Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador vieraili Valkoisessa talossa toisen kerran Joseph ”Joe” Bidenin kaudella. Visiitti oli kolmas tällä presidenttikaudella, sillä AMLO:nakin tunnettu entinen vasemmistolainen oppositiojohtaja ja nykyisen neljännen julkisen elämän perustavanlaatuisen muutoksen (Cuarta Transformación) vetäjä, tietoisen ja organisoidun kansan palveluksessa oleva López Obrador ehti tavata Washingtonissa kerran myös Donald Trumpin, jonka hän sai jättämään vihapuheet ja tekemään rakentavaa yhteistyötä kummankin maan itsemääräämisoikeutta kunnioittavassa hengessä. Bidenin kaudella rakentava ote ja keskinäinen kunnioitus ovat vahvistuneet eikä siihen ole tullut säröjä edes Meksikon haastaessa oikeuteen naapurivaltion isoimmat asevalmistajat elokuussa 2021. Medioiden spekulointi ja joidenkin kongressiedustajien politikointi tai Teksasin kuvernöörin sooloilu eivät ole nekään pystyneet luomaan haluttua riitaa hajota ja hallitse -hengessä. Meksikon presidentti jätti väliin kesäkuun Amerikkojen maiden (Cumbre de las Américas) 9. huippukokouksen protestina sille, ettei kaikkia valtioita kutsuttu neuvottelupöytään ideologisten erimielisyyksien vuoksi. Meksikon mediat spekuloivat, että se olisi sitten siinä, välit naapuriin rappeutuisivat, talous romahtaisi eikä yhtään kutsua Valkoiseen taloon tai edes puhelinsoittoa olisi odotettavissa. Toisin kuitenkin kävi, kun Biden osoitti arvostusta kollegalleen ja politiikan konkarit naureskelivat yhdessä Washingtonin valtakoneiston ytimessä, niin sanotussa Ovaalitoimistossa ja heidän vaimonsa Jill Biden y Beatriz Gutiérrez Müller puhuivat tieteestä ja koulutuksesta Kongressikirjaston vierailullaan. Mukana olivat lisäksi neljä ministeriä ja valtion öljy-yhtiö Pemexin johtaja.

Valkoisessa talossa López Obrador teki viisi lupausta avusta naapurivaltiolle. Ensinnäkin polttoaineiden varannot raja-alueilla tuplataan, jotta yhdysvaltalaiset voivat kaikessa rauhassa tankata bensiiniä ja dieseliä Meksikon puolella kolmasosaa edullisemmalla hinnalla. Viime kuukausina eteläinen naapuri on pitänyt Yhdysvaltojen energiasektoria pystyssä noin 800 000 tynnyrin päivittäisillä toimituksilla. Meksiko antaa myös yli tuhat kilometriä rajan kaasuputkia pohjoisen naapurin käyttöön, jotta se voi viedä niiden avulla Teksasin edullista kaasua vähintään kolmelle miljoonalle kansalaiselleen New Mexicossa, Arizonassa ja Californiassa. Kolmanneksi vapaakaupan rajamuodollisuuksia helpotetaan edelleen etenkin elintarvikkeiden hintojen laskemiseksi. Neljäntenä toimena tulee yksityisen ja julkisen sektorin investointiohjelman toteuttaminen alueellisen tuottavuuden lisäämiseksi ja sisämarkkinoiden vahvistamiseksi, jotta perushyödykkeitä ei enää tarvitsisi tuoda nykyisessä mittakaavassa muista osista maailmaa. Esimerkiksi Yhdysvallat maahantuo Kiinasta 500 miljardin verran vuodessa ja Meksikokin 100 miljardin dollarin verran, vaikka suuri osa tästä tuotannosta voitaisiin keskittää Meksikon, Kanadan ja Yhdysvaltojen omalle vapaakauppa-alueelle (T-MEC tai USMCA). Suunnitelmat pitävät sisällään uusiutuvan energian viennin Meksikosta Yhdysvaltoihin, muun muassa Sonoraan nousevasta aurinkovoimalasta, ja autoteollisuuden uudistamisen nopeuttamalla sen siirtymää litiumakkujen aikakauteen.

