Veronika Honkasalo on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingistä ja Helsingin yliopistosta. Hänestä tulisi myös oiva ensimmäinen varapuheenjohtaja, jos jäsenkunta Porissa niin päättää. Veronikalla on useita hyvän johtajan ominaisuuksia: hän pitää kiinni periaatteistaan ja perehtyy jokaiseen asiakysymykseen syvällisesti. Hänellä on tutkijan superominaisuudet eli kyky etsiä ja käsitellä tietoa. Ilman tietoa ei voi olla perusteellista päätöksentekoa.

Yksi Veronikan vahvuuksista on ihmisoikeuksien puolustaminen ja nyt jos koskaan ulkopolitiikan on oltava ihmisoikeusperusteista. Toisaalta – sen sanominen tuntuu yhä ankealta – Nato-maa Suomessa antimilitaristista rauhantyötä on jatkettava. Siksi tuen puolueen sisäisiä Nato-kriittisiä toimijoita. Koen, että Honkasalon tietotaidolla Vasemmiston kyky johtaa yhteiskunnan lävistäviä arvokeskusteluja vahvistuisi edelleen.

Nuorisotutkijana ansioitunut Honkasalo omaa kokemusta kaupunginvaltuustosta ja kaupunginhallituksesta, joissa hän on kunnostautunut muun muassa rasismin vastustajana, paperittomien, asunnottomien ja varattomien ihmisoikeuksien puolustajana. Hän kyseenalaistaa kovan uusliberaalin talouspolitiikan kerta toisensa jälkeen, ajaa entistä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa ja luottaa sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnan eri aloilla. Veronika on osallistuvan demokratian vankkumaton kehittäjä. Hänestä tulisi intohimolla työhönsä heittäytyvä ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Näin Honkasalo kommentoi Nato-jäsenyyttä kuukausi sitten.

 

Veronikan kuvitukset tehnyt Edder MC Yanni Tuxtepecistä, Oaxacasta, on tunnettu graafisesta taiteestaan. Hänet löytää Facebookista ja Instagramista.

 

 

P.S. Veronika Honkasalo sai puoluekokouksen vaalissa 11.6. yhteensä 154 ääntä ja tuli valituksi Vasemmistoliiton uudeksi ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Uudenmaan kansanedustaja Pia Lohikoski Keravalta oli toinen 122 tuenilmauksella.