi voiton vahvistavan mantereenlaajuista yhdentymistä ja sanoi maansa jakavan kolumbialaisten juhlatunnelmat, jallalla aimaraksi, eli ”olemme yhtä mieltä”. Kuuban presidentti Miguel Díaz-Canel Bermúdez yhtyi yhteiseen riemuun:
− Esitän mitä veljellisimmät onnitteluni Gustavo Petrolle hänen valinnastaan Kolumbian presidentiksi historiallisella kansanvoitolla. Vahvistamme halukkuuden edetä kahdenvälisten suhteiden kehittämisessä kansojemme hyvinvoinnin hyväksi.
Petron voitto sai Latinalaisen Amerikan hyvälle tuulelle, tyytyväiseksi ja toiveikkaaksi. Ecuadorin entinen presidentti Rafael Correa Delgado tuuletti vasemmiston voittoa näillä sanoin:
− Latinalainen Amerikka juhlii: Gustavo Petro, Kolumbian uusi presidentti. Eläköön Kolumbia! Eläköön suuri yhteinen isänmaa! Ainaiseen voittoon asti!
Oman vaaliurakkansa syksyllä käyvä Brasilian mitä todennäköisemmin tuleva presidentti Luiz Inácio Lula da Silva onnitteli osaltaan Petroa kuuden aikoihin alkuillasta:
− Onnittelen lämpimästi tovereita Gustavo Petroa ja Francia Márquezia sekä koko Kolumbian kansaa tärkeästä voitosta tämän sunnuntain vaaleissa. Toivotan Petrolle menestystä hänen hallituksessaan. Hänen voittonsa vahvistaa demokratiaa ja edistyksellisiä voimia Latinalaisessa Amerikassa.
Tiistaina Yhdysvaltojen presidentti Joseph ”Joe” Biden soitti Gustavo Petrolle onnitellakseen häntä ja Márquezia. Kolumbian kansaa hän puolestaan kiitteli vapaista ja rehellisistä vaaleista. Hän vahvisti myös maansa tuen Kolumbialle. Kahdenvälistä yhteistyötä aiotaan edelleen lujittaa etenkin ilmastonmuutoksen, julkisen turvallisuuden ja vuoden 2016 rauhansopimuksen soveltamisen suhteen. Keskusteluja käytiin myös keskinäisen kunnioituksen ja kumppanuuden tärkeydestä maiden välisten suhteiden kivijalkana.
Maaliskuusta 2022 lähtien Kolumbiasta on tullut niin sanottu Naton ulkopuolinen strateginen liittolainen (Major non-NATO ally – MNNA). Sama status on myös Argentiinalla ja Brasilialla sekä muun muassa Australialla, Egyptillä, Israelilla, Japanilla, Thaimaalla sekä Pakistanilla. Liittolaisuus helpottaa etenkin aseostoja, teknologian hankintaa, mukaan lukien avaruusteollisuus, ja tarkoittaa läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen puolustusministeriön kanssa. Kolumbian nykyinen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Juan Carlos Pinzón on lähettänyt eropyyntönsä, joka astuu voimaa 6.8., vain päivää ennen Petron valtaannousua. Syy on mitä ilmeisemmin ideologinen.
Keskiviikkona Petro ja Venezuelan presidentti Nicolás Maduro puhuivat 2 220 kilometrin mittaisen rajan täydestä avaamisesta ja venezuelalaisten siirtolaisten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Yhteisen rajan avaaminen toisi hetimmiten Kolumbian puolelle 120 000 uutta työpaikkaa. Arviot Kolumbiassa asuvien venezuelalaisten määrästä asettuvat 1,8 ja 2,2 miljoonan välimaastoon. Maduro sulki rajan autoliikenteeltä elokuussa 2015. Helmikuussa 2019 diplomaattisuhteet särkyivät, kun Iván Duquen hallinto tunnusti ilman laillista asemaa olleen Juan Guaidó Márquezin maan ”väliaikaiseksi presidentiksi”. Petro aikoo lopettaa aggressiot ja eristämisen. Tarkoitus on pyrkiä yhteistyöhön: ”Hallituksemme tulee ylläpitämään avoimia viestintäkanavia Venezuelan demokraattisesti valitun hallituksen kanssa.” Maduro vahvisti tiedot ja kertoi keskustelleensa vastavalitun naapurimaan presidentin kanssa ”rauhasta ja molempien kansojen vauraasta tulevaisuudesta”. Suhteiden palauttaminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä eikä virallisia päätöksiä voida tehdä ennen elokuuta, mutta siirtymäkauden aloittaminen ulkopolitiikan vaalilupauksien lunastamisella kertoo uudenlaisesta Kolumbiasta.
Torstaina 23.6. Petro ja Márquez vastaanottivat presidentin ja varapresidentin valinnan valtakirjat Kansallisen vaalineuvoston (Consejo Nacional Electoral – CNE) puheenjohtaja César Abreo Méndeziltä, ”jotta he voivat johtaa muutoksia, joista menneisyyden ja nykyhetken nuoret haaveilivat”. Heti kun kuutisen viikkoa kestävä vallanvaihto oli saatu muodollisesti käyntiin, Petro tapasi istuvan presidentin Duquen, jonka kärkkäimpiin kriitikoihin hän on kuulunut viimeisen neljän vuoden ajan. Uudessa tilanteessa kansakunnan yhteinen etu vaatii tulemaan toimeen myös poliittisten vastustajien kanssa. Uutta yhteiskunnallista ilmapiiriä rakentaakseen Petro on tavannut myös vaalit hävinneen Hernándezin sekä entisen presidentin Uriben.
Haasteena hajanainen kongressi
Kolumbiassa käytiin kongressin ja senaatin edustajien vaalit jo 13.3. Tuolloin maan suurimmaksi puolueeksi nousi ensimmäistä kertaa vasemmistolainen koalitio Pacto Histórico ”Colombia Puede”, joka syntyi helmikuussa 2021 tukemaan Gustavo Petron presidenttikampanjaa. Laajan yhteenliittymän muodostivat varsinaisesti seitsemän poliittista liikettä: Colombia Humana, Unión Patriótica-Partido Comunista, Polo Democrático Alternativo, Movimiento Alternativo Indígena y Social, Partido del Trabajo de Colombia, Unidad Democrática ja Todos Somos Colombia. Petro sai puolueiden välisessä äänestyksessä noin 4,5 miljoonan äänen ja 80,5 prosentin kannatuksen. Hänen omin poliittinen ryhmänsä ja johtamansa puolue on 2011 perustettu Colombia Humana (aiemmin Movimiento Progresistas). Kaiken kaikkiaan koalitiota on tukenut vähintään 24 erinäistä ryhmittymää. Jäsenäänestyksessä Petroa tuki alun perin myös radikaalivasemmiston 1985 perustettu Unión Patriótica eli paikalliset kommunistit.
Nimensäkin velvoittamana Pacto Histórico teki historiaa maaliskuun vaaleissa ja keräsi 16 senaatin paikkaa. Myöhemmin tulos kuitenkin parani, koska vaalituomioistuimen edustajat huomasivat vasemmiston valituksen jälkeen, että 700 000 ääntä oli virheellisesti jätetty laskematta. Näin tulos parani 20 paikkaan. Kolumbian konservatiivit (Partido Conservador Colombiano) on maan toiseksi vanhin 1849 perustettu puolue, joka sai 15 paikkaa ja maan vanhin 1848 perustettu keskustalainen tai miedosti vasemmistolainen Liberaalipuolue (Partido Liberal Colombiano) sai puolestaan 14 edustajaa ylähuoneeseen. Keskustavasemmistolainen vihreiden ryhmittymä liittolaisineen (Alianza Verde y Centro Esperanza) sai niin ikään 13 ehdokasta läpi. Entisen kovan linjan oikeistolaisen presidentin Álvaro Uribe Vélezin tai istuvan presidentin Iván Duque Márquezin Partido Centro Democrático menetti kuusi edustajaa yltäen 13 paikkaan. Liberaalikonservatiivinen tai keskustaoikeistolainen Partido Cambio Radical menetti myös viisi paikkaa ja 11 senaattoria. Niin ikään edellä mainitun puolueen ideologian ja Uriben tukemisen taustan jakava Partido de la Unión por la Gente menetti neljä paikkaa ja sai nyt kymmenen edustajaa. Kyseinen Partido de la U oli kongressin suurin ryhmä 2010−2014. Uribelaisen oikeiston yhteenlaskettu kannatus hiipui poikkeuksellisen paljon: senaatissa paikkamäärä tippui 15 edustajalla ja kongressin alahuoneessa 40 edustajalla. Senaattiin mahtui myös neljän paikan kristillinen oikeisto (Colombia Justa Libres).
Lainsäätäjien tuplavaalien suurin voittaja oli vasemmistokoalitio Pacto Histórico, jonka paikkamäärä senaatissa kasvoi yhdeksällä ja edustajainhuoneessakin 20 edustajalla. Senaatissa on 108 jäsentä, joista petrolainen vasemmisto kontrolloi 20 paikallaan viidesosaa, joten liittolaisia kaivataan muista ryhmistä kuten liberaaleista ja vihreistä, jotka voivat tukea suurinta ryhmää yhteensä 27 paikalla. Sikäläisessä eduskunnassa on 188 paikkaa ja tilanne on ylähuoneen kaltainen, sillä erotuksella, että suurin ryhmä on 32 paikan Liberaalipuolue ja Historiallinen sopimus on toiseksi suurin ryhmä 27 edustajallaan jättäen taakseen 25 paikan Konservatiivipuolueen. Vihreillä on 13 edustajaa. Vasemmistolaisella yhteistyöllä voidaan saada kokoon liberaalien ja vihreiden avulla 72 edistyksellistä parlamentaarikkoa. Niin kutsutulla uribelaisella oikeistolla paikkoja on yhteensä 47 jo mainittujen kolmen puolueen kesken. Kolumbian vallankumouksellisten asevoimien (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia – FARC) entisten jäsenten 2017 luodulle puolueelle Comunes siunaantui viisi paikkaa sekä alahuoneesta että ylähuoneesta. Korruption vastaisten kuvernöörien ryhmä (Liga de Gobernantes Anticorrupción), jonka presidenttiehdokas ja populistipappa ylsi toiselle kierrokselle, sai edustajainhuoneeseen kaksi paikkaa. Lisäksi senaatissa on kaksi yhden paikan alkuperäiskansoihin kytköksissä olevaa liikettä (Movimiento de Autoridades Indígenas de Colombia ja Movimiento Alternativo Indígena y Social). Kongressissa sen sijaan on 10 yhden paikan ryhmittymää. Yhteensä senaatissa vaikuttaa 11 ja alahuoneessa peräti 19 puolueryhmää. Lisäksi edustajainhuoneen kokoonpanosta varataan vuoden 2022 vaaleissa ensimmäistä kertaa väliaikaisesti 16 paikkaa kolmasosalle maata erityisen alueellisen kehityksen mekanismin avulla, joka pyrkii vahvistamaan rauhanprosessia aseellisesta konfliktista eniten kärsineillä alueilla (Circunscripciones Transitorias Especiales de Paz − CTREP).
Kyseessä ei ole yhden miehen voitto, vaan kokonaisen kansan tahdonilmaisu toisenlaisen politiikan puolesta. Kolumbia lähti rohkealla valinnallaan lopulta vasemmistohallituksien tielle taivuttaen mantereen laajuista edistyksellisten hallitusten toisen aallon tasapainoa jälleen piirun verran vasemmalle. Latinalaisessa Amerikassa koettiin ensimmäinen siirtymä vasemmalle 2000-luvun alkupuolella. Ilmiötä kutsutaan vaaleanpunaiseksi aalloksi (Marea Rosa) tai kääntymiseksi vasemmalle (Giro a la izquierda). Itse puhuisin kuitenkin mieluummin punaisesta aallosta, ettei viittaus pitäisi sisällään sosiaalidemokraattista painolastia, joka ei sovellu hyvin maanosan poliittiseen todellisuuteen. Alkuperäinen edistyksellisten hallitusten aalto lähti liikkeelle Venezuelasta Hugo Rafael Chávez Fríasin joulukuun 1998 vaalivoitosta. Toinen aalto sen sijaan käynnistyi Meksikon vasemmiston maanvyörymävoitosta heinäkuussa 2018.
Kolumbiassa vaalien suurimmat voittajat ovat vasemmisto ja itsenäiset, suurimmat häviävät ovat uribelainen oikeisto ja tavanomaiset poliittiset puolueet. Petro löysi kampanjointiin vielä lisäkierroksia, mikä riitti enemmistön vakuuttamiseen. Tästä työ kuitenkin vasta alkaa. Rosarion yliopiston (Universidad del Rosario) valtiotieteen professori Silvia Otero Bahamón arvioi tulevan presidentin keskeiseksi tehtäväksi unohdettujen väestönosien huomioimisen:
− Petrolla on yhteys köyhiin, kansakunnan syrjäisimpien alueiden etnisiin ja kulttuurisiin vähemmistöihin, jotka lopulta otetaan huomioon ja kutsutaan osallistumaan kansanvaltaan.
Kolumbian väkivallan pitkä varjo
Kolumbian jo käytännössä 74 vuotta katkeamattomana jatkunut väkivallan kierre sai alkunsa varsinaisesti huhtikuun 9. päivästä 1948, jolloin Liberaalipuolueen johtaja Jorge Eliécer Gaitán murhattiin. Tuota ajankohtaa on myös kutsuttu “päiväksi, jolloin toivo kuoli”. Tästä sai alkunsa Bogotazo-episodi, joka johti laajamittaiseen tuhoon maan pääkaupungissa. Myös murhan toteuttanut Juan Roa Sierra tapettiin mellakoissa ja hänen ruumiinsa raahattiin Casa de Nariñon hallintorakennukselle asti. Gaitánin murhan takana olivat tiettävästi Konservatiivipuolue ja Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu (CIA). Levottomuudet ylsivät myös muille alueille. “Väkivallaksi” (La Violencia) kutsuttu kausi päättyi 1958. Tämän epävirallisen sisällissodan tai poliittisen väkivallan kauden voidaan tosin katsoa alkaneen jo vuodesta 1925, vaikka se kiihtyi Gaitánin murhasta 1948. Sen hiilloksilta alkoi puolestaan Kolumbian sisäinen aseellinen konflikti, johon osallistuivat niin voimaa käyttävät viranomaistahot kuten armeija ja poliisi sekä erinäiset sissiryhmät ja puolisotilaalliset joukot, myös järjestäytynyt rikollisuus ja huumekartellit sekä poliitikot, tuomarit, melkeinpä kaikki mahdolliset yksityiset, epäviralliset ja julkiset tahot. Kullakin alueella konflikti sai lisäksi erityisiä ominaispiirteitä. Tapahtumien seurauksena maa pilkottiin aina vain pienemmiksi palasiksi eikä yhteisen Kolumbian rakentaminen ollut realismia. Aseellisen konfliktin jatkuminen oli lisäksi mitä tehokkain poliittinen ase, jolla kyettiin marginalisoimaan vasemmisto ja pitämään konservatiivinen oikeisto alati vallankahvassa.
Kolumbian aseellisen konfliktin ensimmäinen kausi voidaan sijoittaa vuosiin 1958−1974, joka liittyy niin sanottuun Kansalliseen rintamaan (Frente Nacional), jonka tarkoitus oli lopettaa kaksipuoluejärjestelmään pesiytynyt väkivalta ja taata sekä liberaaleille että konservatiiveille pääsy valtaan. Kuitenkin koko kausi kului “valtiollisissa poikkeusoloissa” (Estado de Excepción). Vallassa olivat Alberto Lleras Camargo (1958−1962), Guillermo León Valencia (1962−1966), Carlos Lleras Restrepo (1966−1970) ja Misael Pastrana (1970−1974). Mainituista ensimmäinen ja kolmas olivat liberaaleja, toinen ja neljäs konservatiivejä. Aseellisten rosvojoukkojen (bandolerismo) edustajia olivat tässä vaiheessa jo FARC, ELN, EPL ja M-19, johon Petro kuului ja joka hylkäsi aseet 1990.
Kolumbian eräänlaisen sisällissodan tai aseellisen konfliktin uusi vaihe käynnistyi 11.2.1960, kun Kolumbian Kommunistisen puolueen (Partido Comunista Colombiano) talonpoikaisjohtaja, sissi ja poliitikko Jacobo Prías Álape alias Charro Negro murhattiin Gaitaniassa, Tolimassa. Samassa yhteydessä kuoli myös kaksi maanviljelijää. Murhat toteuttivat Jesús María Oviedon alias Mariachin johtamat hallitukseen kytköksissä olleet rikollisjoukot (bandoleros). Tapahtumat saivat Toliman liberaalit ja kommunistiset Manuel Marulanda Vélezin (Pedro Antonio Marín alias Tirofijo) johtamat sissit tarttumaan uudestaan aseisiin. Näin syntyivät Kolumbian vallankumouksellisten asevoimien esimuodot (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia − Ejército del Pueblo − FARC-EP), jotka jatkoivat toimintaansa aina vuoteen 2016 asti. Marulanda johti FARC-järjestöä 2008 tapahtuneeseen luonnolliseen kuolemaansa asti.
Kolumbian sisäinen aseellinen konflikti (Conflicto Armado Interno de Colombia) on luonteeltaan vuodesta 1960 lähtien nykyhetkeen asti jatkunutta matalan intensiteetin epäsymmetristä sodankäyntiä. Sen pääasiallisina osapuolina ovat olleet Kolumbian valtio, äärivasemmistolaiset sissit ja äärioikeistolaiset puolisotilaalliset ryhmät. Mukaan ovat tulleet myös huumekauppaa käyvät kartellit, erinäiset järjestäytyneen rikollisuuden joukot ja muut aseelliset ryhmät, joihin lukeutuvat myös niin kutsutut alueelliset itsepuolustusryhmittymät. Väkivaltaa ovat periaatteessa harjoittaneet neljä ryhmää valtiosta sisseihin, kartelleihin ja puolisotilaallisiin joukkoihin, mutta kaikki osapuolet ovat pilkkoutuneet alati pienemmiksi palasiksi, mikä on lisännyt väkivaltaa. Kaikkein verisin kausi ajoittuu suunnilleen vuosien 1988 ja 2012 välille, jolloin aseiden rinnalle tulivat mitä moninaisimmat rikolliset aktiviteetit kuten huumekauppa, kidutus, laiton kaivostoiminta, kidnappaukset, ihmiskauppa ja pikaluottojen koronkiskonta, poliittinen korruptio sekä väestön pakkosiirrot. Aseellinen väkivalta on johtanut mielivaltaisiin teloituksiin, joukkomurhiin, miinojen väärinkäytöksiin sekä moniin muihin terrorismin muotoihin. Kansallista konfliktia ovat toisaalta lävistäneet kansainväliset kampanjat kommunismia, huumeita ja terrorismia vastaan. Yhdysvallat on osallistunut konfliktiin tarjoamalla Kolumbian valtiolle logistista, taloudellista ja sotilaallista apua, joka ei ole vähentänyt kuolleiden siviilien määrää. Varsinaisten ryhmien tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida, mutta ainakin 70 erilaista viranomaista, sissiryhmää, puolisotilaallista joukkoa ja rikollisjärjestöä on tarttunut aseisiin.
