Kuten Meksikon perustuslaki edellyttää, maan historian pidetyin presidentti Andrés Manuel López Obrador toimitti hallituksensa neljännen selonteon lainsäätäjille 1.9. Kongressissa 1 371 sivun asiakirjan vei perille asti hallituksen sisäministeri (Secretario de Gobernación) Adán Augusto López Hernández. Sen jälkeen kaikki parlamentaariset ryhmät ilmaisivat näkemyksensä 45 kuukautta vallassa olleen hallituksen toiminnasta. Viiden aikaan iltapäivällä presidentti tiivisti osan hallituksensa saavutuksista 46 minuutin puheessaan. Kiteytän puheen annin minä-muodossa kirjoitettuihin kymmeneen poimintaan, jotka kertovat sen keskeisen sisällön.

1. Vaikeat ajat mittaavat muutoskauden ydintä ja laittavat todella koetukselle sen teesit. Virallisen työllisyystilaston (IMSS) luvut ovat uudella ennätystasolla: yli 623 000 henkeä enemmän kuin ennen pandemiaa. Köyhyys ja tulonjaon epätasa-arvo ovat vähentyneet, etenkin maaseudun väestön, eläkeikäisten sekä alkuperäiskansojen tulot ovat kasvaneet. Oikeudenmukaisuuden tavoite on korvannut tarpeen mitata kaikkea talouskasvuna, meitä kiinnostaa ihmisten onnellisuus ja hyvinvointi.

2. Korruption ja hallinnon etuoikeuksien karsiminen on tuonut tähän mennessä mukanaan 2,4 biljoonan peson tai 119,2 miljardin euron säästöt, jotka kohdennetaan kansan elinolosuhteiden parantamiseen. Niihin lukeutuvat verohelpotuksien ja veronkierron lopettaminen, laittoman öljykaupan pysäyttäminen, hämärien infrastruktuurisopimuksien hillitseminen sekä hallinnon turhien kulujen karsiminen. Veroja ei ole tarvinnut nostaa eikä uutta velkaa ottaa lainkaan, energian ja polttoaineiden hinnat eivät ole nousseet neljään vuoteen. Liittovaltion kokonaistulot ovat nousseet viime vuodesta 2,4 prosenttia yli inflaation tason. Peso ei ole menettänyt arvoaan, päinvastoin se on yksi kolmesta vahvimmasta valuutasta suhteessa dollariin. Olemme investoineet öljy- ja polttoaineteollisuuden omavaraisuuden takaamiseen noin 24 miljardia dollaria. Olemme pelastaneet valtion oman sähköyhtiön sen yksityistämispyrkimyksiltä.

3. Vuoden loppuun mennessä valmistuu 2 300 uuden valtiollisen pankin (Banco del Bienestar) konttoria 25 miljoonan edunsaajan hyväksi. Ensi vuonna nostetaan 2 800 uutta antennimastoa internetin saatavuuden takaamiseksi. Meneillään on useita vesiverkoston ja kastelujärjestelmien sekä veden infrastruktuurin parannushankkeita. Maaseudun tuottavuus jatkaa kasvuaan tukiohjelmien, kuten ilmaisten lannoitteiden ja suorien avustuksien vuoksi. Julkinen talous on elvyttänyt rakennussektorin, luonut työpaikkoja, esimerkiksi uuden lentokentän rakennusurakka toi mukanaan yli 169 000 suoraa työpaikkaa. Reilun 40 500 kilometrin valtatieverkostosta on pidetty huolta, kymmenien uusien tiehankkeiden lisäksi etenkin Oaxacaan rakentuu yhteisöjen itse käsityönä tekemiä kyläteitä. Tulemme saamaan valmiiksi 1 554 kilometrin maan kaakkoiskulman Maya-junan joulukuuhun 2023 mennessä. Ensi vuoden joulukuussa aloittaa operointinsa myös Tolucan ja Ciudad de Méxicon välinen luotijuna. Uusia kiskoyhteyksiä syntyy yli 2 000 kilometriä eikä vastaavaa ole nähty vuosikymmeniin.

4. Tullilaitoksen raja- ja satamapisteet uusitaan. Siitä lähtien kun merijalkaväki vastaa tullien valvonnasta, ovat kertyneet tulot kasvaneet noin 20 prosentin verran. Urbaanien alueiden parannusohjelma on käsittänyt 135 kunnan kokonaisvaltaisen kohentamisen. Toisaalta noin 6 700 julkista rakennusta ja 1 945 historiallista rakennusta on rakennettu uudelleen vuoden 2017 maanjäristyksien jäljiltä. Valtio on rakennuttanut tai parantanut yli 312 000 asuntoa. Uusia luonnonsuojelualueita on luotu viisi noin 127 000 hehtaarin alueelle. Chapultepecin puiston uudistaminen jatkuu.

5. Edustamani hallituksen erityispiirre ovat sen hyvinvointiohjelmat. Keskeisessä asemassa ovat köyhimmät. Kansaneläkkeitä saa 10,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta, stipendejä saa noin 11 miljoonaa aina tarhasta tohtorivaiheeseen asti, vammaisavustuksia taas saa miljoonaa henkeä ja niiden laajentaminen jatkuu. Uuteen oppisopimuskoulutukseen on osallistunut 2,3 miljoonaa nuorta. 449 000 viljelijää saa maksun metsämaidensa laajentamisesta yli miljoonan hehtaarin alueella.

6. Arvostan oppimisen lähettiläitä, opettajia. Yli 650 000 opettajaa on vakinaistettu ja etenkin vähiten ansaitsevien palkkoja on parannettu. Koulutuksen yksityistäminen ja opettajien stigmatisointi on lopetettu. Uusi tieteellinen ja humanistinen oppimissuunnitelma on saatu valmiiksi ja oppikirjoja on uusittu. Jo 113 000 koulun osallistuvan demokratian korjaus- ja ylläpitotoimikuntia on avustettu. Uusia zapoteekkipresidentti Benito Juárezin nimeä kantavia syrjäisimmille seuduille kohdentuvia yliopistoja on perustettu 145. Niissä opiskelee tänä vuonna 64 000 nuorta. Uusia yliopistoja luodaan vielä 55 lisää.

7. Olemme luomassa yhtä maailman parhaista täysin ilmaisista terveydenhoitojärjestelmistä. Uudistus on lähes valmis kolmessa osavaltiossa. Valmista on tultava ensi vuoden puolivälissä kaikissa 32 osavaltioissa.

8. Rikosten esiintymistiheys vähenee. Olen vakuuttunut siitä, että rauha kasvaa oikeudenmukaisuudesta, syrjäytyneitä ja heikoimmassa asemassa olevia on tuettava. Liittovaltiotason rikokset ovat laskeneet 29,3 autovarkaudet 43,1 ja kidnappaukset 81 prosenttia sekä ryöstöt 23,4 prosenttiyksikköä. Edellisten presidenttien kaudella murhat kasvoivat seuraavasti: Vicente Fox + 1,6 prosenttia, Felipe Calderón 192,8 prosenttia ja Enrique Peña 59 prosenttia. Me olemme vähentäneet murhia 2,8 prosenttiyksiköllä ja tämän vuoden alustavien tilastojen mukaan jo 10,4 prosentilla. Olemme luoneet yli 115 000 hengen kansalliskaartin, jolle kasarmeja on rakennettu tähän mennessä 242. Lähetin eilen aloitteen kongressille, jotta se muodostaisi osan puolustusministeriötä sen ammattimaisuuden ja institutionaalisen jatkuvuuden takaamiseksi. Emme salli ihmisoikeusrikkomuksia, kiduta, joukkomurhaa, salli rankaisemattomuutta tai liittoudu rikollisten kanssa.

9. Olemme kohdanneet ulkoisia ongelmia. Kaksi tekijä on auttanut meitä: tuki kaikkein vähävaraisimmille ja vapaakauppasopimus Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa. Pienimmät palkat ja ulkomaiset rahalähetykset ovat kasvaneet. Toivon lyhty on pysynyt kirkkaana. Vuoden 2022 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana ulkomaiset investoinnit kasvoivat 12 prosentilla. Tuoreessa kirjeessään Joe Biden korostaa maidemme välisen kaupan ylittäneen tänä vuonna 384 miljardin dollarin tason, mikä on enemmän kuin ennen pandemiaa ja muodostaa uuden ennätyksen.

10. Presidenttikauttani on jäljellä vielä kaksi vuotta ja yksi kuukautta. Pystymme vielä lujittamaan miljoonien eteenpäin viemää muutostyötä. Tiivistäisin sen lyhyesti näin. Oligarkia on vaihtunut kansanvaltaan. Köyhät ovat prioriteetti. Korruptiota ei suvaita. Etuoikeuksista on luovuttu. Valtio on lakannut olemasta suurin ihmisoikeuksien rikkoja. Eläkkeet, vammaisavustukset ja stipendit on kirjattu perustuslakiin. Terveys ja koulutus ovat koko kansan oikeuksia. Olemme voittamassa taistelun rasismia, luokkasortoa ja syrjintää vastaan. Turvallisuustilanne paranee. Ilmaisuvapaudet ja oikeudet olla eri mieltä taataan paremmin kuin koskaan. Peso ei ole menettänyt arvoaan ja Meksikon pankin reservit ovat kasvaneet 14 prosentilla. Ollaan näyttämässä toteen sitä, miten Meksikon suurin rikkaus on sen kansan rehellisyys. Meksiko on yksi maailman kulttuuriltaan vauraimmista maista. Tunnustan olevani kärsivällisempi ja rakkauteni kansaa kohtaan on vahvistunut. Olen varma, että neljäs muutos (Cuarta Transformación) tulee voittamaan. Tietoisuuksien vallankumous on vähentänyt poliittisen epätietoisuuden minimiin. Kiitos hallituksen jäsenille ja kansalaisille osallistumisesta tähän kansan onnellisuuteen tähtäävään urotekoon. Eläköön Meksiko!

 

 

Lähteet: Canal Once, Andrés Manuel López Obradorin YouTube-kanava.