Vuosi on 1993, päivä 22.9. Paikkana Unionin kahvila Helsingin Bulevardilla. Neljä kirjoja rakastavaa naista, ystävyksiä. Olemme kokoontuneet perustamaan lukupiirin.
Sovimme ”säännöistämme”. Kokoontuisimme kerran kuukaudessa, päättäisimme luettavan kirjan yhdessä. Kirjaa ei siis kenenkään tarvitsisi esitellä muille, vaan jokainen kertoisi siitä oman kokemuksensa.
Ennen sukeltamista kirjaan kävisimme tunnelmakierroksen; millaisin fiiliksin olen nyt tässä, mitä jätin taakseni. Tällä tavoin tehtäisiin mielissämme tilaa kirjalle.
Lukisimme naisten kirjoittamia kirjoja. Olimme huomanneet miten miesvoittoista oli käyty kirjallisuuskeskustelu, miten paljon enemmän julkisuudessa saivat tilaa miesten kirjoittamat kirjat. Miten paljon enemmän niitä tuntuivat lukevan naisetkin, me neljä mukaan lukien. Lukupiirin ulkopuolella varmasti edelleen lukisimme niin miesten kuin naisten kirjoittamia teoksia, mutta tämä lukupiiri keskittyisi naisiin.
Ensimmäiseksi kirjaksi valikoituu Anjan Kaurasen Ihon aika, toiseksi Merete Mazzarellan Juhlista kotiin. Molemmissa kirjoissa naiset jättävät hyvästejä kuoleville äideilleen.
Kiinnostavia naiskirjailijoita riittää! Tiedän monien vierastavan nais-etuliitettä, koska mieskirjailijoiden kohdalla sitä ei käytetä. Minä kuitenkin puhun nais-ja mieskirjailijoista, koska siihen ei sisälly mitään arvoasetelmaa, ja koska mielestäni naiset ja miehet todellakin kirjoittavat eri tavalla. Ja miksi eivät kirjoittaisi. Vaikka moni asia on muuttunutkin, on naisten ja miesten elämänpiiri yhä aika eriytynyt. Sen myötä myös kokemukset, kiinnostuksen kohteet, tapa havainnoida ympäröivää maailmaa ja ilmaista itseä ovat paljolti erilaisia. Kirjallisuudessa tämä on rikkaus.
Välillä valitsemme luettavat kirjat vuorotellen. Näin tulee luettuja myös niitä kirjoja, joihin ei ehkä muutoin tarttuisi. Ylipäätään lukupiirin ihanuus on siinä, että kirjoista saa paljon enemmän kun niistä saa useamman ihmisen kokemuksen. Ai, tuota pointtia en hoksannutkaan!
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olemme pysyneet naisten kirjoittamissa kirjoissa. Tilanne kirjallisuuden kentällä on osin muuttunut, mutta valintamme tuntuu yhä mielekkäältä.
Tunnelmakierroksista on pikkuhiljaa tullut enemmän kuulumiskierroksia, ja ne ovat pidentyneet. Itse kunkin elämässä vuorottelevat ja lomittuvat valot ja varjot. Niiden jakamisen merkitys tuntuu koko ajan kasvavan. Siitä on kuitenkin pidetty kiinni, että kirja on luettu ja siitä keskustellaan.
Lukupiirejä on sittemmin syntynyt kuin sieniä sateella. Niillä on hauskoja nimiä ja mekin päätimme nimetä omamme. Halusimme nimeen vihjeen naisten omasta tilasta, omasta huoneesta, sitähän lukupiiri on. Halusimme myös viitata johonkin arvostamaamme naiskirjailijaan. Hellahuone; siinä yhdistyy monta asiaa. Hellahuoneet ovat olleet naisten tiloja. Hella Wuolijoki on osaltaan viitoittanut tietä ulos naisten perinteisistä rooleista.
Hellahuoneessa lukemiemme kirjojen ihana lista ei mahdu tähän juttuun, mutta viimeisin luettu kirja oli Anneli Kannon Rottien pyhimys. Sitä seuraa Saila Susiluodon Kehrä.
Naisten lukupiirit – arjen luksusta. Kannustan.
Ulla-Leena Alppi
Kirjoittaja on vasemmistonaisten ensimmäinen puhenainen (yksi kolmesta) ja tamperelainen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu.