Kun lähdetään avaamaan, mitä on feministinen taloustiede, täytyy ensimmäiseksi pyrkiä selittämään, mitä on ”tavallinen taloustiede” ja miksi feministinen-etuliitettä tarvitaan.
Tavallista tai valtavirtataloustiedettä on tyypillisesti käytetty kuvaamaan neoklassisen koulukunnan taloustiedettä. Sen juuret löytyvät 1800-luvulta. Teoriat ovat toki kehittyneet modernimpaan suuntaan, mutta edelleen esimerkiksi rationaalisen valinnan teoria, jossa talouden homo economicus on laskelmoiva, oman hyvinvoinnin maksimoiva robotinkaltainen olento, jota ajaa kilpailu, on mallien perusoletuksissa. Kritiikkiä valtavirtataloustiede, erityisesti makrotaloustiede, on myös saanut mallinnuksien kyvyttömyydestä ottaa huomioon elämän realiteetteja – merkittäviä haittoja kuten ilmastopäästöjä ajatellaan järjestelmän ulkopuolisina ”eksogeenisina” muuttujina, jotka nähdään mallien ulkoisvaikutuksina. Monissa makromalleissa maksimoidaan bruttokansantuote eli talouskasvu (Y), minkä takia muut hyvinvointiin liittyvät tekijät kuten sukupuolten välisen tasa-arvon tarkastelu jää vähemmälle huomiolle.
Mallinnukset ovat aina mallinnuksia eivätkä tarkoituksellakaan todenmukaisia kuvauksia maailmasta.
Miksi taloustiedettä halutaan sitten kehittää? Mihin uusia koulukuntia valtavirran ohelle tarvitaan?
Taloustieteen ja taloustieteen tutkijoiden rooli on yhteiskunnassa ja politiikan vaikuttamisessa merkittävä. Tänä vuonna on jo paljon puhuttu Suomenkin politiikassa, että ”jokaisella puolueella on omat ekonomistinsa”. Tiede on tiedettä, mutta monilla tutkijoillakin on omat arvonsa ja poliittiset näkemyksenä, jotka muotoutuvat poliittisiksi kannanotoiksi. ”Talousviisailla” on valtaa yhteiskunnallisessa talouspoliittisessa keskustelussa ja jokaisen talousasiantuntijan, jonka mielipidettä uutisiin kysytään, tulisi tämä tiedostaa ja myöntää.
On kapeakatseista väittää, etteivätkö neoklassisesta koulukunnasta kumpuavat opit, joita uusliberaalia ideologiaa edustavat päättäjät tukevat, vaikuttaisi myös talouspoliittiseen keskusteluun. Tutkimusten mukaan taloustieteen opiskelijoista monet oppivat itse omaksumaan opiskelussa opetetun käyttäytymismallin. Jos tämä pitää paikkansa, taloustietelijöistä muodostuu tahtomattaankin tietyn koulukunnan eli poliittisten arvojen edustajia. Sikisi on myös tärkeää, että talousasiantuntijuuden kentällä on monista eri taustoista ja eri koulukuntia edustavia asiantuntijoita. Näin keskustelusta ja talouspolitiikkaan vaikuttavasta tiedosta saadaan myös paras mahdollinen kuva.
Eri taloustieteen koulukuntia
Neoklassisen koulukunnan ohelle on syntynyt niin kutsuttuja heterodoksisen taloustieteen koulukuntia. Jako on mielestäni kyllä jo passé. Jokainen koulukunta kritisoi valtavirtataloustiedettä tietystä näkökulmasta. Post-keynesiläinen koulukunta kritisoi valtavirtaa muun muassa oletuksista kysynnän vaikutuksista reaalitalouteen ja täystyöllisyyteen. Post-keynesiläisyyden koulukunnan mukaan kysynnän oletetaan vaikuttavan talouskasvuun myös pidemmällä aikavälillä eikä vain lyhyellä. Lisäksi talouden ei ajatella pyrkivän kohti täystyöllisyyttä.