Väkivallan verkostot ovat levinneet Kolumbiasta etenkin Perun, Ecuadorin, Brasilian, Venezuelan ja Panaman raja-alueille. Tämä yksi maailmanhistorian monimutkaisimmista epäsuorista sisällissodista on tehnyt Kolumbiasta maan, joka on kokenut suuren määrän väestön pakkosiirtoja. Maan sisäisessä pakolaisuudessa Kolumbia on yli kahdeksalla miljoonalla maailman ykkönen, tai siis oli ennen Ukrainan sotaa, joka on viime kuukausina johtanut ainakin 5 miljoonan ulkoisen ja 7,5 miljoonan sisäisen pakolaisen ahdinkoon. Kolumbian sisäisten pakolaisten määrä on 8,3 miljoonaa (Registro Único de Víctimas vuodesta 1985 lähtien), kun Syyriassa se on 6,7 ja Congossa 5,2 miljoonaa. Toisaalta Kolumbiaan on kohdistunut myös muuttovirtaa Venezuelasta ainakin 1,8 miljoonan ihmisen verran ja myös vastaanotettujen pakolaisten määrässä Kolumbia on kakkonen heti Turkin jälkeen. Tilasto on tosin mennyt osittain uusiksi sen jälkeen, kun Puola on vastaanottanut 3,5 miljoonaa ukrainalaista. Virallisissa turvapaikkatilastoissa Yhdysvallat ja Saksa johtavat, Meksiko on kolmantena yli 130 000 hakemuksella YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) tietojen mukaan. Yhtä kaikki, Kolumbian ja sen naapurimaa Venezuelan jaettu pakolaiskriisi, sekä sisäinen että ulkoinen, ovat rikkoneet tuhansia perheyhteisöjä.
Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusvoimat (Las Autodefensas Unidas de Colombia − AUC) on yksi sisällissodan väkivaltaisimmista terroristiryhmistä. Tämä äärioikeiston puolisotilaallinen vastavallankumouksellinen rikollisjärjestö AUC toimi vuosina 1997−2006 vasemmistosissien vastavoimana ja jätti jälkeensä noin 94 800 kuolonuhria. Uhreja joukkohaudoissa voi olla kuitenkin yhä ainakin 40 000 lisää. YK:n arvioiden mukaan AUC olisi vastuussa jopa 80 prosentista siviiliuhreja. Ryhmä on pakkosiirtoihin ja ihmisoikeuksiin erikoistuneen tietotoimiston (CODHES) mukaan vastuussa jopa 44 prosentista väestön kokemista häädöistä. Parhaimmillaan AUC nautti poliitikkojen, sotilaiden, karjatilallisten ja yrittäjien tuesta täyttäessään arkkuja vasemmistosisseillä. Pääasiallinen rahoituksen lähde olivat huumausaineet, vaikka lahjoitusvaroja kertyi myös väestöltä. Pahamaineiset itsepuolustusjoukot luopuivat aseista 2006. Tuolloin 30 150 henkeä lopetti terrorismitoiminnan ja monet johtajat luovutettiin huumekauppasyytösten nojalla Yhdysvaltoihin. Osa jäsenistä jatkoi kuitenkin toimintaansa uusparamilitarististen huumekauppaan erikoistuneiden ryhmien avulla, joita on kutsuttu nouseviksi rikollisryhmiksi (Bandas criminales emergentes) ja järjestäytyneiksi aseellisiksi ryhmiksi (Grupos Armados Organizados). Näihin lukeutuvat Águilas Negras ja Autodefensas Gaitanistas de Colombia (Clan del Golfo).
Kansallisen historiallisen muistin keskuksen (Centro Nacional de Memoria Histórica − CNMH) vuoden 2013 raportin (¡BASTA YA! Colombia: Memorias de Guerra y Dignidad) mukaan vuosien 1958 ja 2012 välillä olisi kuollut ainakin 220 000 ihmistä, joista 177 300 oli siviilejä. Puolisotilaalliset joukot olisivat arvioiden mukaan vastuussa ainakin 40 prosentista, sissiryhmät 25 prosentista ja valtio suoraan kahdeksasta prosentista kuolemantapauksia. Yhtenäisen uhrirekisterin (Registro Único de Víctimas) mukaan konfliktissa on ollut kaikkiaan likimain yhdeksän miljoonaa uhria. Lukuun sisältyvät muun muassa pakkosiirtoja kokeneet, kidutetut, väkisin rekrytoidut alaikäiset ja seksuaalista väkivaltaa kokeneet. CNMH-keskuksen päivitettyjen arvioiden mukaan kuolleiden kokonaisluku yltäisi nykyään 262 200 ihmishenkeen. Toisaalta CNMH on raportoinut Kolumbiassa kadonneen vuosina 1970−2015 vähintään 60 600 henkeä. Sen alaisen Muistin ja konfliktin observatorio (Observatorio de Memoria y Conflicto − OMC) on jatkanut tiedon keräämistä. OMC:n päivittämä luku vuosien 1958−2022 uhreista yltää 80 700 uhriin. Aiheesta on myös laadittu laaja 427 sivun raportti Hasta Encontrarlos. El Drama de la Desaparición Forzada en Colombia.
Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat, joihin liitetään myös Kansanarmeijan nimi (FARC-EP) on alun perin radikaalin vasemmistoideologian, marxismi-leninismin ja bolivariaanisen ajattelun seuraaja. Sitä pidettiin terroristijärjestönä muun muassa Euroopan unionin alueella. Varsinaisesti FARC oli aktiivinen vuosina 1964−2016, yhteensä 52 vuoden ajan. 2017 aseellisen toiminnan tuhkista syntyi uusi poliittinen puolue Fuerza Alternativa Revolucionaria del Común (FARC), joka tunnetaan vuodesta 2021 lähtien nimellä Comunes. Kansallisen historiallisen muistamisen keskuksen laskelmien mukaan sissiryhmät surmasivat likimain 36 700 henkeä, siinä missä puolisotilaallisten joukkojen murhaluku yltää lähes 94 800 ihmiseen vuosien 1958 ja 2018 välillä. FARC:in tiedetään syyllistyneen mitä erinäisimpiin ihmisoikeusloukkauksiin terrori-iskuista poliittisiin kidnappauksiin ja väestön pakkosiirtoihin. Kidnappauksien lunnasvaatimuksien ohella huumekauppa, laiton kaivostoiminta, kiristys, salakuljetus ja öljyvarkaudet olivat 1980-luvulta lähtien tämän järjestön tärkeimpiä tulonhankintakeinoja. Pedro Antonio Marín, joka tunnetaan paremmin nimellä Manuel Marulanda Vélez (Tirofijo), oli FARC:in johdossa 44 vuotta. Häntä seurasi 2008 Guillermo León Sáenz alias Alfonso Cano, jonka Kolumbian armeija tappoi marraskuussa 2011. Tuolloin uudeksi johtohahmoksi nousi sydänsairauksien erikoislääkäri Rodrigo Londoño Echeverri, joka tunnetaan paremmin nimellä Timoleón Jiménez alias Timochenko, joka sai FARC:in allekirjoittamaan rauhansopimuksen hallituksen kanssa syyskuussa 2016. 23.9. käytännössä katsoen kaikki kapinallisjoukon rintamat hyväksyivät Havannan rauhansopimuksen toteuttamisen ehdot kuten aseiden luovuttamisen ja siviilielämään palaamisen kymmenennessä sissikonferenssissaan (Décima Conferencia Guerrillera). Vain yksi rintamajoukko numero 1:n osa päätti jatkaa aseellista vastarintaa.
Kansallinen vapautusarmeija (Ejército de Liberación Nacional − ELN) on ollut yksi konfliktin osapuolista vuodesta 1964 lähtien. Vasemmistolaisen aseellisen vallankumousideologian kannattajana profiloitunut ELN jatkaa yhä toimintaansa Kolumbiassa ja Venezuelassa. Sen terrorististatus ei ole ollut yhtä selvä kuin FARC:illa, koska Argentiina, Brasilia, Nicaragua sekä Chile, aiemmin myös Ecuador, eivät ole pitäneet sitä suoranaisena terroristijärjestönä, EU, Yhdysvallat, Peru ja Kolumbia kylläkin. Hugo Chávez puolusti ELN-järjestöä vuonna 2008 Latinalaisen Amerikan, Euroopan ja YK:n edessä. Venezuela suhtautuu sen toimintaan pääosin myönteisesti. Rauhanneuvottelut valtion kanssa katkesivat tammikuussa 2019 Bogotássa poliisikoulua vastaan tehtyyn iskuun, joka vaati 23 uhria ja aiheutti lähes sata loukkaantumista. Duquen hallitus julisti sissijoukon “järjestäytyneeksi aseelliseksi ryhmäksi” (Grupo Armado Organizado), jonka jäsenet voivat luopua aseista tullakseen tuomituiksi poliittisista rikoksista. Heti Gustavo Petron valinnan jälkeen ELN on kertonut tahdostaan luopua nykyisestä väkivaltaa sisältävästä toimintamallistaan. Se on kehottanut tulevaa hallitusta tekemään tarvittavat sosioekonomiset uudistukset yhteiskunnallisen tasa-arvon mahdollistamiseksi. Luvassa lienee siis piakkoin rauhanneuvotteluja. Vastarintaryhmittymän kooksi pelkästään Kolumbian puolella on arvioitu 2 350 henkeä vuonna 2020. Eliécer Herlinto Chamorro Acostan eli Antonio Garcían johtamalla vapautusarmeijalla on jonkinlaista vaikutusvaltaa kymmenen osavaltion alueella, etenkin Venezuelan raja-alueilla. ELN on osa sitä haasteellista turvallisuusarkkitehtuuria, jota Petron lupaama kummallekin naapurimaalle elintärkeän rajayhteyden uudelleen avaaminen vaatii. Ensin on myös solmittava diplomaattisuhteet.
Kansan vapautusarmeija (Ejército Popular de Liberación – EPL) perustettiin 1967. Sitä on motivoinut äärivasemmistolainen aatemaailma sen aseellista vallankumousta tavoittelevassa muodossaan. ELN:n lisäksi EPL on ainut yhä aktiivinen sissijärjestö Kolumbiassa. Vuodesta 2018 lähtien järjestöt kuitenkin suhtautuvat toisiinsa vihollisina. Jo vuonna 1991 noin 2 200 järjestön jäsentä luopui aseellisesta vastarinnasta. Tuolloin 200 sissiä piti kiinni aseellisesta toiminnasta perustajajäsen Francisco Caraballon johdolla. Sama mies Armando Ramírez alias Pacho, El Negro tai Lorenzo vietti 14 vuotta telkien takana 1994–2008. Nykyisin Kolumbian valtiota vastaan sotineeseen ja sosialistista valtiota tavoitelleeseen järjestöön kuuluu 400 aktiivijäsentä. Sen toiminta rajoittuu kuitenkin pitkälti Santanderin pohjoisosiin, Venezuelan rajamaiden Catatumbon alueelle. EPL ja ELN sotivat keskenään maa-alueiden, rajan ja väestön kontrollista. Kyseessä on historian kolmanneksi suurin sissijärjestö. Valtio pitää sitä “järjestäytyneenä aseellisena ryhmänä” vuodesta 2016 lähtien. Sen lempinimi on Los Pelusos, jonkinlaiset “nukkavierut tai resuiset solttupojat tai alokkaat”.
