Vihreät pitivät puoluekokouksensa Joensuussa 21.–22.5. Silmiini sattui erään tutun hehkutus puolueen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajan sijaisena parhaillaan toimivan tamperelaisen kansanedustaja Iiris Suomelan puheesta, josta paistaa läpi Suomessa käydyn Nato-keskustelun yksipuolisuus. Tästä vastuullisia tahoja poliitikkojen ohella ovat olleet mediat ja tutkijat. Minulle on käynyt prosessin myötä selväksi, ettei poliittisen tietoisuuden taso, demokratian tila tai medioiden sisältöjen laatu ole sillä tasolla, millä niiden pitäisi olla. Suunta on sitä paitsi taantuva. Myöskään tutkijapiirien osallistumisesta yhteiskunnalliseen keskusteluun ei voi juuri jakaa papukaijamerkkejä. Kritisoin Suomelan sanojen merkityksiä, mutta kritiikkini ei kohdistu häneen henkilönä.
Saatan ekososialistina olla ilmastokriisin ratkaisemisesta ja monesta muustakin ympäristökysymyksestä samaa mieltä vihreiden kanssa, mutta ulkopolitiikassa näkemyksemme erkanevat, etenkin Naton ja yksinapaisen maailmankuvan suhteen. Kommentoin seuraavaksi tätä narratiivia.
Iiris Suomelan tavassa kehystää puheensa paljastuvat monet arvovalinnat. Ihmisoikeuksista ja demokratiasta puhutaan Venäjän sotien ei Yhdysvaltojen sotien, aseellisen väkivallan tai Julian Assangen tapauksessa. Länsi on kaiken hyvän lähde, itä on aina pahan voimien puolella.
Kun Suomela sanoo, ettei Nato-maihin ole hyökätty hän unohtaa syyskuun 2001 terrori-iskun ja sen, ettei myöskään Suomeen ja Ruotsiin ole hyökätty viimeisen 77 vuoden aikana, vaikka ne eivät ole olleet Natossa. Sitä, miksi Ukrainan sota vaatisi periaatteiden muutosta ei perustella.
Turvatakuita ei avata, ei varsinkaan niiden retorista ja kiristykseen taipuvaa tulkinnanvaraista sekä häilyvää luonnetta. Niitä on käytetty vain kerran (2001). Nato esitetään läntisten arvojen ja rauhan puolustusliittona, sen rumat puolet unohdetaan täysin tarkoituksellisesti.
Näin kehystetään tietä sille ainoalle oikealle, suorastaan yksipuolisen pyhälle tulkinnalle, jonka mukaan Suomi on erottamaton osa länsimaista arvoyhteisöä, osa erehtymätöntä ja moraaliltaan ensiluokkaista EU-koneistoa, jonka motiivit maailmassa ovat pelkästään eettisiä ja hyviä.
Kuitenkin näin tullaan oikeuttaneeksi outo geopoliittinen tulkintamalli: päätökset Suomen ”omasta linjasta” tehdäänkin siis toisaalla, ne on jo ulkoistettu Washingtonille, Brysselille (Nato ja EU) sekä myös Moskovalle. Vladimir Putinhan on vihreidenkin ajattelussa kaiken pahan alkulähde.
Suomen Natoon liittymistä ei perustella muuta kuin pintatason aksioomilla (itsestäänselvyyksillä), joita mediat ovat levittäneet laajasti. Niitä ei kuulukaan kyseenalaistaa tai ajatella. Nyt toimitaan tunne edellä, paniikissa. Aseiden viennissä ja rauhan puolesta puhumisessa ei nähdä ristiriitaa.
Loppuun otetaan vielä kokoomuslaiselta kalskahtava viittaus ”vapaaseen ja itsenäiseen Suomeen”, siihen kotimaahan, jota on koko puheen ajan vesitetty, käytännössä ajettu nurkkaan ulkoistamalla päätösvaltaa Natolle, jo aiemmin EU:lle. Ydinaseita tai sotilastukikohtia ei mainita.
Toisin sanoen Suomi on siis ollut pakko ajaa Natoon rauhan, ihmisoikeuksien, demokratian, itsenäisyyden, vapauden ja läntisen maailman (yli 30 valtiota) pyhien arvojen puolustamiseksi. Puhe kuulostaa melkeinpä ristiretkien ajan vetoomukselta poistaa paha maailmasta Naton avulla.
Alkuperäinen viestiketjuni on julkaistu Twitterissä.
P.S. Iiris Suomelalle voin antaa vilpitöntä tunnustusta työstä ilmastokriisin torppaamisessa, siinä hän on eittämättä yksi Suomen parhaita kansanedustajia.