Viidentenä ja viimeisenä ehdotuksena voidaan mainita siirtolaisvirtojen säännönmukaistaminen, joka tarjoaa ratkaisuja Yhdysvaltojen krooniseen työvoimapulaan sallimalla meksikolaisten ja keskiamerikkalaisten työskentelyn rajan pohjoispuolella väliaikaisilla työluvilla. Työperäisen maahanmuuton kysymyksille luodaan myös oma erityinen työryhmä. López Obrador korosti, että Bidenin 1,2 biljoonan dollarin infrastruktuuripaketti nojaa myös siirtolaisten työpanokseen. Biden lupailikin hallituksensa tuplaavan työluvat jatkossa. Tähän mennessä väliaikaisia työlupia on myönnetty 300 000 vuonna 2021 ja jatkossa niitä on tarjolla 600 000. López Obrador pyysi myös kunnioittavaan sävyyn, että Biden lunastaisi vihdoin lupauksensa ja laillistaisi yli 11 miljoonaa maassa asuvaa paperitonta siirtolaista. Meksiko puolestaan sopi ostavansa miljoona tonnia lannoitteita oman maataloustuotantonsa lisäämiseksi, vaikka myös oma lannoiteteollisuus on elpymässä. Kuten kohtaamisessa tuotiin esiin niin Yhdysvallat investoi 3 180 kilometrin rajan infrastruktuuriin 3,4 miljardia ja Meksiko 1,5 miljardia dollaria. Yleisesti tapaamisen keskeiset teemat olivat kaupalliset suhteet, inflaation vastaiset toimet ja siirtolaisuus. Vasta julkaistujen tietojen mukaan inflaatio Yhdysvalloissa ylsi 9,1 prosenttiin kesäkuussa 2022, mikä on korkein luku sitten vuoden 1981. Meksikossa inflaatio oli viime kuussa tasan 8 prosenttia, mikä on korkein luku 21 vuoteen.

López Obrador jätti Bidenille lisäksi kirjeen, jossa hän vaatii WikiLeaksin perustajan Julian Assangen välitöntä vapauttamista ja tarjoaa tälle australiaiselle yhdelle aikamme suurista toimittajista turvapaikkaa, jotta häneen kohdistuva poliittinen vaino vihdoin loppuisi.

 

 

Vierailunsa aikana López Obrador tervehti innokkaita tukijoitaan hotellinsa ikkunasta kahdesti. Tiistaina 12.7. hän söi aamiaisen työpalaverin merkeissä varapresidentti Kamala Harrisin kanssa ja 13.3. hän johti meksikolaisten ja yhdysvaltalaisten yrittäjien yhteistä aamupalaa ja tapaamista. Hän vieraili tiistaina eniten kunnioittavansa presidentti Franklin Delano Rooseveltin muistomerkillä. Vierailun kohokohdaksi yhdessä vuolaiden meksikolaissiirtolaisten tuenilmaisujen ohella muodostui aktivisti ja ihmisoikeustaistelija Martin Luther King Juniorin luona ilman mikrofonia pidetty spontaani puhe. Tilaisuudessa paikalla olivat rasismin vastaisen taistelun ikonin poika Martin Luther King III ja hänen vaimonsa Arndrea Waters King. Heidän tyttärensä ja Luther Kingin lapsenlapsi Yolanda Renee King kiitti espanjaksi López Obradoria ja paikalla runsain joukoin olleita meksikolaisia isoisänsä muistamisesta. López Obrador on koko poliittisen uransa ajan seurannut oppia väkivallattoman vastarinnan esimerkistä. Hän muisteli aluksi yhteisen historian tähtihetkeä, jolloin Roosevelt hiljaa hyväksyi 1938 tapahtuneen öljyn kansallistamisen isojen yritysten vastarinnasta huolimatta.

− Sanoin sen tänään Valkoisessa talossa, kun Franklin Delano Roosevelt oli presidentti, suhteet presidentti Lázaro Cárdenas del Ríoon olivat erittäin hyvät. Hän osasi kunnioittaa, siis presidentti Roosevelt, koska presidentti Cárdenas teki tuolloin ratkaisevan päätöksen kansamme eduksi, suvereenin päätöksen: hän palautti meille öljyn, joka kuuluu Meksikolle ja joka oli ulkomaalaisten käsissä.