Tulevan presidentin sissimenneisyys
Liike 19. huhtikuuta (Movimiento 19 de Abril – M-19 tai M) oli vuoden 1970 epäselvien vaalien protestina syntynyt urbaani sissiliike. 19.4.1970 perinteiset puolueet eli konservatiivit ja liberaalit (Frente Nacional) juonivat Misael Pastrana Borrerosta maan presidentin mitä ilmeisimmin vilpillisin keinoin. Tuolloin opposition ehdokas Gustavo Rojas Pinilla ei päässyt valtaan, mikä sai järjestön perustajat turhautumaan silloiseen hallitukseen ja hyvin epätäydelliseen demokratiaan, joka ei sallinut vallan vaihtumista. M-19 vaikutti vuosina 1974–1990 ja tuli tunnetuksi ennen kaikkea “mielipideiskuistaan” (golpes de opinión) tai painostuskampanjoista, joilla vaadittiin muun muassa mielipidevankien vapauttamista ja vallanpitäjien väistymistä. Järjestö muistetaan etenkin marraskuun 1985 tempauksesta, jossa se valtasi Bogotán oikeuspalatsin (Palacio de Justicia). Andrés Almaralesin ja Luis Otero Cifuentesin johtama 35 sissin joukko otti panttivankeja rakennusta vallatessaan vaatiakseen poliittista oikeudenkäyntiä istuvalle presidentille Belisario Betancurille Corinton vuoden 1984 sopimuksien laiminlyönnistä. Armeijan ja poliisin nopea sekä voimakas reagointi johtavat lopulta yhteenottoon. Rakennus syttyy tuleen. Kuolonuhreja tulisateessa tulee 94, joihin lukeutui 11 korkeimman oikeuden tuomaria. Armeijan tiedetään myös kiduttaneen ja teloittaneen joitakin hallintorakennuksesta hengissä selvinneitä siviilejä.
Toisaalta M-19 tuli kuuluisaksi jo sen ensimmäisestä iskusta tammikuussa 1974, jolloin se varasti yhden itsenäisyystaistelija Simón Bolívarin miekoista Quinta de Bolívarin museosta. Eräiden todistajalausuntojen mukaan miekka olisi päätynyt 1984 Kolumbian huumerikollisuudelle kasvot antaneelle Medellínin huumekartellin (Cartel de Medellín) perustajalle Pablo Emilio Escobar Gavirialle. Virallisten tietojen mukaan sissiryhmän sihteerinä ja historian kerääjänä kunnostautunut Arjaid Artunduaga olisi hakenut miekan takaisin Kuubasta. Joka tapauksessa M-19-järjestön entinen jäsen ja sissikomentaja Antonio Navarro Wolff palautti miekan Bolívarin kotimuseoon juhlallisessa seremoniassa tammikuun 1991 viimeisenä päivänä. Navarro oli myös yksi vuoden 1991 perustuslakia säätävän kokouksen kolmesta puheenjohtajasta yhdessä liberaalien ja konservatiivien edustajien kanssa. M-19 oli ideologialtaan kansallismielinen ja bolivariaaninen, oligarkian ja imperialismin vastainen. Ryhmä kannatti sosialismia ja isoja työläisten sekä opiskelijoiden joukkoliikkeitä. Sen pääasiallinen tavoite oli demokratian palauttaminen Kolumbiaan. Toisin kuin monet muut aseelliset ryhmä, M-19 oli varsin yhteistyökykyinen, mikä näkyi osallistumisessa sissitoiminnan koordinaatioelimiin, Coordinadora Nacional Guerrillera ja Coordinadora Guerrillera Simón Bolívar. Sen symboli oli Bolívarin miekka.
Kolumbian tuleva presidentti Gustavo Petro liittyi M-19-sissijärjestön riveihin 17-vuotiaana 1977. Maassa elettiin tuolloin jonkinlaisessa jatkuvassa piiritystilassa, ulkonaliikkumiskiellossa tai autoritäärisessä hallinnossa, joka tuki vuoden 1886 perustuslain soveltamista ja syyllistyi jo mainittuun vaalivilppiin. Petron lempinimi eversti Aureliano Buendía juontaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1982 voittaneen Gabriel García Márquezin romaanista Sadan vuoden yksinäisyys (Cien Años de Soledad). Ollessaan maanteitse 49 kilometrin päässä pääkaupungista sijaitsevassa Zipaquirássa valtuutettuna 1984, Petro teki jäsenyytensä julkiseksi kaupungin torilla järjestetyssä mielenosoituksessa. Tämä paljastus käynnisti Petron vainon ja hänen tuli nukkua eri sängyssä joka yö. Hieman aikaisemmin Petro oli ollut perustamassa yhdessä satojen asunnottomien kanssa Bolívar 83 -nimistä uutta kaupunginosaa, jonka kodit tarjosivat oivia pakopaikkoja nuorelle aktivistille. Väliaikainen tulitauko päättyi lokakuussa 1985. Kolumbian armeija (Ejército Nacional) vangitsi kunnallispoliitikko Petron 24.10. syytettynä aseiden laittomasta hallussapidosta. Oikeus tuomitsi hänet kuitenkin “salaliiton” toteuttamisesta. Petro vietti 18 kuukautta 13. prikaatin ja Bogotán La Modelon vankiloissa. Kuten Petro kertoi The New York Times -lehdelle toukokuussa 2018, hän ei ole univormujen tai aseiden ystävä:
− En pidä aseista tai univormuista, ja sissitoiminnassa minua kyllästytti sotilaallinen hierarkia. En usko ihmisten, jotka järjestäytyvät tällä tavalla, päätyvän tekemään vallankumousta. Pelkään poliittisten rakenteiden hierarkisoimista, koska ne johtavat diktatuureihin ja autoritaarisuuteen.
Ajat kuitenkin muuttuivat, vaikka vaikeudet Kolumbian yhteiskunnan rakentamisessa eivät hävinneet minnekään. M-19 ryhtyi 14 kuukauden mittaisiksi venyneisiin neuvotteluihin valtion edustajien kanssa. Lopulta 9.3.1990 allekirjoitettiin kymmenen kohdan rauhansopimus. Kyseessä oli ensimmäinen demobilisoitunut sissiryhmä, joka tavoitteli poliittista osallistumista. Muut ryhmät kuten EPL seurasivat kansallisen ennakkotapauksen tarjoamaa esimerkkiä.
M-19 oli taitava julkisen mielipiteen muokkaaja. Se muun muassa ryösti rekkalasteja jakaakseen niiden kuorman Robin Hoodin hengessä kaikkein köyhimmille asukkaille. Myös ennen vuoden 1974 debyyttiä ryhmä luotti maksettuun mainontaan, joka herätti yleistä kiinnostusta jo ennen kuin Bolívarin miekka katosi. M-19 on Kolumbian sissiryhmistä edustuskelpoisimpia ja vähiten väkivaltaisia, vaikka myös se luotti aikakaudelle tyypilliseen voimankäyttöön ja moniin kyseenalaisiin laittomiin painostuskeinoihin. Aseista luopuessaan sen riveissä oli 900−1 000 jäsentä. Dominikaanisen tasavallan lähetystön helmikuussa 1980 vallannut M-19 vaati tuolloin noin 320 poliittisen vangin vapauttamista ja otti panttivangiksi muun muassa Yhdysvaltojen suurlähettiläs Diego Cortes Ascencion. Kansainvälisiä suhteita M-sissit solmivat esimerkiksi Perun Movimiento Revolucionario Túpac Amaruun ja Nicaraguan sandinisteihin (Frente Sandinista de Liberación Nacional). Järjestön tiedetään tehneen ainakin 48 siviiliväestön kaappausta (tomas guerrilleras) vuosien 1978−1988 välillä, mikä merkitsisi muistitietokeskuksen (CNMH) vuosien 1965−2013 ajalta keränneen tiedon mukaan vain 2,7 prosenttia kaikista väestökaappauksista. Ne kohdistuivat etenkin Caquetán, Toliman, Valle del Caucan ja Caucan alueille. FARC puolestaan oli vastuussa 63 prosentista näistä siviiliväestöön kohdistuneista rikoksista. ELN-järjestön osuus oli 18,4. CNMH:n vuoden 2016 raportin mukaan rekisteröidyt 1 775 väestökaappausta tai hyökkäystä kohdistuivat 569 kuntaan.
Maaliskuussa 1990 entinen sissiryhmittymä muuntautui vasemmistolaiseksi poliittiseksi liikkeeksi nimeltään Alianza Democrática M-19 (AD-M-19). Se oli toiseksi suurin ryhmä vuoden 1991 uuteen perustuslakiin johtaneessa toimielimessä, missä oli 70 jäsentä. M-19 sai 26,7 prosentin kannatuksellaan läpi 19 edustajaa perustuslakikokoukseen (Asamblea Nacional Constituyente) ja Liberaalipuolue (Partido Liberal) 25. Petro ei osallistunut suoraan perustuslain säätämiseen, mutta vuosien 1991−1994 kongressin alahuoneen kansanedustajana hän otti osaa puolueen sisäiseen keskusteluun. Petro oli M-19-ryhmän parlamentaarisen version riveissä vuoteen 1997, 1997−2005 hän toimi vaihtoehtoliikkeessä (Movimiento Vía Alterna) ja sitten Polo Democrático Alternativossa 2006−2010, vuodesta 2011 hän taas on ollut Colombia Humana -puolueen jäsen. M-19 ryhmä lakkasi olemasta vuonna 2000. Kolumbian vuoden 1991 edistyksellinen perustuslaki jäi tämän liikkeen kirkkaimmaksi poliittiseksi perinnöksi.
