Hyvinvointivaltion ongelmia, sen monia muotoja, onnistumisia ja epäonnistumisia voi lähestyä hyvin monelta suunnalta. Faktaa on kuitenkin se, että suhteellinen hyvinvointi Suomessa on laskenut vuodesta 1990 lähtien. Samaan aikaan verotuksen progressio on laskenut 40 prosentista 15 prosenttiin eli vahvasti tasaveron suuntaan eikä pääomatulojen tai pörssiin listaamattomien yritysten osinkojen verotuksessa ei ole käytössä oikeudenmukainen progressio.

Tällä kertaa haluan kuitenkin puhua köyhyydestä, joka on osattomuutta ja jonka myös iso osa kansanedustajista tuntuu unohtaneen. Suomesta on rakennettu hyvinvointivaltiota, jossa ei ole enää varaa epäonnistua, koska tukiverkot ovat heikentyneet. Köyhyydestä on tehty täällä leimakirves eikä sen syitä haluta miettiä. Leipäjonotkin ovat kasvaneet koko 2000-luvun, mutta harvoin niistäkin puhutaan.

Köyhyyden syitä on hyvin monenlaisia kuten velkaantunut yritystoiminta, hometalon hankinta, äkillinen sairastuminen, mielenterveysongelmat ja työttömyys. Kuka tahansa ihminen voi joutua tyhjän päälle täysin itsestään riippumattomista syistä. Ja köyhyys johtaa usein pahan kierteeseen, kun asunto lähtee alta ja sosiaalinen elämä katoaa. Usein päihteidenkin liikakäyttö on enemmänkin köyhyyden seuraus kuin syy.

Köyhimmillä suomalaisilla ei ole varaa liikkua julkisessa liikenteessä tai ostaa lääkkeitä. Ruuasta joudutaan jatkuvasti tinkimään eikä huono ravitsemus paranna vointia. Epätoivottomassa tilanteessa pikavippien houkutus saattaa suistaa velkakierteeseen. Hyvinvointivaltion koneisto on hidas ja byrokraattinen. Hätää kärsivän on sitä paitsi osattava ja jaksettava hakea apua, on pystyttävä taistelemaan omasta selviytymisestään tilanteessa jonka armottomuus uhkaa viedä lopunkin toivon pilkkeen.

Helsingin Sanomat kirjoitti tutkimuskyselyyn pohjautuvan laajan raportin köyhyydestä 6.1.2019. Suosittelen hyvään journalismiin perustuvaa tekstiä jokaiselle, jotta kuva köyhyydestä tulisi lähemmäs todellisuutta. Jutun järkyttävimpään antiin kuuluu tutkija Sakari Kainulaisen vahvistama toteamus siitä, että Suomessa elää ”joukko ihmisiä, joilla elämänlaatu on alle Afrikan köyhimpien maiden keskitason”. Tätä ei moni tule ajatelleeksi.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 syrjäytymisriskin alla eli  849 000 suomalaista. Vuonna 2017 pienituloisiin kotitalouksiin kuului 654 000 henkilöä. Heidän määränsä kasvoi 31 000 hengellä vuodesta 2016. Pienituloisiksi lasketaan sellaiset kotitaloudet, joiden tulot ovat alle 60 prosenttia mediaanitulosta. Köyhyysrajaksi vuonna 2017 asetettiin 14 750 euroa vuodessa eli noin 1 230 euroa kuussa. Vuonna 2018 maksuhäiriömerkintä oli jo 376 000 suomalaisella, joka kertoo myös köyhyyden velkaloukuista.

Tilastokeskuksen luvut ovat huolestuttavia, sillä siinä missä vuonna 1986 ennen pahimman uusliberaalin talouspolitiikan aikakautta köyhien määrä oli alle puolen miljoonan, ollaan 2010-luvulla oltu jatkuvasti yli 600 000 köyhän tasolla. Joka kymmenes lapsi eli yhteensä 120 000 lasta elää köyhyydessä, mikä rajoittaa heidän mahdollisuuksiakaan luoda itselleen hyvä elämä. Lisäksi köyhyydestä tulee heille usein taakka, joka seuraa heitä leiman tavoin joka paikkaan ja lisää heidän syrjäytymisriskiään. Tutkimusnäyttö puoltaa vahvasti sitä, että lasten köyhyyden poistaminen tulee moninkertaisena takaisin yhteiskunnalle vähentäen myöhempien elämänvaiheinen kustannuksia merkittävästi. Lapsiasiavaltuutetun Tuomas Kurttilan mukaan vuonna 1994 kolmesta lapsesta sai lapsilisää 513 euroa ja vuonna 2019 enää 319 euroa.

