Suomeksi alla

Jag studerar visuell framställning första året i yrkesskola. Det betyder att jag kommer att bli en konstnär! Enda sedan jag var små uppmuntrade min familj mig att sträva efter en konstnärlig karriär. Lika så min lillebror som är sex år yngre än jag.

Oberoende hans konstnärliga gåvor, har fokuset alltid, lite på misstag, varit på hans idrottshobbyer. Där jag har fått akvarellfärger på födelsedan, har han fått nya fotbollsskor. 

Det här är ändå nånting som går längre än bara min familj.

Konst som hobby anses vara för flickor. Denna tankemodell lärs ut även redan i skolor. Flickor uppmuntras att ta textilarbete, bildkonst och foto som tillvalsämnen. Pojkar ska ta slöjd eller idrott. Medborgarinstitutens reklam för konstgrupper har rosa, pastellfärger, blommor och fjärilar. Idrottsklubbar i sin tur har fotbollar, grönt, blått och grått på sina reklamer.

Men då vi går upp till konst som ett yrke, är det kvinnor som är underrepresenterade.

Enligt en New York Times artikel från 2019, ”Female Artists Made Little Progress in Museums Since 2008, Survey finds”, i de sista tio åren var bara 11% av alla konstverk i de toppmuséer i USA från konstnärer som inte var män. Av dessa ungefär 5800 konstnärer var bara 3% svarta.

Det här kommer inte som en överraskning. Kvinnor nämns för första gången i konsthistoriska verk från och med 1600-talet, fast konsthistoriska studier går tillbaka enda till stenåldern. Även efter Artemisia Gentileschis verksamma år, tog det tvåhundra år till före kvinnor kunde tänka sig att bli konstnärer i större grad.

Diskrimineringen på jobbmarknaden av konstnärer som inte är män är mycket djuprotad. Bakom det finns en patriarkal tanke, och rädsla, att bara manliga konstnärer är intressanta och kan lyckas. För att andra konstnärer inte får möjligheter att slå igenom, kan det ses som risktagande att då stöda dom ekonomiskt. 

Samtidigt konst som en hobby skuggas av den binära vyn på könet, och vad anses som feminint och vad maskulint. Fysisk och tungt jobb är manligt, däremot arbete som kräver noggrannhet och emotionellt arbete ses som kvinnligt. Men vi vet att könet inte är så här svartvitt. Varför är hobbyer det då?

Den stora frågan är då att hur vi kan öppna upp konsten som en hobby och som ett yrke, så att det blir mer tillgängligt?

Ett alternativ kan vara anonyma ansökningsprocesser i branschens skolor så långt som det går, och jämställdhetsskolningar till lärarna i branschen. Till nästa fullmäktige ska man också rösta sådana kandidater som vill jobba för gratis hobbyer till barn och unga. Genom att öppna upp hobbyer, öppnar vi också dörren till mer jämlika hobbyer. Barnens intresse ska också vara just det, barnens, och inte föräldrarnas.

Konstbranschen har ännu en lång väg till jämställdhet, och tyvärr är vi inte ännu nära målet. Men det som jag ser som positivt är, att jag åtminstone inte ser en tydlig könsfördelning i min skola.

Ava Dahlvik
Instagram: fillesbious
Twitter: mumindahlvik

Skribenten är en aktiv från Vänsterunga, kommunalvalskandidat från Vasa, samt konststuderande.

 

Taiteen ja sen sukupuolijakauman ymmärtämisen taito

Olen ensimmäistä vuotta opiskelemassa visuaalisen ilmaisun ammatillista tutkintoa. Minusta tulee siis taiteilija! Jo lapsesta asti olen saanut hyvät lähtökohdat ja paljon kannustusta taiteelliselle alalle pyrkimisessä. Samoin kuusi vuotta nuorempi pikkuveljeni. 

Veljeni taiteellisesta lahjakkuudesta huolimatta, on fokus kuitenkin aina vähän vahingossa mennyt juuri niihin urheiluharrastuksiin mitä hän harrastaa. Siinä missä minä olen saanut vesivärisettejä syntymäpäivälahjaksi, on hän saanut jalkapallokenkiä. 

