Maanantaina 8.1. Meksikon hallitus loi virallisesti 20 uutta luonnonsuojelualuetta (Áreas Naturales Protegidas – ANP), mikä nostaa ympäristöministeri María Luisa Albores Gonzálezin mukaan suojelun piirissä olevan maa-alan lähes 95,2 miljoonaan hehtaariin. Suojeltujen luontoalueiden pinta-ala on reilut 93,9 miljoonaa hehtaaria. Lisäksi yhteisömaiden pyytämien vapaaehtoisesti suojeltavaksi tarkoitettujen alueiden (Áreas Destinadas Voluntariamente a la Conservación – ADVC) piirissä on toiset yli 1,2 miljoonaa hehtaaria. Luonnonsuojelualueiden määrä on noussut tällä hallituskaudella 182:sta 225:teen.

43 uutta luonnonsuojelualuetta tekevät presidentti Andrés Manuel López Obradorin hallituksesta vielä suojeluintoisemman kuin vallankumouksellisen kenraalin ja 20. vuosisadan parhaan – öljyn kansallistamisesta ja historian laajimmasta maareformista muistettavan – presidentin Lázaro Cárdenas del Ríon hallitus, joka loi vuosien 1934 ja 1940 välillä yhteensä 41 uutta luonnonsuojelualuetta. Kaikkiaan 2018–2024 on suojeltu yli viisi miljoonaa hehtaaria. 20 uutta suojelukohdetta ovat laajuudeltaan yli 2,3 miljoonan hehtaarin kokonaisuus, joka sijoittuu 16 osavaltioon ja kahdelle eri merialueelle:

1. Manglares de Puerto Morelos, Quintana Roo
2. Parque Nacional Carmen Serdán, Puebla
3. Lago Tláhuac-Xico, Ciudad de México ja Estado de México
4. Sitio Tlachinoltepetl, Veracruz
5. Playa Chenkan, Campeche
6. Parque Nacional Bajos del Norte, Meksikonlahti
7. Playa Platanitos, Nayarit
8. Zona Marina de la Isla Isabel, Kalifornianlahti
9. Playa Morro Ayuta, Oaxaca
10. Semidesierto Zacatecano, Zacatecas
11. Parque Nacional Nuevo Uxmal, Yucatán ja Campeche
12. Barra de la Cruz-Playa Grande, Oaxaca
13. Playa Cahuitán, Oaxaca
14. Humedales de Montaña La Kisst y María Eugenia, Chiapas
15. Región Canoas, Colima
16. Playas del Totonacapan, Veracruz
17. Ríos y montañas de la Comarca Lagunera, Durango
18. Sierra de Vallejo-Río Ameca, Nayarit ja Jalisco
19. Sitio Cotorra Serrana Occidental, Chihuahua
20. Sierra Tecuani, Guerrero

Näiden lisäksi maininnan arvoinen on erityisesti Oaxacan ja Chiapasin raja-alueen Los Chimalapasin yhteisömaiden suojeltujen alueiden lisääminen yli 400 000 hehtaarilla. Toisaalta taas esimerkiksi Guerreron osavaltiossa suojeltuja alueita oli vain 5 000 hehtaaria ja nyt niitä on Tecuanin vuoristoalueen vuoksi jo 348 000. Gran Calakmulin alueella suojelun piiriin on nostettu peräti 1,5 miljoonaa hehtaaria trooppista viidakkoa, mikä tekee siitä maailman toiseksi suurimman luonnonsuojelualueen heti Amazonin sademetsän jälkeen.

Jo aiemmin 2021 suojeltiin Sierra de San Miguelito. 2022 vuorossa oli puolestaan legendaarinen Texcocojärvi (Lago de Texcoco) sekä Área de Protección de Flora y Fauna Jaguar ja Playa Colola. 2023 vuoronsa saivat Peña Colorada, 13 Kansallisen matkailun edistämisrahaston (Fondo Nacional de Fomento al Turismo – Fonatur) lahjoittamaa maa-aluetta, ja lisäksi myös Balam Kú, Balam Kin, Wanha’, Lechuguillas ja Verde Camacho.

Suojeltujen luontoalueiden kansallisen komission (Comisión Nacional de Áreas Naturales Protegidas – CONANP) johtaja Adán Peña Fuentes korosti myös rahoituksen olevan ennätystasolla. Vuonna 2023 se oli 1,5 miljardin peson tai 80,7 miljoonan euron verran. Tämä rahoitus kohdistetaan muun muassa puistonvartijoiden palkkaamiseen, laitehankintoihin ja yhteisöprojektien toteuttamiseen, joihin osallistuu yli 35 000 ihmistä. Vuonna 2023 CONANP aikoo vahvistaa valvonta- ja suojelutoimia sekä tehdä yhä enemmän yhteistyötä yhteisöjen kanssa.

Hallituskauden loppuun tultaessa tullaan julkistamaan 52 hoito-ohjelmaa (Programas de Manejo), jotka edustavat 85 prosenttia tämän välineen mukaisista suojelluista luontoalueista. Ne selkeyttävät osaltaan kunkin alueen hallintoa ja valvontaa. Kyse ei ole siis vain suojeltujen alueiden määrästä, vaan lisäksi suojelutyön laatua parannetaan. Hallituksen lähtökohtana on tukea tuotannollisia toimia ja ihmisten hyvinvointia, koska sosiaalinen tuki vahvistaa osaltaan suojelutoimien merkitystä.

Myös esimerkiksi jaguaarien suojelutoimia tukeva ansakameroiden avulla tehtävä tieteellinen laskenta on käynnistymässä. Myös kilpikonnien suojelualueita laajennetaan uusilla alueilla: nyt kaikki pesimärannat ovat suojelun piirissä. Peña Fuentesin mukaan “Meksiko on se maa, joka suojelee kilpikonnia eniten koko planeetalla”. Näiden toimien lisäksi tämä hallitus on kieltänyt öljynporauksen fracking– eli vesisärötysmenetelmän sekä geenimanipuloidun maissin tuottamisen ja maahantuonnin eikä ole antanut uusia kaivoslupia. Myös jo yli 1,1 miljoonaan hehtaariin yltävä Sembrando Vida on lajissaan maailman suurin metsänistutusohjelma.

Albores González korosti, että “näillä asetuksilla perimme vettä, puhdasta ilmaa ja ruokaa tuleville sukupolville”.

– Miksi on tärkeää, että tässä maassa on suojellun luontoalueen kategoria? Olemme maapallon luonnoltaan viidenneksi monipuolisin maa, tämä velvoittaa meitä, koska meillä on maailmassa ainutlaatuinen kasvisto ja eläimistö. Ja se saa meidät sitoutumaan näihin uusiin luontoalueisiin, jotka suojelevat useita ekosysteemejä, kuten pensaita, niittyjä, jokia, laguuneja, mangrovemetsiä, riuttoja, rannikkoalueita, metsiä, trooppisia viidakkoja ja suojelevat niissä edustettuna olevaa eläimistöä, kuten jaguaaria, tapiiria, maakotkaa, preeriakoiraa, merikilpikonnia ja vuoristopapukaijaa.

 

Lähteet: Conferencia de Prensa Matutina el 9 de enero, 2024; Página Oficial Andrés Manuel López Obrador.