Kaisa Korhonen
Perheessämme harrastetaan uuden oppimista ja vanhan säilyttämistä: On nikkaroitu kaappeja ja entisöity puuvenettä, kudottu, kuvioitu ja kirjottu kangasta, opeteltu kehräämään ja värjäämään lankaa, punomaan pajukoreja, huovuttamaan ja maalaamaan, soittamaan pianoa sekä rumpuja, valamaan savea ja betonia, laulamaan rokkia ja kirkkomusiikkia. On käyty jumpassa, tanssimassa afroa ja lavatansseja, ja ehkä on opittu vähän sirkustemppuja, näyttelemistä ja italian kieltäkin. Tämän kaiken ja paljon muuta ovat tarjonneet paikalliset kansalaisopistot.
Kansalaisopistotoimintaa on jokaisessa Suomen kunnassa, se tavoittaa yli 650 000 osallistujaa ja on siten Suomen suurin oppilaitosmuoto. Oppitunteja on vuosittain yli kaksi miljoonaa ja kurssivalikoima on uskomattoman laaja. Alkuperäisen sivistystehtävänsä mukaisesti kansalais- ja työväenopistot tarjoavat edelleen kaikelle kansalle suunnattuja tarpeellisia taitoja: vieraita kieliä, ajankohtaisia luentoja, opaskoulutuksia, laivurikursseja, ensiaputaitoja, hygieniaosaamista ja vaikkapa tukiviittomia. Kurssit tarjoavat harrastuksia ja mielenvirkeyttä työelämän vastapainoksi, mutta pitävät yllä myös työelämän ulkopuolella olevien osallisuutta, osaamista ja hyvinvointia.
Ketteränä toimijana kansalaisopisto pystyy vastaamaan nopeasti muuttuviin osaamistarpeisiin: Mikä muu oppilaitos olisi yhtä nopeasti pystynyt levittämään tietotekniikan osaamista jokaiseen kuntaan ja kaikenikäisille? Tai mikä olisi parempi yhdistämään eri kulttuureista tulevia ihmisiä: kielen oppiminen, kotoutuminen ja ystävystyminen luonnistuu yhteisen ruuanlaiton tai käsitöiden äärellä. Sujuvasti kansalaisopistot ovat myös korona-pandemian aikaan etsiytyneet webinaareihin ja verkko-opetukseen.
Maaseudulla kansalaisopisto on usein paikkakunnan suurin kouluttaja, mutta myös suurin kulttuurintuottaja sekä kotiseudun perinteiden ylläpitäjä. Meillä kyläjuhla alkaa opiston kuoron laululla tai soittokunnan fanfaarilla, juhlaohjelmassa esiintyvät nuoret tanssijat, pelimannit tai jousiorkesteri. Harrastajateattereiden näytäntökaudella on kiire ennättää jokaisen kylätalon ensi-iltoihin. Näyttelyissä nähdään tavallisten harrastajien upeita kätten taitoja. Suomessa osataan vielä tehdä perinteisiä käsitöitä, mikä ei ole itsestään selvää; taitoja on vaalittava ja siirrettävä uusille sukupolville, jotta ne säilyvät ja kehittyvät.
Kansalaisopistotoiminnan lähtökohtia ovat elinikäinen oppiminen ja koulutuksellinen tasa-arvo. Kursseja järjestäänkin kaikenikäisille, eri maista tuleville, eri kieliä puhuville, eikä näillä tunneilla aiemmalla koulutuksella tai ammattiasemalla ole merkitystä. Usein kansalaisopisto on kirjastoauton lisäksi se viimeinen palvelu, joka pienenevälle kylälle jää, kun kaikki muu on jo lakkautettu. Harvoin muistetaan, miten suuri on opiston ryhmien merkitys vanheneville kyläläisille tai lapsiperheille, etenkin silloin kun välimatkat taajamiin ovat pitkät.
Kansalaisopistojen kurssit täyttyvät enimmäkseen naisista, vain alle neljännes osallistujista ilmoittaa sukupuolekseen miehen. Opistoissa on kyllä yritetty houkutella miehiä osallistumaan aktiivisemmin, sillä kurssit ovat avoimia kaikille ja monet aiheet varmasti kiinnostavat kaikkia. Miten muuttaa imagoa rennommaksi ja madaltaa kynnystä ennestään? Koulutuksella, kuten muullakin hyvinvoinnilla, on taipumus kasaantua. Alun perinkin koulutukseen positiivisemmin suhtautuvat jatkavat opiskelua myös vapaa-aikanaan. Opistot voisivat kuitenkin olla matalan kynnyksen paikkoja osallisuuteen ja oppimiseen, ja sellaisina niitä tulee aktiivisesti kehittää.
Tasa-arvopyrkimyksiä vaarantaa kuntien taloustilanne: kurssimaksuja on monella paikkakunnalla nostettu yli vähävaraisimpien maksukyvyn. Valtionrahoitusta ollaan ensi vuodelle vähentämässä ja kuntien taloustilanne on monestakin syystä varsin uhkaava. Kuntapäättäjien arvoja mitataan nyt joka suhteessa.
Toivon, että tässä kamppailussa jokainen nykyinen ja ensi keväänä valittava kuntapäättäjä pitää oman kansalaisopistonsa puolia. Toivon, että kansalaisopisto on edelleen kaikkien kuntalaisten mahdollisuus. Yli 120-vuotias kansalaisopisto on suomalaisen sivistystyön aarre, josta voimme olla ylpeitä.
Meidän perheessämme soitetaan saksofonia, tanssitaan nykytanssia, cha-chata ja parisalsaa. Mahtava keksintö tämä kansalaisopisto!
Kaisa Korhonen
Kirjoittaja työskentelee opettajana ja on Vasemmistonaisten Valtikan jäsen