Risto Kalliorinne
Huhtikuussa Helsingin Sanomat uutisoi, että miesten ja naisten ammatit eivät ole poistuneet mihinkään, vaikka niin on vuosikymmeniä uskottu käyvän. Kehitys onkin itseasiassa päinvastaista, sillä Suomessa ammatit jakaantuvat kansainvälisesti vertailtuna erityisen räikeästi naisten ja miesten töihin. Jako on viime vuosina nuorissa ikäluokissa vain vahvistunut. Nuoret naiset valitsevat yhä useammin niin sanotun naisten alan ja nuoret miehet miesten alan (HS 3.4).
Vaikka julkisuuteen nostetaankin aktiivisesti positiivisia tarinoita naisista autonasentajina ja miehistä sairaanhoitajina, niin tilanne vaikuttaa kuitenkin lukujen valossa jämähtäneen pysyvästi viime vuosituhannen asetelmiin. Myös omat havaintoni naisvaltaisilla aloilla kaksi vuosikymmentä työskennelleenä tukevat tilastoja, sosiaali- tai palvelualalla on saanut työskennellä aina mukavien naiskollegojen kanssa.
Ongelmaksi asia nousee palkanmuodostuksen kautta, koska sukupuolittunut ammattirakenne näyttää betonoivan myös naisen euron pysyvästi 76 senttiin. Talven työehtosopimusneuvotteluissa naisvaltaisten alojen vaatimukset palkkaerojen kiinnikuromisesta kaikuivat taas kuuroille korville, kun työnantajien edustajat kilvan todistelevat palkanmaksuvaran olemattomuutta. Palkanmaksuvaran faktaperusteita ei vaivauduta tarkistamaan, joten otan tässä esimerkiksi yhden erittäin naisvaltaisen alan eli Palvelualojen ammattiliitto PAM:n suurimman sopimusalan eli kaupan alan.
—
PAM:n tekemän selvityksen (2017) mukaan kaupan alan yritykset tekivät tuona vuonna 334 miljoonan liikevoiton. Tämän jälkeen alan kasvuvauhti on kiihtynyt ja liikevaihto kehittyy suotuisasti (+4,7%). Silti työnantajan mielestä palkanmaksuvaraa ei ole ja alan naistyöntekijät sysätään kylmästi rukoilemaan leivän jatketta sossun luukulta.
PAM:n selvityksen mukaan kaupan alan työntekijöille maksetaan vuosittain 30 miljoonaa euroa erilaisia sosiaalietuuksia, joilla kompensoidaan alan pieniä palkkoja ja vajaita työviikkoja. Veronmaksajat näin välillisesti tukevat myös palvelualojen yrityksiä, jotka maksavat työntekijöilleen niin huonosti, että työntekijät eivät palkoillaan tule toimeen.
Poliitikot, media ja monet kansalaiset ovat kritiikittä nielaisseet työnantajan väitteet palkanmaksuvaran olemattomuudesta ja Suomen kilpailukyvyn ongelmista. On suuri häpeäpilkku, että huipputuloksia takovat ja ennätysosinkoja jakavat yritykset eivät maksa työntekijöilleen palkkoja, joilla pääsisi ponnistamaan edes minimitoimeentulon yläpuolelle ja vapautuisi pois sosiaalitukien piiristä.
Risto Kalliorinne
Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n Pohjois-Suomen aluepäällikkö.