Albana Mustafi
Olen 34-vuotias kosovolaissyntyinen musliminainen. Sitä, että olen muslimi, ei päältä päin näe. Pienestä asti minua on kasvatettu arvokkaana tyttölapsena, olin isoisäni prinsessa. Muistan, kuinka isoisäni haaveili, että minusta tulee aikuisena fiksu ja koulutettu nainen.
Tuolloin Kosovossa politiikan harjoittaminen oli vaarallista. Kunpa isoisäni vielä eläisi ja olisi tukenani politiikan polullani. Hän oli arvostettu imaami eli islamilainen uskonoppinut ja hengellinen johtaja, moderni sellainen. Hänen mielestään uskonnon tulisi mukautua nykymaailmaan ja yhteiskuntiin ja pidän häntä ajattelutavaltaan edelläkävijänä. Kaikki saamme uskoa mihin itse haluamme, varsinkin usko itseemme on tärkeää ja kunnioitettavaa.
Tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani kasvaa tällaisessa tasa-arvoisessa maassa. Suomi on ollut edelläkävijä tasa-arvokysymyksissä ja Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka myönsi naisille täydet poliittiset oikeudet. Tasa-arvo on uudistanut yhteiskuntaamme ja tuonut vaurautta. Tasa-arvo kehittyi Suomen toimesta maailmanlaajuisesti. Esiin on nostettu muun muassa lisääntymis- ja seksuaaliterveys, seksuaalioikeudet ja naisiin kohdistuva väkivalta.
Vauraudesta riittää jaettavaa. On paljon vielä tehtävää, mutta suunta on oikea.
Minua surettavat suunnattomasti viime aikoina tapahtuneet ja paljon julkisuutta saaneet seksuaalirikokset, etenkin alaikäisiin kohdistuneet. Lisäksi minua surettaa se, että näihin rikoksiin liittyvällä uutisoinnilla on ratsastettu politiikan kentillä. Se on epäoikeudenmukaista ja moraalisesti väärin.
Tapahtumat lamauttivat minua monella tavalla. Ensiksikin olen 11-vuotiaan tytön äiti ja olen huolissani hänen tulevaisuudestaan. Toiseksi, entisenä pakolaisena tunnen valtavaa myötätuntoa uhreja kohtaan ja myötähäpeää tekijöitä kohtaan. Ei ole kuitenkaan oikein leimata kaikkia ulkomaalaistaustaisia syyllisiksi tähän kauheuteen. Rikos on rikos ja siitä tulee rangaista, mutta vain syyllisiä!
Tuntuu pahalta ajatella, että tapahtunut lietsoo vihapuheita, jonka myötä olemme ottamassa suvaitsevaisuuden näkökulmasta ison harppauksen taaksepäin yhteiskunnassamme. Minua itkettävät negatiiviset ajatukset mielikuvasta, jossa lapsiani haukuttaisiin raiskaajiksi. Lapseni ovat syntyneet Suomessa, mutta monet vielä tänäkin päivänä määrittelevät ihmisiä tämän ulkonäön perusteella.
Henkilökohtaisesti voin todeta, että olen tietoisesti varonut tiettyjä konfliktitilanteita nuoruudesta saakka, esimerkiksi yöelämän harrastamista. Myös mieheni toimii samoin. Olemme olleet naimisissa 14 onnellista vuotta. Oli ihmissuhde millainen tahansa, siihen pitää uhrata aikaa ja positiivisuutta, jotta yhteishenkisyys ja -ymmärrys säilyvät. Meidän parisuhteessamme vuorotellaan. Kun toinen ei jaksa, toinen hoksaa panostaa enemmän. Mottoni ihmissuhteissa on, että kohtele toista samalla tavalla kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Näin vaalien alla voi vain aavistaa, kuinka paljon kummankin panosta tarvitaan!
Naisilla on oltava mahdollisuus elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Mutta pitääkö miehen ja naisen tasa-arvoisuuden olla täysin samanlaista, silläkin uhalla, että syntyy pakotteita matkia miehiä ja väheksyä omaa naiseuttaan. Itse nostan suomalaisnaiseuden ylpeydenaiheeksi, jota vien etelän maihin asti.
Albana Mustafi
Kirjoittaja on Kemin kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas (Lapin vaalipiiri).