Monimutkaisuus taloustieteen koulukunnassa (complexity economics) taloutta ei ajatella muodostuvan yhden tasapainopisteen ympärille vaan dynaamisena monien eri systeemien muodostavana kokonaisuutena. Käyttäytymistaloustiede taas huomioi neoklassista paremmin ihmisten luonnollisen käyttäytymisen. Poliittisen talouden tutkimus huomioi tiettyjä poliittisia ja sosiaalisia vaikutuksia.
Valtavirtaa ei kuitenkaan enää edusta vain neoklassinen taloustiede. Voi olla jopa hieman vanhanaikaista eritellä koulukuntia valtavirtaan ja heterodoksisiin koulukuntiin. Taloustieteessä opetetaan eri koulukuntien teorioita ympäri maailman parhaissa yliopistoissa ja eri koulukuntien tutkimuksia julkaistaan taloustieteen journaaleissa. Behavioraalisesta taloustieteestä on palkittu myös Nobelilla tutkijoita.
Rethinking economics järjestö, ja nyt myös Suomeen perustettu maakohtainen järjestö Rethinking economics Finland, pyrkii laajentamaan taloustieteen opinnoissa käsiteltäviä teorioita ja malleja.
Feministinen taloustiede
Feministinen taloustiede särähtää monella korvaan – taloustiedehän on alkujaankin arvoneutraalia. Tai niin sitä pyritään viestimään. Muita koulukuntia taas kutsutaan ”vasemmisto”-koulukunniksi. Tämä kahtiajako voisi antaa ymmärtää, että neoklassisessa koulukunnassa keskitytään uusliberalismiin, eli koviin oikealle suuntaaviin, arvoihin.
Koulukuntien arvo-orientoituneisuudessa ei ole mitään vikaa, mutta edustettavuuden ja neutraalin tieteen tutkimuksen saavuttamiseksi tulisi opetuksessa huomioida eri koulukunnat laajalti ja niiden erot. Erojen tutkiminen ja mahdollisuus syventyä niihin tutkijan kiinnostuksesta riippuen joutumatta pelkäämään ammatillisen uskottavuuden puolesta tulisi mahdollistaa akatemiassa.
Feministinen taloustiede pyrkii laajentamaan taloustieteen kysymyksiä talouskasvusta ja julkisen talouden tasapainosta sukupuolten väliseen epätasa-arvoon, kehittämään tilastoja ja mittareita sukupuolet ja sukupuolille painottuneen työn huomioivaan suuntaan. Yksi suurimmista kysymyksistä feministisen taloustieteen kentällä on hoivatyön hinta. Feministisen taloustieteen tutkimus pyrkii keskittämään kysymykset kaikkien sukupuolten hyvinvointiin yhteiskunnassa ja kyseenalaistaa tietyt oletukset sosiaalisista konstruktioista valtavirtataloustieteessä. Neoklassinen taloustiede ei esimerkiksi huomioi valtarakenteiden vaikutuksia talouteen tai taloudelliseen tasa-arvoon.
Feministinen taloustiede pyrkii myös haastamaan makrotaloustieteen keskiössä olevan talouskasvun maksimoinnin roolia. Feministinen taloustiede ei pelkästään keskity naissukupuoleen vaan yhtä lailla huomioi koko intersektionaalisen feminismin spektrumin. Tutkimuskentällä keskitytään myös kysymyksiin ihmisten kykenevyydestä pyrkiä kohti hyvinvointia sen sijaan, että, kuten neoklassisessa taloustieteessä, keskitytään pelkästään vapauteen pyrkiä kohti hyvinvointia. Intialainen ekonomisti Amartya Senin kykenevyys-teoria toimi 1980-luvulla vaihtoehtoisena ajatteluna perinteiselle hyvinvointitaloustieteen teorialle.
Olisiko parempi vain pitää feminismi ja taloustiede erillään?
On oikein kysyä, miksi feminististä taloustutkimusta tarvitaan, tai miksi sitä täytyisi opettaa taloustieteen opinnoissa. Palaan jo aikaisemmin kuvaamaani ”talousviisaiden” rooliin yhteiskunnassa. Niin kauan, kun taloustiedettä, siitä valmistuvia asiantuntijoita ja heidän tutkimuksiaan nostetaan talouspoliittisessa keskustelussa esiin tai nostetaan jopa keskiöön, taloustieteessä tulisi myös huomioida tasa-arvoon ja sen maksimointiin keskittyvä koulukunta.