Köyhyys eristää, se radikalisoi, se luo toivottomuutta ja pakottaa kekseliäisyyteen jatkuvassa selviytymistaistelussa läpi arjen. Sitä ei myöskään tulla ajatelleeksi, että köyhyys on suuri vapauden este, joka rajoittaa ihmisen yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksia joka suunnasta. Se lamaannuttaa hänet uhaten viedä häneltä kaiken ihmisarvon. Köyhyys on edelleen läsnä Suomessa. Koska meiltä löytyy poliittista tahtoa laittaa piste köyhyydelle?

Edellinen hallitus unohti köyhyyden eikä sitä sille edes ollut olemassa. Naisten päivänä 8.3. kaatunut miesmuistiin huonoin hallitus ei maininnut hallitusohjelmassa köyhyyttä kuin kerran ja silloinkin suhteessa ulkopolitiikkaan. Sen sijaan, että hallitus olisi puuttunut köyhyyden rakenteellisiin ongelmiin, se päätti syyllistää ihmisiä heidän kokemistaan vääryyksistä ja riittämättömistä turvaverkoista.

Köyhiä sen sijaan kyllä muistettiin kurittaa kepillä leikkaamalla työttömyysturvasta aktiivimallilla. Tarkoituksenahan on ollut heikentää kaikkien työmarkkinoilla olevien asemaa lisäämällä kilpailua työvoimasta. Sosiaaliturvaan on toteutettu jäädytykset ja leikkaukset indekseihin sekä sen verotusta on kiristetty. Hallitus kunnostautui lapsiperheiden, opiskelijoiden, eläkeläisten ja monien muiden ryhmien aseman heikentäjänä ja siten yhteiskunnallisen vastakkainasettelun luojana. Samaan aikaan edesmennyt hallitus antoi varakkaille noin 1,5 miljardin veronkevennykset.

THL:n tutkimustiedon mukaan hallituksen tekemät lakimuutokset ovat pienentäneet erityisesti työttömän perusturvan tasoa: ”Hallituskauden alussa yksinasuvan työttömän perusturva kattoi 74 prosenttia kohtuullisesta minimikulutuksesta, kun vuonna 2019 se kattaa 62 prosenttia ja aktiivimallin alennusten kanssa 58 prosenttia.” Työttömyysturvan taso on jo valmiiksi ollut liian alhainen, sillä Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea huomautti Suomea vuosina 2014 ja 2017 työmarkkinatuen alhaisesta määrästä, joka rikkoo Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräystä sosiaalietuuksien vähimmäistasosta.

Vasemmistoliiton eduskunnan tietopalvelulla teettämän laskelman mukaan käytettävissä olevat tulot laskivat suhteessa eniten pienituloisimmilla vuosina 2015–2018. Samaan tulokseen on päästy Suomen sosiaali- ja terveys ry:n teettämässä selvityksessä, jonka mukaan vuoden 2015 jälkeen tehdyt muutokset ovat heikentäneet pienituloisten asemaa. Soste ryn mukaan pienituloisten asemaa voitaisiin helpottaa ulottamalla kunnallisveron ansiotulovähennys myös perusturvaan. THL:n perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015−2019 toteaa, että vuosina 2013–2017 perusturvan varassa elävien osuus on noussut noin 40 000 henkilöllä. Raportin mukaan riippuvuus byrokraattisesta toimeentulotuesta on myös kasvanut. Kelan tilastojen mukaan esimerkiksi vuonna 2017 työttömistä 37 prosenttia sai toimeentulotukea.

Jotta Suomi pääsee YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman tavoitteisiin, joihin kuuluu köyhyyden puolittaminen vuoteen 2030 mennessä, köyhyys pitää ottaa vakavasti, jotta siihen voidaan puuttua. Sitä ei pidä enää lakaista maton alle eikä sitä pidä vähätellä. Se on edelleen yksi suomalaisen yhteiskunnan suurista ongelmista, jota ei ole kyetty ratkaisemaan. Kyseessä on nimenomaan rakenteellinen ongelma, josta ei voi syyllistää muuta kuin yhteiskuntaa itseään.

Köyhyys on läsnä tässä ja nyt sekä aina kaikkialla. Siksi nyt vaaditaan köyhyyden poistamiseksi kokonaisvaltainen toimintaohjelma, johon on syytä kuulua monia yhteiskunnallisia toimia koulutuksesta kohtuuhintaisen asumiseen ja uudenlaiseen sosiaaliturvaan, joka rakentuisi joustavan perustulomallin varaan. Tärkeintä on ymmärtää, että ihmiset eivät ole kuluerä eivätkä he ole olemassa valtiota varten. Hyvinvointivaltion olemassaolon edellytys on se, että se sijoittaa ihmiseen ja pystyy takaamaan kaikille ihmisarvoisen elämän edellytykset. Siksi köyhyyden poistaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä. Se jos mikä on selkeä arvovalinta.