Repaleinen ja keskeneräinen rauha
Keskeiset syyt Kolumbian sisäiseen aseelliseen yhteenottoon ovat olleet heikko valtio ja sen instituutioiden olematon läsnäolo monilla laajan maan alueilla. Toisaalta konfliktia ovat olleet synnyttämässä maanomistukseen liittyvät ongelmat, suuri taloudellinen epätasa-arvo sekä maatalouspolitiikan ja -uudistusten epäonnistuminen. Myöskään vastakkainasettelu tai väestön poliittinen vainoaminen tai demokraattisen osallistumisen puutteet eivät ole parantaneet tilannetta. Epäoikeudenmukaisuus on näkynyt myös syrjäytymisenä sekä peruspalveluiden kuten koulutuksen, terveyden ja liikenteen rakenneongelmina. Huumekauppa sen sijaan lävisti valtion ja yhteiskunnan, se oli lisäksi tapa rahoittaa pysyvää sotatilaa. Yhtenä syynä mainittakoon myös Yhdysvaltojen harjoittama huono ja yksipuolinen ulkopolitiikka, joka voidaan tulkita sekaantumiseksi Kolumbian sisäpolitiikkaan.
Eniten uhreja sodalle ovat uhranneet maanviljelijät, syrjäseutujen ja rajamaiden asukkaat, alkuperäiskansat, afrokolumbialaiset, vasemmistolaiset poliittiset ryhmät, ammattiyhdistysliikkeen edustajat, sosiaalisten liikkeiden johtajat, entiset taistelijat, toimittajat, ihmisoikeuksien puolustajat, opettajat, opiskelijat, yliopistojen työntekijät ja seksuaaliset vähemmistöt. Toisaalta väkivalta on usein kohdentunut naisiin, köyhiin ja haavoittuvaisimpiin ihmisiin. Myös luonto, niin kasvisto kuin eläimistö, on yksi konfliktin uhreista tässä biodiversiteetiltään maailman toiseksi rikkaimmassa maassa. Laittomat viljelykasvit, tuhoaine glyfosaatin ruiskuttaminen, öljy- ja kaasuputkien räjäyttely, laiton kaivostoiminta eri muodoissaan, hakkuut ja ylipäätänsä kaikenlainen voitontavoittelu luonnon kustannuksella ovat jättäneet jälkensä saastumisen, lajituhon ja metsäkadon muodossa. Myös maatalouteen, kalastukseen ja juomaveteen käytettävät vesivarannot ovat täyttyneet elohopeasta ja syanidista. Rauhan erityistuomioistuin (Jurisdicción Especial para la Paz − JEP) tunnusti luontoympäristön aseellisen konfliktin uhriksi vuonna 2019. Kolumbiassa on 59 kansallispuistoa (Sistema de Parques Nacionales Naturales − SPNN). Kokonaisvaltaisen kansallisen luonnonsuojelujärjestelmän (Sistema Nacional de Áreas Protegidas − SINAP) piirissä on noin 1 200 aluetta, jotka muodostavat 15,1 prosenttia maa- ja meripinta-alasta, mikä tarkoittaa melkein 31,3 miljoonaa hehtaaria.
Kolumbian valtiota edustaneen hallituksen ja FARC-EP:n välinen rauhanprosessi pyrki päättämään vuonna 1960 käynnistyneen sisäisen konfliktin. Viralliset neuvottelut aloitettiin presidentti Juan Manuel Santos Calderónin toimesta Havannassa syyskuussa 2012. Kuuba ja Norja osallistuivat neuvotteluihin välittäjinä ja Chile sekä Venezuela tarkkailijoina. 24.8.2016 Kolumbian ja FARC-EP:n delegaatiot ilmoittivat päässeensä lopulliseen, kokonaisvaltaiseen ja pysyvään sopimukseen, joka allekirjoitettiin Cartagenassa 26.9. Rauha tuli kuitenkin alistaa kansanäänestykseen, jossa kielteinen vaihtoehto voitti 50,2 prosentin turvin 2.10 eikä sopimusta voitu vahvistaa. Näin ollen hallituksen oli neuvoteltava sopimus osittain uusiksi ottaen huomioon vastustajien argumentit. Niin sanottu lopullinen sopimus konfliktin päättämisestä (Acuerdo para la Terminación Definitiva del Conflicto) allekirjoitettiin Bogotán Kolumbus-teatterissa (Teatro Colón) 24.11.2016. Sen jälkeen kongressin edustajainhuone ja senaatti siunasivat rauhan 29.−30.11., joka astui voimaan heti 1.12. 10. päivä joulukuuta Santosille ojennettiin Nobelin rauhanpalkinto.
Viimeisiä vuosia ovat tahdittaneet suuret mielenilmaukset, lakot, pandemia, huono taloudellinen tilanne, epävakaa poliittinen johto ja jälleen kiihtyvä väkivallan kierre. Iván Duque kannatti rauhansopimusten hylkäämistä ja on hallinnossaan soveltanut saman ideologisen taustan jakavaan edeltäjäänsä nähden hyvin paljon kovaotteisempaa turvallisuuspolitiikkaa. Kuten Petro on todennut: “rauha on revitty palasiksi”. Vaikka aseriisunnassa on edistytty, kaikkia rauhan ehtoja kuten laajaa maareformia ei ole vielä toteutettu. Duque on ollut rauhan suhteen niin välinpitämätön kuin kansainvälisen yhteisön paine on sallinut. Ihmisoikeuspolitiikka ei ole sekään vielä noussut keskiöön eikä entisten sissien turvatakuista ole pidetty huolta. Toisaalta koko luvattua rahoitusta ei ole ohjattu rauhansopimusten soveltamiseen. Tähän kaikkeen on tulossa muutos, sillä Petro ei usko kovaan tai autoritääriseen tai aseiden voimalla tehtävään turvallisuuspolitiikkaan. Hän on myös luvannut tehdä maareformista vihdoin totta rauhan ja tuottavuuden sekä maaseudun hyvinvoinnin takaamiseksi. Petro aikoo myös pitää kiinni jo olemassa olevan rauhansopimuksen ehdoista. Toisin kuin edeltäjänsä, hän on aina kannattanut rauhanponnisteluja.
Vuoden 2016 rauhansopimuksen jälkeen yli 13 000 henkeä, mukaan lukien noin 7 000 sissitaistelijaa, jättivät aseet YK:n valvovan katseen alla palatakseen siviilielämään ja alkaakseen rakentamaan aseellisen vastarinnan sijasta demokraattista liikettä, joka on saanut nimen Comunes. Kuitenkin FARC:in rippeet, 2 500 sissiä, käyvät vielä omia hajanaisia taisteluitaan ELN-ryhmittymää, huumejengejä, valtiota ja puolisotilaallisia joukkoja vastaan. Pelkästään vuoden 2022 aikana on surmattu yli 50 sosiaalista johtajaa, mikä kertoo Kehityksen ja rauhan tutkimuskeskuksen (Instituto de Estudios para el Desarrollo y la Paz – INDEPAZ) mukaan vuoden alkupuolen olleen väkivaltaisimpia sitten rauhan solmimisen.
Rauhan erityistuomioistuin (JEP) on osa rauhan siirtymäkauden käytännön toteutusta, sillä se tutkii FARC-EP:in, julkisten toimijoiden ja kolmansien osapuolien osallistumista aseelliseen konfliktiin. Armeijan entiset edustajat ovat alkaneet puhua avoimemmin ihmisoikeusloukkauksista ja epävirallisen sisällissodan traumaattisimmista episodeista. Väliaikainen tuomioistuin ei jaa varsinaisia tuomioita, vaan suosittelee korjaavia toimenpiteitä ja rakentaa tapahtunutta pala kerrallaan. Sen sisarinstituutti on saanut valmiiksi sisäisen konfliktin muistodokumentin.
Totuuskomission (Comisión de la Verdad) kolmen ja puolen vuoden työn levittäminen on alkanut sen loppuraportin julkaisemisesta 28.6. Ilmapiiri Kolumbiassa on otollinen kivuliaan menneisyyden haavojen läpikäymiseksi Gustavo Petron vaalivoiton myötä. Tuleva presidentti Petro puhui jesuiittapapin ja taloustieteen maisterin sekä rauhantyön pioneeri Francisco José de Roux Rengifon johtaman komission loppuraportin julkaisutilaisuudessa, sillä välin kun sen työtä alusta loppuun asti boikotoinut istuva presidentti Duque oli matkoilla Portugalissa. Nykyhallitusta tilaisuudessa edusti sisäministeri Daniel Andrés Palacios Martínez. Raportilla ei ole laillista tai oikeudellista asemaa, mutta sen tavoitteisiin kuuluu totuuden edistämisen lisäksi oikeudenmukaisuus, virheiden korjaaminen siinä määrin kuin se on mahdollista ja vastaavien tapahtumien välttäminen tulevaisuudessa. Se perustuu laajatahoiseen ja moninaiseen noin 30 000 ihmisen kuulemiseen yhteiskunnan ja konfliktin eri puolilta. Totuuden, rinnakkaiselon ja toistamattomuuden selvittämiskomissio (Comisión para el Esclarecimiento de la Verdad, la Convivencia y la No repetición − CEV), kuten tämän itsenäisen yksikön koko nimi kuuluu, on yksi vuoden 2016 rauhansopimuksen luoma toimija, joka rakentaa kestävää rauhaa läpikäymällä aseellisen konfliktin syitä ja seurauksia sekä tapahtumia mahdollisimman läpikotaisin.
