Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17.10, YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Tämän vuoden tapahtumassa nostetaan esiin asunnottomuutta kokeneet naiset.
Vuonna 2018 Suomessa oli yhteensä 5428 asunnotonta ihmistä, joista naisia oli 1244. Kokonaisuudessaan asunnottomuus Suomessa on vähentynyt, mutta naisten suhteellinen osuus kasvaa vuosi vuodelta. Kun muutama vuosi sitten, joka viides asunnoton oli nainen, on heitä nykyään neljännes. Suomessa on myös 159 asunnotonta lapsiperhettä. Perheistä yksinhuoltajaperheitä oli 123, mikä on 77,4% kaikista perheistä. Asunnottomuus koskettaa siis myös lapsia.
Naisten asunnottomuus on usein piiloasunnottomuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että naiset yöpyvät mieluummin tuttavien ja jopa tuntemattomien luona, kuin hakeutuvat ensisuojaan tai muiden palveluiden piiriin. Häpeällä ja naisten asunnottomuuteen liittyvillä stereotypioilla on iso merkitys, sille miksi naisten on vaikea pyytää apua tilanteeseensa. Naiseuteen liittyy pärjäämiskulttuuria, jonka vuoksi naiset sinnittelevät omin avuin mahdollisimman pitkään. Ongelmat kasautuvat. Näistä syistä asunnottomien naisten auttaminen vaatii paljon palvelujärjestelmältä. Heidän vaikeutensa eivät asetu lokeroihin.
Lähes kaikki asunnottomuutta kokeneet naiset ovat kokeneet väkivaltaa. Naiset myös traumatisoituvat miehiä helpommin. Asunnottomuustyö tarvitseekin uusia, naisten moninaisia tarpeita huomioivia työmenetelmiä ja moniammatillista yhteistyötä. Naisen asunnottomuuden poistaminen edellyttää uusien asumisratkaisujen kehittämistä. Hajautetun asumisen lisäksi tarvitaan pieniä ja ainoastaan naisille suunnattuja asumisyhteisöjä, koska osa naisista tarvitsee ympärilleen yhteisön ja sen tarjoaman tuen. Vertaisuuden ja kokemusasiantuntijuuden merkitystä ei pidä myöskään unohtaa. Naisten asunnottomuus poistuu vain, jos aidosti kuulemme mitä naiset tarvitsevat.
Aina välillä naiserityistä työtä kritisoidaan. Pelätään, että puhe naisista ja heidän tarpeistaan lakaisee alleen kaiken muun. Naisten kanssa tehtävässä työssä ei ole kyse ainoastaan naisten asunnottomuuden poistamisesta. Pohjimmillaan siinä on kyse siitä, että ihmisten tarpeisiin vastataan yksilöllisesti. Työn keskiössä on kohtaaminen ja ihmisen asiantuntijuus omassa elämässään sekä uudenlaisten ratkaisujen kehittäminen ja tuominen käytäntöön. Nämä ratkaisut ja käytännöt kuuluvat naisten lisäksi kaikille, sillä oma koti on ihmisoikeus sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta riippumatta.
Sari Rantaniemi
Kirjoittaja työskentelee projektityöntekijänä NEA naiserityisyys asunnottomuustyössä -hankkeessa Diakonissalaitoksella.
Twitter: @SariRantaniemi
Facebook: Facebook.com/NEAhanke