Kun vanhuspalvelulakia tiukennettiin hoitajamitoituksen osalta, rajattiin samalla hoitajan tehtävien ulkopuolelle paljon niin sanottua välillistä työtä. Koulutetun hoitajan ei enää lain mukaan tule toimia tiskarina, pyykkärinä, siistijänä, ruuanlaittajana tai talkkarina hoitotyön ohella. Näihin töihin tulee järjestää oma työntekijäresurssinsa. Muutoksella on ollut tärkeä tavoite: se, että hoitajan aika kuluu hoitamiseen, johon sen kuuluisikin kulua.

Olin muutoksesta innoissani ja helpottunut, sillä se tarkoitti loppua sekoilulle. Surullista ja verenpaineita uhkaavasti nostattavaa on kuitenkin ollut huomata, että moni työnantaja edelleen kiertää tätä velvoitetta, vaikka asia on lakiin selkeästi kirjattu.

Kyselin eri puolilta Suomea hoitajakollegoilta, onko välilliseen työhön palkattu omaa henkilökuntaa tai nostettu esimerkiksi lähihoitajien määrää niin merkittävästi, että vaikka kaikki välillinen työ teetettäisiin hoitajalla, niin konkreettiseen hoitotyöhön jää silti lain vaatima mitoitus. Osassa työpaikoista oli palkattu työntekijä välilliseen työhön, mutta osassa käytännöt ovat suorastaan ihmisten hyväksikäyttöä. Viesteissä kerrottiin, että välilliseen työhön on kyllä palkattu henkilö, mutta kovassa sijaispulassa hoiva-avustajalla teetetäänkin hoitajan tehtäviä ja välilliset työt saavat odottaa.

Toinen valitettavan räikeä ilmiö, joka nousi esiin, oli työkokeilijoiden käyttäminen välillisessä työssä. Ymmärtäisin tämän, jos kokeilujakson jälkeen soveltuvaksi osoittautunut henkilö palkattaisiin oikeaan työsuhteeseen, mutta kun kokeilujakso päättyy, loppuvat myös kokeilijan työt ja matka käy takaisin kortistoon. Tuskin ketään yllättää se, että samassa työssä aloittaa pian taas uusi työkokeilija. Tämä on täysin väärin sekä työkokeilussa hyväksi työntekijäksi osoittautunutta työkokeilijaa kohtaan että koko työyksikköä kohtaan, koska työpaikalla perehdytetään yhä uudelleen ja uudelleen eri ihmisiä samaan tehtävään.

Valitettavasti työkokeilijoiden käytössä on sekin ongelma, että läheskään aina ei löydy uutta sopivaa kokeilijaa edellisen jälkeen. Pian hoitaja löytää itsensä pesemästä lukuisia koneellisia pyykkiä esimerkiksi yövuorossa, jossa vastaa yli 20 vanhan ja sairaan ihmisen hoidosta yksin.

Välillinen työ ja siitä lakiin kirjatut asiat eivät ole muuttumassa mihinkään. Päinvastoin hoitotyöhön tarkoitettu hoitajamitoitus nousee 1.1.2022, jolloin tulee olla vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohden, ja 1.4.2023 luku nousee 0,7:ään työntekijään. Kun hoitajapula tiedetään, on entistä tärkeämpää varmistaa hoitajamitoituksen todellinen toteutuminen. Tämä tulee vaatimaan yhä vahvempaa sitoutumista myös siihen, että välilliseen työhön löydetään asianmukainen henkilöstö.

Nyt on aika herätä ymmärtämään, että välillinen työ on aivan oikeaa ja todella tarpeellista työtä. Ei ole oikein, että kunnissa esimerkiksi räikeästi ketjutetaan työkokeilijoita tehtäviin ilman aitoa mahdollisuutta työllistyä. Paljon puhutaan esimerkiksi osatyökykyisistä, joita on kova tarve saada työllistymään. Uskoisin, että tästä joukosta voisi löytyä upeita tekijöitä esimerkiksi hoivakotien välillisiin töihin.

Ikäihmisten hoivan kysymys on aina myös laajasti naiskysymys, koska valtaosa hoivatyön tekijöistä on naisia. Kun puhutaan välillisistä töistä, puhutaan mielestäni myös ihmisarvosta ja oikeudesta oikeaan työhön. Haluammeko me sivistyneessä yhteiskunnassa hyväksikäyttää ihmisiä vai rakentaa oikeasti mahdollisuuksia nousta työttömyydestä tai osatyökykyisyydestä?

Hanna Jokinen

Kirjoittaja on lähihoitaja ja Vasemmistonaisten hallituksen jäsen Hattulasta.