896-sivun loppuraportti Tulevaisuus on olemassa, jos on olemassa totuus (Hay Futuro si Hay Verdad) koostuu yhdeksästä kappaleesta ja loppuyhteenvedosta, jossa esitetään liuta suosituksia. Petro on sanonut toteuttavansa mahdollisimman tarkasti kaikki komission suositukset omalla hallituskaudellaan. Komission työ päättyy seuraavan kahden kuukauden aikana, jotka se käyttää loppuraportin tiedottamiseen ja sen sisällön kääntämiseksi uusiksi politiikan käytännöiksi. Tiistaina 28.6. perustettiin seurantakomitea (Comité de Seguimiento y Monitoreo), joka tarkkailee suositusten täytäntöönpanoa. Se osa kokonaisvaltaista rauhanjärjestelmää (Sistema Integral para la Paz), johon kuuluvat myös korkeintaan 20 vuoden toimivaltuudet omaavat rauhan erityistuomioistuin (JEP) ja kadonneiden henkilöiden etsintäyksikkö (Unidad de Búsqueda de Personas dadas por Desaparecidas − UBPD). Loppuraportin mukaan lähes 50 800 joutui kidnappauksen uhriksi, 121 800 katosi ja melkein 450 700 ihmistä murhattiin. Pakkosiirtymistä taas kärsi 7,7 miljoonaa kolumbialaista, mutta suorien uhrien lukumäärä hipoo kymmentä miljoonaa. Koska kaikkia murhia ei rekisteröity, voidaan kokonaisluvun arvioida yltävän jopa 800 000 ihmishenkeen vuosien 1985 ja 2018 välisenä aikana, jolloin väkivalta on ollut kiivaimmillaan. Toisin määriteltynä sodan intensiivisin kausi vuosina 1996–2010 tuotti 75 prosenttia kaikista uhreista. Ainakin 80 prosenttia kuolonuhreista oli siviilejä ja vain alle kaksi prosenttia uhreista syntyi taistelutilanteissa. De Roux kysyi Bogotán Jorge Eliécer Gaitánin nimeä kantavan teatterin julkaisutilaisuudessa, miksei väkivaltaan puututtu:
− Miksei tämä maa pysähtynyt vaatimaan, että sissit ja valtio lopettaisivat poliittisen sodan varhain ja neuvottelisivat kokonaisvaltaisesta rauhasta? Mikä oli sellainen valtio ja instituutiot, jotka eivät estäneet sitä ja ennemminkin edistivät aseellista konfliktia? Missä olivat kongressi, missä poliittiset puolueet? Mihin asti he, jotka tarttuivat aseisiin valtiota vastaan, arvioivat päätöksensä julmat ja synkät seuraukset?
− Miksi me kolumbialaiset katsoimme verilöylyjä televisiosta päivästä toiseen ja annoimme yhteiskuntana niiden jatkua vuosikymmeniä ikään kuin ne eivät koskettaisi meitä? Ja miksi tuo turvallisuus, joka ympäröi poliitikkoja ja suurta omaisuutta, ei tuonut turvaa alkuperäiskansoille, reservaateille ja kansanosille, jotka joutuivat joukkomurhien vyöryn kohteeksi? Ja miksi sissit, jotka esittivät itsensä kansan pelastajiksi, syyllistyivät satoihin massamurhiin taistelussa alueiden hallinnasta?
− Meiltä menisi 17 vuotta kunnioittaaksemme minuutin verran jokaista uhria.
Eläköitynyt aliupseeri Néstor Guillermo Gutiérrez puhui huhtikuussa 2022 sadan JEP:in paikalle kutsuman uhrin edessä Catatumbossa niin sanotuista laittomista teloituksista tai “virhetapoista” (falsos positivos), jotka viittaavat etenkin Álvaro Uriben 2002–2010 kauden operaatioihin, joissa tapettiin siviilejä ja myöhemmin tapahtumat leimattiin “taistelutapaturmiksi”:
– Teloitin, murhasin täällä olevien sukulaisia, vein heidät valheiden turvin, huijaamalla, ammuin heitä, murhasin heidät julmasti ja laitoin aseen heidän päälleen sanoakseni, että kyseessä oli taistelu, että he olivat sissejä, ja tahrasin sen perheen nimen, sen tuhotakseni, jättäen lapset ilman isää, jättäen vanhemmat ilman lapsia.
– Saimme lavastetun teatterin näyttämään oletetulta taistelulta korkean komennon painostuksen vuoksi.
– Ei ole helppoa olla täällä uhrien edessä. En aio puolustella tekojani. Murhasimme viattomia ihmisiä, talonpoikia.
Kolumbian rauhan ja sodan tapahtumakulut ovat hyvin moniulotteisia. Niillä on pitkä historia eivätkä kaikki tarinat ole pelkästään synkkiä. Rauhaa on rakennettu ja aseista on luovuttu. Siinä on kuljettu sekä onnistumisten että epäonnistumisten ympyröitä. Monitahoinen (multicrimen) rikollisuus on särkenyt yhteiskuntaa ja perheitä eivätkä haavat ole vielä parantuneet. Rauhansopimusten jälkeen on murhattu yli 300 FARC:in entistä jäsentä ja yli 900 aktivistia tai sosiaalisten liikkeiden johtajaa. Varapresidentiksi nouseva Francia Márquez selvisi hänkin hädin tuskin elossa murhayrityksestä. Väkivallan pelote, niin absurdi kuin konkreettinen, leijui myös tämän vuoden vaalien yllä. Gustavo Petro on kuitenkin elävä esimerkki siitä, miten sissi voi kasvaa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi ja päätyä muuttamaan rakenteita rauhanomaisin keinoin. Rauhan muuttamiseksi kansakunnan elämäntavaksi on Kolumbiassa vielä tavattoman paljon tehtävää. Silti kesäkuun 19. päivän vaalivoitto on maan historiassa uusi toivon ja demokratian virstanpylväs. Petro on oikea ja uskottava johtaja, jonka kanssa yhdessä kävellen sekä aito rauha että todellinen muutos ovat mahdollisia. Muutoksen ja rauhan on kuljettava käsi kädessä lävistääkseen sosioekonomiset realiteetit, mikä tarkoittaa maaseudun, teollisuuden ja tietoyhteiskunnan aktivointia sekä niiden mukanaan tuomaa kulttuurista muutosta. Tätä Petro kutsuu “rakkauden politiikaksi”. Numero 19 tuntuu sitä paitsi olevan läsnä Petron elämän eri käänteissä. Hän syntyi 19.4.1960, osallistui M-19-liikkeeseen ja voitti vaalit 19.6.2022. Tie sissistä valtiojohtajaksi on ollut pitkä ja kivinen, aivan niin kuin se ollut sitä myös isolle osalle kansasta.
Olen kirjoittanut aiemmin Kolumbian vuoden 2021 tapahtumista, joissa tehtiin selväksi kansan tahtotila muutoksen suhteen.
Francia Márquez -ilmiö
Ensimmäisen vasemmistolaisen ja sissitaustaisen presidentin tarina ei olisi kokonainen ilman ensimmäisen afroamerikkalaisen naisvarapresidentti Francia Elena Márquez Minan tarinaa, joka juontaa Kolumbian syvistä marginaaleista. Mustien tai paremminkin afrokolumbialaisten, raizal- ja palenquero-kansan yhteenlaskettu osuus Kolumbian 50-miljoonaisesta kansasta asettuu kuuden ja kymmenen prosentin tuntumaan, mikä tarkoittaa 3−5 miljoonaa afrikkalaisten jälkeläistä.
Joulukuussa 40-vuotta täyttävä Francia on ruohonjuuritason johtaja, aktivisti, ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustaja, maatalousteknikko, feministi ja poliitikko. 2020 hän valmistui asianajajaksi (Universidad Santiago de Cali). Kolumbiassa on parhaillaan vallassa toinen asianajaja, konservatiivi Marta Lucía Ramírez Blanco, joka toimii maan varapresidenttinä ja ulkoministerinä. Ensimmäinen afrotaustainen varapresidentti tulee ottamaan hoitaakseen vasta perustettavan tasa-arvoministerin tehtävät. Sen ensimmäiset kolme tavoitetta liittyvät palkkatasa-arvoon, kodissa tehdyn työn huomioimiseen eläkekertymissä ja perustulon − puolet vähimmäispalkasta − luomiseen perheidensä päinä toimiville yksinhuoltajanaisille. Tasa-arvoa on tarkoitus parantaa lisäämällä naisten taloudellista omavaraisuutta samalla, kun tämän 52 prosentin poliittista läsnäoloa ja oikeuksia sekä yhteiskunnallisia mahdollisuuksia vahvistetaan.
Francian aktivistin ura käynnistyi 1994−1997, kun hän osallistui Ovejas-joen puolustuskamppailuun. 2009 Suárezin kunnan La Toman yhteisöneuvoston edustajana Márquez vastusti afrokolumbialaisen väestön pakkosiirtoa pois sen esi-isien alueelta. Surutta jaellut kaivosluvat rikkoivat lakisääteisiä oikeuksia eivätkä ne perustuneet paikallisten asukkaiden kuulemiseen ja suostumukseen. Samaan aikaan kolme puolisotilaallista ryhmää julisti yhteisöneuvoston johtajineen hyökkäyksien kohteeksi, koska sen nähtiin rajoittavan kehitystä jarruttamalla monikansallisten yhtiöiden rajatonta kaivostoimintaa. Márquez nosti neuvoston laillisena edustajana suojelukanteen puolustaakseen sen oikeutta ihmisarvoiseen elämään, pysyvyyteen alueella, asianmukaiseen oikeusprosessiin sekä ennakoivaan, vapaaseen ja tietoon perustuvaan kuulemiseen. Nämä oikeudet saivat lainsuojan 14. joulukuuta 2010 annetulla tuomiolla T-1045A. 2015 Francia voitti Ruotsin evankelisluterilaisen kirkon ja diakonityön ihmisoikeuspalkinnon (Premio Nacional a la Defensa de los Derechos Humanos en Colombia) ja 2018 hän oli yksi kuudesta eri puolilta maailmaa valikoiduista ympäristönsuojelun tärkeän kansainvälisen tunnustuksen (Goldman Environmental Prize) voittajista. 2019 hän puolestaan sai Katalonian amerikkalaissäätiön (Fundación Casa América Cataluña) myöntämän ihmisoikeuspalkinnon (Premio Joan Alsina de Derechos Humanos). Samana vuonna yleisradioyhtiö BBC nimesi Márquezin maailman sadan vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon.
