Li Andersson. Kuva: Minna Kallinen.
Yksi kuntavaalien suurimmista puheenaiheista pitäisi olla suomalainen peruskoulu ja sen tulevaisuus. Huhtikuussa valittavilla päättäjillä on nimittäin äärimmäisen tärkeä tehtävä edessään: suomalaisen koulutuksen eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen ja kääntäminen.
Suomalaisten oppilaiden oppimistuloksia seurataan lukuisten kansainvälisten ja kansallisten arviointien kautta. Ne kertovat kaikki huolestuttavasta kehityssuunnasta: suomalaisten lasten oppimistulokset ovat laskussa. Sen lisäksi peruskoulun tasa-arvoistava funktio on heikentymässä. Alueelliset erot ovat kasvaneet. Sukupuolten väliset erot ovat kasvaneet, ja poikien oppimistulokset erkaantuneet tyttöjen vastaavista. Tämän lisäksi oppilaiden perhetausta vaikuttaa aiempaa enemmän oppimistuloksiin. Suomi on ennen ollut maailman huippuluokkaa siinä, että peruskoulu on tasannut oppilaiden kotitaustasta johtuvia eroja, mutta viimeisimmässä Pisa-tutkimuksessa olimme tältä osin jo OECD-maiden keskiarvon huonommalla puolella.
Eriarvoistumiskehitys on ollut nopeaa. Kaikkien oppilaiden osaamistaso on madaltunut, mutta erityisesti poikien kohdalla se korostuu. Tällä hetkellä noin joka kymmenes suomalaispoika on alle välttävän lukutaidon. Osaamistaso on myös polarisoitunut. Paras kymmenesosa ja heikoin kymmenesosa oppilaista ovat osaamisessa yhä kauempana toisistaan.
Tutkijat osaavat kyllä kertoa miten oppilaiden väliset erot kasvavat ja tulokset heikkenevät, mutta eivät oikein osaa sanoa mistä kaikista tekijöistä se johtuu. Syiden yksilöiminen on haastavaa, koska koulut eivät ole mikään muusta yhteiskunnasta irrallaan oleva instituutio. Yleinen yhteiskunnallinen eriarvoistumiskehitys näkyy myös kouluissa. Suomalainen eriarvoisuus näkyy juuri pienituloisuuden periytymisenä ja pienituloisten aseman erkaantumisena yleisestä kehityksestä kohti lisääntyvää hyvinvointia. Lapsiköyhyys ja lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on Suomessa yleistynyt 1990-luvulta lähtien.
Painotettujen luokkien määrä yhdistettynä vapaaseen kouluvalintaan on tietyillä paikkakunnilla johtanut ”koulushoppailuun”, kun paremman keskiarvon oppilaat valitsevat koulun painotettujen luokkien mukaan. On hyvä, että on pyritty luopumaan erityisen ja tehostetun opetuksen tarpeessa olevien oppilaiden erikoisluokista ja -kouluista, mutta samalla opetusryhmät ovat monin paikoin kasvaneet. Se lisää opettajien kuormitusta.
Myös eriarvoistumisen sukupuolittuneisuutta on syytä tarkastella. Jyväskylän perhetutkimuskeskuksen tutkija kehotti sivistysvaliokunnan kuulemisessa kiinnittämään huomiota erityisesti työväenluokkaisiin poikiin. Hänen analyysinsa mukaan työväenluokkainen maskuliinisuus on tänä päivänä tiukasti säädeltyä ja jättää pojille vähemmän liikkumavaraa kuin keskiluokkaisesta taustasta tuleville lapsille tai työväenluokkaisille tytöille. Työväenluokkaisten poikien roolimallit ja normit ovat ahtaita ja huonosti yhteensopivia ”hyvin käyttäytyvien oppilaiden” muotteihin.
Kysymys kytkeytyy monella tapaa myös siihen, minkälainen duunarin malli ja kuva nykyään on. Historiallisesti työväenliikkeen perinteisiin ja toimintaan on aina kuulunut myös sivistys ja kulttuuri vahvana osana. Työväenliikkeellä on ollut omaa urheilu- ja kulttuuritoimintaa, sivistysjärjestöjä ja opintopiirejä. Olen itse saanut tavata niin monta näistä nykyään jo aika iäkkäistä ylpeistä ja sivistyneistä työväen miehistä, joista monet ovat tehneet mittavan elämäntyön myös poliittisen vaikuttamisen parissa. Politiikka tarjosi väylän edetä monelle työväenluokkaisesta taustasta tulevalle, joille muut reitit eivät olleet mahdollisia. Tänä päivänä ”duunarista” rakennettu mielikuva on jopa sivistysvihamielinen. Työväenluokkaisten miesroolimallien moninaistaminen ja sivistyksen takaisinvaltaaminen duunareille on mitä tärkeintä työtä vasemmistolle ja ay-liikkelle.
Samalla on todella tärkeää, ettei analyysi pelkisty vain poikiin. Erään toisen tutkijan mukaan yksi ongelma keskustelussa nuorten syrjäytymisestä on se, ettei huomioida ilmiön sukupuolittuneita käytäntöjä. Tyttöjen pahoinvointi ilmenee monesti henkisenä pahoinvointina ja masennuksena. Tällainen sisäänpäin käännetty pahoinvointi voi monesti olla vaikeampaa havaita, ja siksi tyttöjen rooli jää julkisessa keskustelussa varjoon.
Hyvällä koulutuspolitiikalla on mahdollista pysäyttää tämä eriarvoistumiskehitys. On pidettävä huoli siitä, ettei Suomessa luoda sellaista koulutusjärjestelmää, joka ohjaa ihmisiä tiettyihin eriarvoisiin rakenteisiin – koulutus kuuluu kaikille.
Li Andersson
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja.