Pandemian vaikutukset ovat värittäneet vahvasti päättyvää vaalikautta. Viimeistään nyt kaikille pitäisi olla selvää, minkälainen merkitys naisvaltaisilla aloilla on verotuloille ja tuottavuudelle.

Naisvaltainen julkinen sektori on ollut niin sosiaali- ja terveysalalla kuin kasvatusaloillakin aivan keskeisessä asemassa pandemiasta selviämisessä. Toisaalta yksityisen sektorin naisvaltaiset alat ovat myös olleet tärkeässä asemassa. Entisenä kaupan myyjänä myötätuntoni on myös kauppojen työntekijöiden puolella. Myöskään he eivät ole voineet jäädä koronalta turvaan etätöihin. Myös ravintola-alan työntekijät ovat olleet järkyttävässä tilanteessa, kun korona on aiheuttanut valtavaa epävarmuutta omasta ja perheen elannosta. Näissä kaikissa on kyse työstä, joka on vahvasti naisvaltaista.

Naisvaltaisia aloja niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla yhdistää palkkakuoppa. Se kertoo konkreettisesti arvostuksen puutteesta. Esimerkiksi palvelualojen työntekijät todella tarvitsevat tuntuvat palkankorotukset. Palkkojen nostamisen lisäksi palvelualojen työntekijät tarvitsevat muitakin parannuksia työelämäänsä.

Tiedän omasta kokemuksestakin, että palvelualojen työtä on kymmenien vuosien ajan osa-aikaistettu ja silputtu. Osa-aikatyö voi olla oma valinta, mutta pienipalkkaisilla aloilla vastentahtoinen osa-aikatyö on erityisesti naisilla yleistä. Palkalla kun ei tule toimeen.

Lisäksi työ on monesti jaksotettu työntekijän kannalta hankalasti, mikä heijastuu siihen, että perhettä ja työtä on vaikea sovittaa yhteen. Perheen kanssa ei jää tarpeeksi yhteistä aikaa.

Palvelualat jäävätkin monesti katveeseen, kun perheen ja työn yhteensovittamisesta puhutaan. Perheen ja työn yhteensovittamisesta käydyissä keskusteluissa vallitsee edelleen monesti keskiluokkainen näkökulma, eli työ on säännöllistä, virka-aikaan tehtävää, työajat joustavat ja etätyötä voi tehdä.

Palvelualoilla perheen ja työn yhteensovittaminen on kuitenkin mutkikasta, kun työtä tehdään kaikkina vuorokaudenaikoina, työvuorot ovat epäsäännöllisiä ja tieto niistä tulee lyhyellä varoitusajalla. Jotta ihmiset, joilla on erilaisia hoivavastuita, voivat tehdä töitä palvelualoilla, työntekijät tarvitsevat lisää joustoja työaikoihin ja paremmin elämiseen riittävän palkan mutta myös paremmin toimivia palveluita yhteiskunnalta.

Olen tehnyt yhdessä Veronika Honkasalon kanssa lakialoitteen pienten koululaisten vuorohoidon saamiseksi. Monelta jää työ ymmärrettävästi vastaanottamatta, jos se tarkoittaa sitä, että ekaluokkalainen on jätettävä yksin yövuoron ajaksi kotiin. Myös vuoropäivähoidon saatavuudessa on paljon parantamisen varaa. Olen iloinen, että nämä tavoitteet löytyvät myös vasemmistoliiton vaaliohjelmasta.

Julkisten alojen työntekijäpula on todella huolestuttava asia yhteiskunnan toimivuuden kannalta, mutta se on myös looginen tulos siitä, että nämä alat kärsivät aliarvostuksesta. Oikeiston puheissa julkinen sektori on taakka, josta on voinut esimerkiksi kilpailukyvyn nimissä leikata. Sitä saa mitä tilaa.

Esimerkiksi hyvää hoivaa ei voi tehostaa loputtomiin. Hyvä hoiva vaatii aikaa ja läsnäoloa. Työntekijäpula onkin seurausta mitä suurimmassa määrin loppuunpalamisen partaalle ja ylikin tehostetuista työntekijöistä. Yksi uuvuttavimmista asioista on tieto siitä, että et pysty tehdä työtäsi niin hyvin kuin tahdot.

Vaalitulos ratkaisee sen, miten naisvaltaiset alat nähdään tulevassa hallituksessa. Ovatko ne vain tukialoja vai aivan yhtä tärkeitä verotulojen ja tuottavuuden kannalta kuin miesvaltaiset vientialatkin? Jatkuuko vasemmistolainen linja, jossa myös naisvaltaisiin aloihin panostetaan vai saammeko nähdä uusia kiky-sopimuksia?

Katja Hänninen
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja ja ehdolla jatkokaudelle Oulun vaalipiirissä.