Suorasanainen naisjohtaja on kotoisin lounaassa sijaitsevasta Caucan osavaltion (departamento) Suárezin kunnan Yolombón kylästä. Hänen äitinsä on kätilö ja maanviljelijä, isä taas vuorotteli kaivosteollisuuden ja maanviljelyn välillä. Myös äiti auttoi kaivoskylän toiminnassa. Pääosin hän kasvoi kummankin puolen isovanhempiensa parissa. Perheessä oli 12 lasta. 16-vuotiaana Francia sai ensimmäinen lapsensa Carlos Adriánin, jonka hän joutui kasvattamaan yksin. Teini-iässä Márquez työskenteli käsiteollisessa kultakaivoksessa ja Calin kaupungin kotiapulaisena. Carlos opiskelee lääketiedettä Kuubassa ja toinen poika Kevin taas asuu Yhdysvalloissa.
Vuosina 2010−2013 Francia Márquez toimi Yolombón afronaisten yhdistyksen (Asociación de Mujeres Afrodescendientes de Yolombó) puheenjohtajana. Vuosina 2013−2016 hän taas toimi La Toman yhteisöneuvoston laillisena edustajana. Vuonna 2014 Márquez otti osaa Pohjois-Caucan 70 naisen liikehdintään (Movilización de Mujeres Negras por el Cuidado de la Vida y los Territorios Ancestrales tai Marcha de los Turbantes), joka vaati kaivosyhtiöille selkeitä pelisääntöjä, mukaan lukien lakien kunnioittaminen ja paikallisen väestön huomioiminen päätöksenteossa. Naiset kävelivät noin 600 kilometriä aina Bogotán asti oikeuksiaan puolustaakseen. Tuloksena 27 yhteisöneuvostoa tunnustettiin kollektiivisen esi-isien maiden suojelun ja korvauksen kohteiksi vuoden 2011 lain 4635 puitteissa. Lokakuussa 2014 Márquez lapsineen pakkosiirrettiin pois omalta kotialueeltaan ja julistettiin oikeistolaisten terroristiryhmien viholliseksi.
Joulukuussa 2014 Márquez Mina matkusti Havannaan osallistuakseen Santosin hallituksen ja FARC-EP:n käymiin rauhanneuvotteluihin, joissa hän toi esille etenkin afrokolumbialaisiin yhteisöihin ja naisiin kohdistettuja vääryyksiä sekä vaati etnisille ryhmille oikeutta pysyvän rauhanprosessin rakentamiseen. Hän vaikutti erityisesti rauhan etnisen ulottuvuuden kappaleeseen (Capítulo Étnico para la Paz). Kesäkuussa 2020 Franciasta tuli Kansallisen rauhan, sovinnon ja rinnakkaiselon neuvoston (Comité Nacional de Paz, Reconciliación y Convivencia) jäsen ja puheenjohtaja. Sen tehtäviin kuului rauhansopimusten noudattamisen valvonta.
Rauhasta, ihmisoikeuksista, laittomasta kaivostoiminnasta ja ympäristönsuojelusta puhuminen ovat vieneet Márquezin muun muassa Sveitsiin, Ranskaan, Meksikoon sekä Yhdysvaltoihin. Hän on tuonut esille sitä, miten aseellinen konflikti on vaikuttanut muita väestöryhmiä enemmän juuri afrokolumbialaisiin ja miten afronaisten vartaloista on tullut sodankäynnin väline. Toukokuussa 2019 hänen oma elämänsä oli vaarassa, kun hän joutui aseilla ja kranaateilla tehdyn hyökkäyksen uhriksi, jonka saldona kaksi ihmistä loukkaantui. Edeltävänä vuonna 2018 Márquezin Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva miesystävä menehtyi äkilliseen sydänkohtaukseen.
Elokuussa 2020 Márquez kertoi tavoittelevansa vuoden 2022 vaalien ehdokkuutta osana Pacto Históricon koalitiota. Ehdokkuus julkistettiin huhtikuussa feministien kokoontumisessa (Convención Nacional Feminista). Joulukuussa 2021 Polo Democrático Alternativo salli Francian osallistumisen presidenttiehdokkaan valintaan, vaikka tämä ei saanut kerättyä vaadittua määrää allekirjoituksia. Maaliskuussa 2022 Márquez kuitenkin yllätti kaikki ja ylsi sisäisen vaalin toiselle sijalle 785 000 äänellään. Kisan voitti tietysti Gustavo Petro lähes 4,5 miljoonalla äänellä. Camilo Romero (Verdes por el Cambio) taas sai 227 000 tuenilmausta. Esiehdokkaita oli mukana viisi. Loppu onkin sitten historiaa. Soy Porque Somos -liikkeen parista vasemmistorintamaan päätyneestä Francia Márquezista tulee varapresidentti ja tasa-arvoministeri. Márquez oli tärkeä osa käytyä kampanjaa, sillä ilman häntä Petro ei olisi kerännyt yhtä paljon ääniä nuorten, naisten ja afrokolumbialaisten keskuudessa. Saattaapa hänestä vielä jonakin päivänä tulla myös Kolumbian presidentti.
Näin Francia kuvailee omaa rooliaan yhteiskunnassa:
− Olen osa prosessia, taistelun ja vastarinnan historiaa, joka alkoi esi-isieni tuomisesta orjiksi. Olen osa kamppailua rakenteellista rasismia vastaan, olen osa niitä, jotka taistelevat jatkaakseen vapauden ja oikeudenmukaisuuden synnyttämistä. Niitä, jotka säilyttävät toivon paremmasta elämästä, niistä naisista, jotka käyttävät äidillistä rakkautta huolehtiaakseen alueestaan elämän tilana.
Rakkautta, rauhaa ja todellista muutosta
Poliitikon uraa viime kuukausina rakentanut Rodolfo Hernández hyväksyi vaalitulokset heti sunnuntaina minuutin kestäneellä videollaan:
− Kolumbialaiset, tänään enemmistö äänestäneistä kansalaisista on valinnut toisen ehdokkaan. Kuten olen toistuvasti todennut, hyväksyn tuloksen, kuten on tehtävä, jos haluamme instituutioidemme olevan vahvoja.
− Toivon tohtori Gustavo Petron osaavan johtaa maata, olevan uskollinen korruption vastaisille puheilleen ja ettei hän petä niitä, jotka luottivat häneen.
Uusi aktivistista varapresidentiksi nouseva Francia Márquez on joutunut itsekin kokemaan väkivallan uhkaa paikallistason johtajana ja ympäristöaktivistina, myös köyhyyden kasvot ja työn kovettamat kädet ovat tulleet tutuiksi:
− Haluan kiittää kaikkia kolumbialaisia miehiä ja naisia, jotka antoivat henkensä tämän hetken vuoksi. Kaikki veljemme ja sisaremme, yhteiskunnalliset johtajat, jotka surullisesti murhattiin tässä maassa. Nuorisolle, jota on murhattu ja saatu katoamaan. Naisille, joiden kimppuun on käyty väkivalloin ja joita on kadonnut. Kaikille heille, joiden tiedän olevan seurassamme jostain käsin tällä Kolumbian historiallisella hetkellä. Kiitos, että olette avanneet tietä ja kylväneet vastarinnan ja toivon siemeniä.
− Saimme aikaan Kolumbian kansanhallituksen, tavallisten ihmisten hallituksen, näkymättömien hallituksen. Aiomme, veljet ja sisaret, luoda sopua tähän kansakuntaan, pyrimme rauhaan ilman pelkoa, pyrimme ihmisarvoon, oikeudenmukaisuuteen, me naiset aiomme hävittää maamme patriarkaatin, pyrimme edistämään monimuotoisen HLBTIQ+-yhteisömme oikeuksia, puolustamme äiti maamme, suuren kotimme, oikeuksia, tavoittelemme yhdessä rasismin poiskitkemistä.
Gustavo Petron kampanja rakentui tarkkaan hiottuihin suunnitelmiin, joihin lukeutuu rikkaimpien verotuksen kiristäminen. 54 sivun alustavan hallitusohjelman voi lukea täältä. Siitä löytyy myös graafinen tiivistelmä. Tarkoitus on kerätä 50 biljoonaa pesoa tai vajaat 1,2 miljardia euroa lisää valtionkassaan joka vuosi nykyisen kroonisen alijäämän ja erinäisten sosiaalisten ohjelmien rahoittamiseksi. Petro pyrkii luopumaan öljyn viennistä 12 vuoden siirtymäajalla eikä aio myöntää uusia lupia öljyteollisuudelle. Tarkoituksena on maaseudun, teollisuuden ja turismin aktivointi. Alimmat eläkkeet siirtyisivät valtionhallinnon alaisuuteen järjestelmän vakauden takaamiseksi. Petro panostaisi niin ikään ehkäisevään terveydenhuoltoon. Myös korruption kitkeminen YK:n avulla ja Kolumbian rauhanprosessin vahvistaminen sekä siihen liittyvän maareformin toteuttaminen kuuluvat suunnitelmiin. Vasemmistokoalition johtaja aikoo taata vapaan ja ilmaisen yliopistokoulutuksen kaikille nuorille. Pelkästään maissin maahantuonnin vähentäminen kuudella miljoonalla tonnilla toisi maahan 250 000 uutta työpaikkaa. Samankaltaisia aikeita on muun muassa tekstiiliteollisuuden ja vihreän energian suhteen. Tavoitteena on luoda fossiilisista polttoaineista vapaa tietoyhteiskunta, joka jättää taakseen kehityksensä krooniset ongelmat. Varapresidenttiehdokas on avoin feministi ja hänen johdollaan käydään puolustamaan lisäksi vähemmistöjen, alkuperäiskansojen, afrokolumbialaisten sekä muiden syrjittyjen väestönosien oikeuksia. Kampanja keskittyi nälän ja köyhyyden poistamiseen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseen vahvistamalla valtion roolia Kolumbian kehityksessä. Yksi kampanjan iskulause kuvaa Etelä-Amerikan maata tulevana “elämän suurvaltana” (potencia de la vida), joka korostaa ihmisten ja luonnon hyvinvointia. Toinen usein kuultu lause “vivir sabroso” taas korostaa oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja kaikkien yhtäläistä oikeutta laadukkaaseen elämään. Petron ajattelussa korruptio, väkivalta ja nälkä korvattaisiin läpinäkyvyydellä, rauhalla ja riittävällä perustulolla muuttamalla radikaalisti epäonnistuneen politiikan suuntaa.
Puhuessaan kannattajilleen Movistar Arenalla Petro kiitti saamastaan tuesta ja pyysi anteeksi seitsemän kuukauden kampajoinnin viemää ääntänsä. Petro vetosi 41 minuutin puheessaan muutoksen, yhtenäisyyden ja rauhan puolesta. Hän muisti myös sitä lukuisaa joukkoa, joka on vuosien mittaan menettänyt henkensä taistellessaan oikeudenmukaisemman Kolumbian puolesta. Petro antoi mikrofonin myös kadonneen poikansa puolesta puhuneelle äidille, joka sanoi luottavansa uuteen presidenttiin. Toisaalta Petro vetosi Yhdysvaltoihin, jonka kanssa on tarkoitus neuvotella uudesta ilmastopolitiikasta lähtien siitä perusoletuksesta, että Yhdysvallat tuottaa eniten päästöjä Amerikoissa ja Kolumbia taas on osa Amazonin sademetsän aluetta, joka imee itseensä suurimman osan näistä päästöistä. Petron hallitusohjelma nojaa kolmeen peruspilariin eli sosiaaliseen ja ilmastolliseen oikeudenmukaisuuteen sekä rauhanpolitikkaan.
Puoli kahdeksan jälkeen jo lainattu varapresidentti ja tuleva tasa-arvoministeri Francia Márquez puhui muutoksen ilosanomasta etenkin syrjityimmille väestönosille. Kymmenen minuuttia myöhemmin Petro aloitti spontaanin puheensa, joka tuntui tulevan suoraan sydämestä.
− Kiitos tästä historiallisesta päivästä. Se on uusi tarina Kolumbialle, Latinalaiselle Amerikalle ja maailmalle. Uusi tarina, koska se, mitä on tapahtunut tänään näiden 11 miljoonan äänestäjän kanssa, jotka äänestivät ja toivat meidät hallitukseen, on muutos. Se, mikä on tulossa, on todellinen muutos, ja sitoudumme siihen laittamalla peliin elämämme. Emme aio pettää äänestäjiä, jotka ovat huutaneet historialle, että tästä päivästä lähtien Kolumbia muuttuu, Kolumbia on toinen.
− Muutos ei tarkoita kostoa, vihan rakentamista, jakautumisen syventämistä yhteiskunnassa. Vanhempamme opettivat meille, mitä lahkojen muodostaminenja viha tarkoittavat. Muutos koostuu nimenomaan vihan ja jakolinjojen hylkäämisestä. Vaalit osoittivat kaksi äänimääriltään läheistä Kolumbiaa, mutta haluamme sen olevan yksi Kolumbia kaiken monimuotoisuutensa keskellä. Jotta voimme olla yksi Kolumbia valtavassa monivärisessä kirjavuudessamme, tarvitsemme rakkautta, rakkauden politiikkaa, joka on yhteisymmärrystä, vuoropuhelua ja toistemme ymmärtämistä.
− Muutos tarkoittaa myös toivon vastaanottamista, mahdollisuutta avata tulevaisuus, muutos tarkoittaa mahdollisuuksien avaamista kaikille kolumbialaisille, muutos tarkoittaa, että tuo toivo voi täyttää jokaisen kansakunnan kulman, että toivo hallitsee sydämessä, muutos tarkoittaa, että toivon hallitus on saapunut.
− Olemme Kolumbian vastarintojen summa. Kuinka monta ihmistä, jotka eivät ole täällä kanssamme, jotka katosivat Kolumbian teille eivätkä ole täällä, kymmenet tuhannet, kuinka monta ihmistä kuoli tai on vangittuna, kuinka monta nuorta kahleissa, joita kohdellaan rikollisina, koska, heillä oli toivoa ja rakkautta. Pyydän yleistä syyttäjänvirastoa vapauttamaan nuoremme. Vapauttakaa nuoret.
Kuten Petro korosti, “rauha ei ole toistemme tappamista, se on toistemme rakastamista”. Petro puhui ennen kaikkea yhteiskuntarauhasta, yhtenäisyydestä, muutoksesta ja toivosta, mutta myös anteeksiannosta ja opposition koskemattomuudesta:
− Elämän hallituksessa ei olisi järkeä, jos emme vie kolumbialaista yhteiskuntaa rauhaan. Se tarkoittaa, että Rodolfo Hernándezin äänestäjät ovat tervetulleita tähän hallitukseen. Rodolfo Hernández voi käydä kanssanne vuoropuheluun milloin tahansa. Emme aio käyttää valtaa vastustajan tuhoamiseen. Se tarkoittaa, että annamme anteeksi toisillemme.
− Epäilemättä tulemme kohtaamaan raudanlujan, itsepintaisen opposition, emmekä ehkä ymmärrä sitä moneen otteeseen, mutta tässä aloittavassa hallituksessa ei tulla näkemään koskaan poliittista tai oikeudellista vainoa, on oleva vain kunnioitusta ja vuoropuhelua. Näin voimme rakentaa sitä, mitä muutamia päiviä sitten kutsuimme suureksi kansalliseksi sopimukseksi. Sitä on jo alettu rakentamaan 11 miljoonan kolumbialaisen kesken, mutta sen on tapahduttava 50 miljoonan ihmisen välillä. On alettava rakentaa sitovaa alueellista dialogia väkivallan lopettamiseksi ja alueellisen vaurauden takaamiseksi. Näiden alueellisten keskustelujen pohjalta voimme rakentaa uudistuksia, joita Kolumbia tarvitsee voidakseen elää yhdessä rauhassa.
− Rauha on sitä, että kolumbialaisella yhteiskunnalla on mahdollisuuksia. Silloin joku minun kaltaiseni voi olla presidentti tai joku Francian kaltainen voi olla varapresidentti. Rauha on sitä, että lopetamme toistemme tappamisen. Kokonaisvaltainen rauha Kolumbiassa alkaa elokuun 7. päivänä aloittavasta hallituksesta käsin.
Kapitalismin suhteen Petro heittäytyi ironiseksi, koska hän luonnehti kolumbialaista yhteiskuntaa modernin kapitalismin esimuodoksi:
− Suoraan sanottuna toteaisin seuraavaa: aiomme kehittää kapitalismia Kolumbiassa. Ei siksi, että ihailisimme sitä, vaan siksi, että meidän on ensin voitettava Kolumbian esimoderni feodalismi. Meidän on voitettava atavistiset mentaliteetit, jotka liittyvät siihen piikojen ja renkien maailmaan, siihen orjien maailmaan, joiden vastapuolena olivat herraluokka ja orjanomistajat.
− Siirtykäämme vanhasta raaka-aineiden vientiin perustuvasta taloudesta, joka tappoi vettä ja elämää, uuteen tuottavaan talouteen, joka voi lisätä työpaikkoja ja tuotantoa kaikkialla Kolumbiassa, mikä on vaurauden itsensä perusta. Vain taloudellisen kasvamisen, tuottamisen, perusteella voimme sitten jakaa vaurautta uudelleen. Tuottakaamme pelloilla, teollisuudessa, matkailussa. Tuottakaamme tiedosta käsin, niin sitä tuotetaan 2000-luvulla.
Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa Petro aiko patistaa Yhdysvaltoja tekemään sen saastuttamisastetta vastaavan määrän panostuksia kasvihuonekaasujen sitomiseen Etelä-Amerikassa. Petro luottaa ilmastokriisissä tieteeseen eikä ympäristö- ja väestökehitystä Belgian Louvainin katolisessa yliopistossa (Université catholique de Louvain) opiskelleelta tulevalta presidentiltä puutu myöskään tervettä kunnianhimoa:
− Haluamme Kolumbian, ja se tulee olemaan diplomaattisen politiikan prioriteetti, olevan maailman kärjessä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tiede on kertonut meille, kuinka voimme ihmislajina kuolla sukupuuttoon lyhyellä aikavälillä. Nyt on välttämättömyys, että Kolumbia yrittää pelastaa Amazonin viidakon voidakseen pelastaa ihmiskunnan. Ehdotan Yhdysvaltojen hallitukselle ja kaikille Amerikan hallituksille käymistä vuoropuheluun nopeuttaaksemme energiasiirtymän etenemistä, hiilivapaan talouden rakentamisen edistämiseksi.
− Nimeni on Gustavo Petro ja olen presidenttinne. Rakastan teitä paljon.
Rauha, oikeudenmukaisuus, vapaus ja hyvinvointi kiteytyvät Petron ja Francian kampanjan tunnuslauseen eli ”maukkaaseen elämään”, vivir sabroso, joka juontaa afrokolumbialaisista vaikutteista. Toisin sanoen se viittaa oikeuksiin, ihmisarvoiseen elämänlaatuun ja pelosta vapaaseen arkeen. Likimain näihin sanoihin vapauteen ja maistuvaan elämään viitannut Petro päätti puheensa, joka lopetti repivän vaalitaipaleen ja merkitsi uuden poliittisen aikakauden alkua Etelä-Amerikan Uudessa Granadassa, kuten Kristoffer Kolumbuksen mukaan nimetty maa ennen tunnettiin.
Yllättävän harva media tallensi Francian ja Gustavon puheet sekä laittoi ne netin videokanavaan:
Lähteet: Once Noticias, Caracol TV, Revista Semana, El Espectador, BBC News Mundo, DW, France 24, Portafolio, Página 12, Los Angeles Times, La Jornada, El Tiempo, Radio Nacional, Centro Nacional de Memoria Histórica, La Registraduría Nacional del Estado Civil de Colombia, etc.
P.S. Yksityiskohtaisemmin kuvitetun version voi lukea Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkoston sivustolta.