Suomessa feministisiä taloustieteilijöitä tai ekonomisteja ei juurikaan ole. Tämä on kummallista, koska feminististä taloustiedettä on tutkittu kansainvälisesti jo 1980-luvulta asti. Tunnetuimpia feministisen taloustieteen tutkijoita ovat muun muassa uusiseelantilainen Marilyn Waring, jota pidetään feministisen taloustieteen oppiäitinä. Kirjassaan ”If women counted” (1988) Waring kritisoi talouden tilinpidon tilastointia ja mittaristoa naissukupuolta laiminlyövänä. Muita tunnettuja feministisiä ekonomisteja on amerikkalainen Nancy Folbre, intialainen Aartya Sen ja amerikkalainen Julie A. Nelson, joka on tunnettu kriittisestä neoklassisen taloustieteen metodologian ja mittariston tutkimuksestaan.
Feminististä talouspolitiikkaa
Henkilökohtaisesti lasken feministiseen talouspolitiikkaan kysymykset sekä tasa-arvosta mutta myös ilmastovaikutuksista, koska niiden molempien painoarvo tuntuu talouspolitiikassa jäävän markkinaliberalismin jalkoihin. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on mainittu jo 2010-luvulla luotu rakenne, ”jossa ministeriöissä toimivat tasa-arvotyöryhmät edistävät sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti kuten tasa-arvolaki edellyttää.” Ohjelmassa huomautetaan kuitenkin, että sukupuolinäkökulman vakiintuminen avainprosesseihin, kuten budjetointiin, ei ole onnistunut toivotulla tavalla: ”Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ei kuitenkaan ole vielä vakiintunut osaksi ministeriöiden valmistelu- ja päätöksentekoprosesseja, ja sisällöllisten tasa-arvotavoitteiden integrointi osaksi valmistelua on jäänyt heikoksi.” Tämän tunnistetaan johtuva muun muassa resursseista, osaamisesta ministeriöissä sekä sukupuolet huomioivan tilastoinnin puutteesta. Lisäksi tasa-arvotavoitteiden vähäisyys ja erillisyys muista politiikka-aloista, kuten talouspolitiikasta, nähdään toimeenpanon haasteena.
Ohjelmassa on lueteltu selkeästi ongelmakohtia, joita tasa-arvon huomioimiseksi talouspolitiikassa voidaan kehittää. Resurssien ja feministisen talouspolitiikan osaaminen ministeriöissä ja erityisesti valtiovarainministeriössä, jossa budjetoinnista ja vaikutusarvioinneista vastataan, on avainasemassa. Tilastojen kehittäminen on välttämättömyys sille, että tarpeellista tietoa kehityskohteista saadaan ja tarpeellisia poliittisia instrumentteja pystytään kehittämään. Lopuksi tasa-arvotavoitteet tulee integroida osaksi talouspolitiikkaa.
Pirkanmaa on integroinut Kate Rawarthin kehittämän donitsimallin osaksi kuntapolitiikkaansa. Donitsimalli on vaihtoehto perinteiselle talouspolitiikan kehikolle, ja siinä priorisoidaan kuntalaisten hyvinvointi ja ilmaston rajoitteet. Donitsimalli voi olla uusi kärki kuntavaaliehdokkaille pyrkiä vaikuttamaan ilmastokriisiin ja epätasa-arvoon omassa talouspolitiikassaan.
Anni Marttinen
Kirjoittaja on SAK:n ekonomisti
Lähteet:
https://sorsafoundation.fi/anna-elomaki-feministisempaa-talouspolitiikkaa/
https://www.tampere.fi/tiedostot/k/AFiTZ6MS9/Kestava_hyvinvointi_tulevaisuuden_kaupungissa.pdf
https://www.journalisti.fi/artikkelit/2021/1/talouspolitiikasta-keskustellaan-yksipuolisesti/
Kate Raworth, Doughnut Economics, 2017
Rethinking Economics Finland