Sirkku Ingervo
Minulla on ilo olla unelma-ammatissani oppilaanohjaajana ja saada tukea omia ja toisten lapsia heidän unelmiensa löytämisessä. Valtiovalta on huolissaan nuorten opintojen venymisestä ja alun viivästymisestä. Parannuskeinoksi on tarjottu ammattikoulun muuttumista tämän hetken työelämän tarpeisiin vastaavaksi, jonkinlaiseksi palkattomaksi työharjoittelukouluksi ja yliopisto-opintojen opiskelijavalintojen muuttumista pelkästään ylioppilaskirjoitusten tuloksien perusteella tapahtuvaksi. Se olisi aikapommi erityisesti heikosti menestyneille ja tunnollisille tytöille. Jos 18-vuotiaana tehdyt ylioppilaskokeet ratkaisevat tulevan ammatin ja opiskelupaikan, niin kalliit preppauskurssit siirtyisivät jo toiselle asteelle. Samalla myös epätoivoinen lukion kurssien ja ylioppilaskirjoitusten uusimiskierre lisääntyisi ja pitkittäisi entisestään opintojen alkamista. Riittävä opintotuki, ohjaus ja luottamus työpaikan saamiseen valmistumisen jälkeen auttaisivat varmasti opintojen alkua ja loppua eniten.
Hyvän ohjauksen avulla on mahdollisuus suunnitella elämäänsä ja löytää vahvuutensa, joihin päätöksiä tehdessä nojata. Ja silti elämässä on jatkuvasti tilanteita, joissa elämää ei voi hallita, vaan se pitää vain sallia ja mennä sitkeästi eteenpäin.
Koulun tulee osaltaan valmistaa lasta ja nuorta elämässä myöhemmin tarvittaviin taitoihin – ja sitkeyteen unelmien saavuttamiseksi. Ei ole sinänsä merkityksellistä harjoitella tiettyä koetta tai ylioppilaskirjoituksia varten, vaan elämää, joka on tänään, huomenna ja 20 vuoden päästä.
Nuoria voi tukea tekemään omia valintojaan ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. Että tekniikasta kiinnostuneet tytötkin löytäisivät jo TET-paikan ja kesätyön kiinnostuksensa mukaisesti. Ja hoitoalalle haluavat pojat uskaltautuisivat hakemaan haluamaansa ammattiin perheen tai suvun paineista huolimatta.
Koko yhteiskunta elää digitalisaation tuomaa isoa murrosta. Pudokkaisiin ei ole varaa taloudellisesti eikä inhimillisesti. On silti hyvä muistaa, että vaikka tekoäly ja robotisaatio valtaavat alaa ja vanhusten määrä kasvaa alaa, niin tulevaisuus on vain lasten ja nuorten.
Kaikki lapset ja nuoret haluavat kokemukseni mukaan oppia. Erityispedagogiikan professori Jarkko Hautamäen mukaan on kolme asiaa, jotka estävät eniten oppimista: pelko, kuten sotaa käyvissä maissa. Nälkä, kuten ruoan puutteessa elävissä maissa. Ja usko, ettei opi. Viimeinen on varmaan asia, johon on helpoin vaikuttaa.
Elämässä olennainen opitaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Aikuisen tehtävä on sanoa lapselle ja nuorelle: Olen tässä auttaakseni sinua. Itseluottamus on positiivinen uskomus itsestä ja kyvystään kohdata haasteet, ilman jatkuvaa epäonnistumisen pelkoa ja virheiden varomista.
Piispa Irja Askola on kiteyttänyt lapsuuden huolenpidon merkityksen kansakunnalle: ”Eikö suomalaisen kilpailukyvyn takaaminen edellytä että opettelee lukemaan myös niitä tekstiviestejä, joita lapset olemuksellaan lähettävät? Eikö tulevaisuuteen investoiminen edellytä edes välttävää kuullun ymmärtämisessä myös siinä kielessä, jota seuraava aikuispolvi jokeltelee laulaa, kiroilee, kuiskaa tai huutaa kodeissamme, kouluissamme ja kaduilla? Eikö kansallinen elinvoimaisuutemme nouse lapsista, jotka ihollaankin muistavat: Minua ymmärrettiin, minua kuunneltiin, minut otettiin todesta.” ”Lapsi ei ole kuu, joka heijastaa aikuisen auringon valoa, vaan lapsi on aurinko itse!”
Sirkku Ingervo
Kirjoittaja on oppilaanohjaaja ja erityisopettaja peruskoulussa, Vasemmistoliiton varavaltuutettu, Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varajäsen, Oulunkylän vasemmiston puheenjohtaja, HTY:n naisten johtokunnan jäsen ja kahden nuoren äiti Helsingistä.
www.sirkkuingervo.fi
facebook.com/ingervosirkku