Tämä on kuitenkin jotain mikä ulottuu paljon pidemmälle kuin vain perheeseeni.

Taide harrastuksena nähdään usein tyttöjen juttuna. Tätä ajatusmallia opetetaan jo koulusta asti. Tyttöjä kannustetaan ottamaan käsityötä, kuvataidetta ja valokuvausta lisäaineina. Pojille suunnataan puutyötä ja liikuntaa. Kansalaisopiston kuvataidekerhoesitteissä on vaaleanpunaista, pastellin sävyjä, perhosia ja kukkia. Urheilukerhojen esitteissä taas jalkapalloja, sinistä, vihreää ja harmaata.

Mutta, kun sitten siirrymme harrastelijatasolta ammattilaisten pariin, ei naisia huomioida taidealalla samalla tavalla kuin miehiä.

New York Timesin vuonna 2019 julkaiseman “Female Artists Made Little Progress in Museums Since 2008, Survey Finds” -artikkelin mukaan vain 11% teoksista, jotka olivat olleet esillä viimeisen kymmenen vuoden sisällä Yhdysvaltojen isoimmissa taidemuseoissa, olivat taitelijoilta, jotka eivät olleet miehiä. Sen lisäksi näistä noin 5800 taitelijasta vain kolmisen prosenttia oli mustia.

Nämä lukemat eivät sinänsä yllätä. Ensimmäisiä taidehistoriallisia mainintoja naistaitelijoista löytyy 1600-luvulta, vaikka taidehistorialliset tutkimukset yltävät kiviajalle saakka. Artemisia Gentileschin jälkeen kesti kuitenkin vielä kaksisataa vuotta, ennen kuin naiset saivat laajempia mahdollisuuksia tavoitella taidetta alana.

Ei-miespuolisten taitelijoiden kokema syrjintä työmarkkinoilla on erittäin syvään juurtunutta. Sen taustalla on patriarkaalinen ajatus, sekä pelko siitä, että vain miestaiteilijat ovat mielenkiintoisia ja voivat menestyä. Koska muille ei anneta edes mahdollisuutta menestyä, saattaa esimerkiksi rahan käyttäminen heidän töihinsä tuntua isommalta riskiltä.

Samaan aikaan taidetta harrastuksena varjostaa binäärinen näkemys sukupuolesta, ja siitä mikä koetaan feminiinisenä ja maskuliinisena. Fyysinen ja raskas työ on miehekästä, hienotarkkuutta ja tunnetyötä vaativa taas naisellista. Tiedämme kuitenkin, ettei sukupuoli ole näin mustavalkoista. Miksi sitten harrastukset ovat?

Iso kysymys onkin, mitä voimme tehdä, jotta niin taideala kuin -harrastuksetkin avautuisivat ja olisivat entistä saavutettavampia.

Yksi keino voisi olla anonyymit hakuprosessit alan kouluihin, niin pitkälti, kuin se on mahdollista, sekä koulutukset yhdenvertaisuudesta alan opettajille. Seuraavalle valtuustokaudelle kannattaa myös äänestää ehdokkaita, jotka haluavat ajaa läpi ilmaisia harrastuksia lapsille ja nuorille. Avartamalla harrastusmahdollisuuksia, voimme myös edistää harrastusten tasavertaisuutta. Harrastustoiminnan kuuluisi myös olla jotain, joka on lähtöisin lapsen halusta harrastaa, ei vanhemman.

Taiteella on vielä pitkä matka tasa-arvoon, ja valitettavasti se ei häämötä tarpeeksi lähellä. Positiivista on kuitenkin se, etten omassa koulussani huomaa selkeää sukupuolijakaumaa.

Ava Dahlvik
Instagram: fillesbious
Twitter: mumindahlvik 

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten aktiivi, vaasalainen kunnallisvaaliehdokas sekä taideopiskelija.