− Tuolloin presidentti Roosevelt sen sijaan, että uhkaisi, sen sijaan että yrittäisi hyökätä Meksikoon, kunnioitti ja harjoitti aina hyvien naapurisuhteiden politiikkaa, ei vain Meksikon, vaan kaikkien Latinalaisen Amerikan maiden kanssa.

− Tämä kantoi hedelmää, sillä kun presidentti Roosevelt teki päätöksen Yhdysvaltojen osallistumisesta toiseen maailmansotaan, pian sen jälkeen Meksiko tuki häntä, kannatti päätöstä. Ja se ei ollut vain sotayhteistyötä, sillä koska monet yhdysvaltalaiset joutuivat sotimaan, tuolloin vuonna 1943 allekirjoitettiin sopimus, jota kutsuttiin Bracero-ohjelmaksi.

− Presidentti Roosevelt jopa meni Meksikoon, Monterreyhin, Nuevo Leóniin, ja sen ohjelman kautta sallittiin monien meksikolaisten työntekijöiden laillinen maahanpääsy, ei vain maataloustyötä varten, vaan myös rautateiden rakentamista varten.

− Ja olemme täällä myös suuren kansalaisoikeuksien puolustajan Martin Luther Kingin muistomerkin edessä, koska ihailemme häntä. Jos tarkastelemme sitä hyvin, hän on sen opin seuraaja, joka voidaan tiivistää yhteen sanaan: lähimmäisenrakkaus.

− Hän, yhtenä maailman keskeisistä yhteiskunnallisista taistelijoista, on väkivallattomuuden puolella, kuten [Mahatma] Gandhi oli aikanaan ja niin olivat myös [Nelson] Mandela ja Martin Luther King.

− Ja suurin opetus, jonka he jättivät meille, erityisesti Martin Luther King, on se, että on mahdollista toteuttaa muutos elääksemme paremmin, jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi, eikä olisi syrjintää tai rasismia. Parempi yhteiskunta kaikille voidaan saavuttaa rauhanomaisesti, se on meidän unelmamme, kuten hän tuolloin sanoi: ”Minulla on unelma.” Meidän on jatkettava sen unelman, tuon utopian, ylläpitämistä sekä meille että tuleville sukupolville: lapsillemme, lastenlapsillemme. Se on Luther Kingin suurin opetus.

− Ja olen erittäin iloinen saadessani olla täällä tänään kanssanne. Ja kiitän hänen perheenjäseniään, hänen poikaansa, joka on täällä.

− Tiedätte, että kutsuin heidät ja he tulivat seurassamme Oaxacaan. Olimme myös siellä muistelemassa suurta johtajaamme, Guerreron asukasta, Vicente Guerreroa. Koska tuo presidentti, vaikka siitä ei laajasti kerrotakaan, koska valitettavasti on olemassa yhä rasismia ja syrjintää, mutta tuo Meksikon presidentti, tuo suuri sankarimme, oli afroamerikkalainen.

− Tuolla Vicente Guerrerolla on yksi tarina: kun kapinalliset vastustivat siirtomaaisäntiä, niitä, jotka puolustivat Eurooppaa eivätkä kannattaneet Meksikon itsenäisyyttä, hänen isänsä, vanhempi mies, tuli itsenäisyystaistelijoiden leiriin ja sanoi hänelle Espanjan varakuninkaan tarjoavan rahaa antautumista vastaan, ja hän sanoi: ”ei”. Hän ei voinut tehdä sitä. Ja kun hänen isänsä lähti, hän sanoi: ”Tuo mies, joka on juuri lähtenyt, tuo vanhempi mies, jota rakastan niin paljon, on isäni. Hän tuli käskemään minua luovuttamaan ja että tekisin sen perheeni, oman etuni vuoksi. Minun oli vastattava, että kotimaa tulee ensin.”

 

 

Lähteet: Once Noticias, Página Oficial Andrés Manuel López Obrador, Milenio, etc.