Viime vuosina nuorten ja opiskelijoiden mielenterveysongelmien kasvusta on alettu puhua mielenterveyskriisinä. Kriisillä viitataan yleensä odottamattoman ja äkillisen muutoksen aiheuttamaan uuteen tilanteeseen, jonka ratkaiseminen vaatii uudenlaisia keinoja.
Mielenterveyden ongelmien ja häiriöiden kasvu ei ole täysin äkillistä tai odottamatonta, sillä nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden kriisiytymisestä on puhuttu jo vuosia, eikä tilannetta ole siitä huolimatta otettu riittävän tosissaan. Kriisi-nimitys on kuitenkin hyvin oikeutettu, sillä akuutti mielenterveyskriisi ei ratkea aiemmin käytetyillä politiikkatoimilla.
Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden kriisiytyminen näkyy selkeästi tilastoissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan noin joka neljäs nuori kärsii ahdistuksen tai masennuksen oireista. Vaikka lapset ja nuoret ovat pääosin tyytyväisiä elämäänsä, sekä vuoden 2021 kouluterveyskyselyn että nuorisobarometrin mukaan lasten ja nuorten kokema tyytyväisyys elämäänsä on laskenut.
Korkeakouluopiskelijoiden osalta tilanne on vieläkin huolestuttavampi. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (KOTT) mukaan kolmannes korkeakouluopiskelijoista eli yli 100 000 opiskelijaa kärsii ahdistus- ja/tai masennusoireista. Psyykkisiä vaikeuksia kokevien opiskelijoiden määrä on kasvanut koko 2000-luvun, eivätkä mielenterveyspalveluiden resurssit ole pysyneet kasvavan palveluntarpeen perässä, mikä on heikentänyt palveluiden saatavuutta sekä vaikeuttanut hoitoon pääsyä huomattavasti.
Usein tarjottu selitys mielenterveysongelmien kasvulle on aiempaa paremmat edellytykset tunnistaa ja diagnosoida mielenterveyden ongelmia ja häiriöitä. On totta, että nyky-yhteiskunnassa mielenterveysongelmia tunnistetaan aiempaa paremmin – ja hyvä niin. Se ei kuitenkaan selitä kriisiä koko laajuudelta. Mielenterveyden ongelmien lisääntymisen taustalla ovat ennen kaikkea laajemmat yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset, kuten esimerkiksi nuorten ja opiskelijoiden toimeentuloon liittyvä epävarmuus, opiskelutahdin koventuminen kaikilla koulutusasteilla, koronapandemian syventämä yksinäisyys sekä tulevaisuudenuskon murtuminen.
Mielenterveyskriisin ensiapuna on lisättävä tuntuvasti mielenterveyspalveluiden resursseja, joilla mahdollistetaan palveluiden saatavuus. Lisäksi on toteutettava valtakunnallinen terapiatakuu, joka takaa riittävän nopean hoitoon pääsyn. Psykoterapia tulee muuttaa maksuttomaksi, jotta voidaan mahdollistaa kaikille nuorille hoitoon hakeutuminen.
Pelkkä ensiapu ei kuitenkaan riitä, vaan on puututtava myös mielenterveyskriisin juurisyihin. Tämä tarkoittaa sosiaalisesti kestävämpää koulutus- ja sosiaalipolitiikkaa, joka tähtää koulutus- ja työelämäpolkujen tehostamisen ja jatkuvan kasvun tukemisen sijaan nuorten ja opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäämiseen, toimeentulon muotojen vahvistamiseen ja tulevaisuudenuskon jälleenrakentamiseen.
Jenni Suutari
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja ja opiskelijavaikuttaja.