Saana Simonen

Vasemmistonaisten vaalitavoitteet julkaistiin viime viikolla, ja niiden kantava teema on feministinen jälleenrakennus. Se tarkoittaa sitä, että, kaupunkien ja kuntien tulee rahoittaa strategista tasa-arvon kehittämistä ja purkaa tasa-arvon toteutumista estäviä rakenteita. Lisäksi kaupungeissa ja kunnissa tulee tehdä päätöksiä, jotka lisäävät ihmisten tasa-arvoa koronakriisin jälkeen ja sen aikana.

Tasa-arvon ei voida koskaan nähdä olevan valmis. Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti ja tämänhetkinen yhteiskunnallinen tilanne näyttää sen, että osaan meistä erilaiset kriisit, kuten sairastuminen tai koronan aiheuttama työttömyys, osuvat eri tavoin kuin johonkin toiseen.

Feministisellä jälleenrakennuksella pidämme huolta siitä, että kukaan ei syrjäydy eikä ketään syrjäytetä. Tasa-arvopolitiikalla on kytkös talouteen. Kansainvälisten selvitysten mukaan sukupuolten tasa-arvo ja naisten työllisyys edistävät kestävää taloudellista kasvua.

Kuntien päätöksentekoon tulee osallistua mahdollisimman moninainen joukko, jotta päätöksentekijät todella edustavat kuntalaisten moninaisuutta. Päättäjien tulisi olla eri ikäisiä, eri näköisiä, eri taustoista ja eri sukupuolia. Erityisesti nuoriso- ja vammaisneuvostojen toiminta ja rooli kuntien päätöksenteossa on turvattava. Jokainen taustastaan riippumatta ansaitsee tulla kuulluksi yhdenvertaisesti ilman pelkoa vihapuheesta, häirinnästä tai syrjinnästä.

Päätöksenteossa tulee ottaa huomioon sukupuoli, ja sukupuolitietoisen budjetoinnin käytänteet pitää ottaa huomioon ympäri Suomen. Sukupuolitietoisen budjetoinnin tavoitteena on edistää menojen ja tulojen kohdentamista sillä tavoin, että sukupuolten tasa-arvo edistyy. Kunnissa tulee tehdä sukupuolivaikutusten arviointien lisäksi lapsivaikutusten arviointi ja ottaa myös huomioon miten eri päätökset vaikuttavat ikäihmisiin. Kuntien on myös huomioitava ja tunnustettava sukupuolten moninaisuus ja sukupuolisen itsemäärittelyn oikeus kaikissa kuntapalveluissa.

Naisten työn arvostusta pitää lisätä. Naisten kotona tekemä näkymätön palkaton työ ja hoiva tulee tehdä näkyväksi ja ottaa se huomioon päätöksenteossa. Erityisesti naisyrittäjien toimintaedellytyksiä kunnissa tulee lisätä ja kuntien investoitava työntekijöiden työkykyyn ja hyvinvointiin sekä selvittää mahdollisuus työajan lyhentämiseen. Myös omaishoitajien riittävistä korvauksista, sijaistuksista ja työhyvinvoinnista tulee pitää huolta.

Julkiset tilat, kulttuuri ja oma koti kuuluu jokaiselle. Julkisten tilojen ja joukkoliikenteen suunnittelussa kehitetään edelleen esteettömyyttä ja turvallisuutta. Jokaiselle kuntalaiselle on annettava mahdollisuus taiteen ja kulttuurin tekemiseen ja kokemiseen. Kuntien on poistettava asunnottumuus, huolehdittava edullisesta vuokra-asumisesta ja tunnistettava naiserityisyys asunnottomuustyössä.

Kuntavaaleissa ratkaistaan juuri sen oman asuinalueen ja paikkakunnan tulevaisuus. Kunnissa tehdään ihmisten arjen kannalta merkittävimpiä päätöksiä. Tämän takia on erityisen tärkeää äänestää näissä vaaleissa – tai lähteä itse ehdolle feministisen kunnan puolesta.

Saana Simonen

Kirjoittaja on Vasemmistonaisten varapuhenainen