Saila Ruuth
Heinäkuun hiljaisina viikkoina on puhuttu palkkatasa-arvosta. Viimeisimpänä tutkija Paula Koskinen Sandberg osallistui keskusteluun kirjoituksellaan, jossa hän totesi: ”Palkkaeriarvoisuuden ytimessä ei kuitenkaan ole tahallinen palkkasyrjintä vaan naisten ja miesten työn erilainen arvostus sekä eriarvoisuutta ylläpitävät työmarkkinakäytännöt.”
Mitä tarkoittavat epätasa-arvoa ylläpitävät työmarkkinakäytännöt?
Sitä, että naisten työtä on historiallisesti aliarvostettu ja tämä aliarvostus näkyy edelleen naisvaltaisten alojen palkoissa, jotka juontuvat työehtosopimuksista. Näin ollen palkkaepätasa-arvo on asia, joka ei ratkea yksinomaan tekemällä tasa-arvosuunnitelmia ja palkkakartoituksia työpaikoilla. Naisten työn aliarvostaminen lopetetaan parantamalla naisvaltaisten alojen palkkoja työehtosopimuksilla.
Suomessa on pitkä perinne keskusjärjestövetoisesta kolmikantayhteistyöstä. Keskitetyillä ratkaisuilla on sovittu niin palkankorotuksista kuin työ-, vero- ja sosiaaliturvalainsäädännöstä. Tällä mallilla palkkaero on kaventunut etanan vauhtia. Pääasiassa siksi, että EK oikeistopuolueiden avulla on kieltäytynyt aidosti hyödyllisistä uudistuksista.
Kun EK on nyt vetäytynyt keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen tekemisestä, on edessämme liittokierrosten täyttämä syksy. Jokainen ammattiliitto vuorollaan neuvottelee oman vastinparinsa eli työnantajaliiton kanssa kullekin työehtosopimukselle palkankorotukset sekä muut muutokset. Jokainen ammattiliitto yrittää tietysti neuvotella parhaan tuloksen juuri omille jäsenilleen, joten miten liittokierroksella edistetään palkkatasa-arvoa?
Solidaarisuudella. Siten, että miesvaltaiset liitot tukevat naisvaltaisia liittoja siinä, että naisvaltaiset liitot saavat palkankorotuksiinsa vähän enemmän. Kutsukaamme sitä tasa-arvoeräksi, kuoppakorotukseksi tai ihan miksi vain.
On päivän selvää, että useiden vuosien maltillisten palkkaratkaisujen ja erityisesti kikyn jälkeen työntekijöiden on saatava palkankorotuksensa. Vuosia on seurattu kuinka yritykset tahkoavat voittoa, jota investointien ja työllistämisen sijaan jaetaan osinkoina omistajille, ja parhaimmillaan samaan aikaan työntekijöitä irtisanotaan massa-yt:illä. Syksyn liittokierroksella kaikkien on saatava jotain, mutta jos palkkatasa-arvoa halutaan edistää, naisvaltaisten alojen on saatava ripaus enemmän.
EK ja poliittinen oikeisto eivät pidä naisten työn aliarvioimista ongelmana. Näin ollen ne eivät ole hyväksyneet palkkaeron korjaamista naisalojen palkkoja nostamalla. Ne hyväksyvät palkkaepätasa-arvon ratkaisuksi vain sen, että myös miehet hakeutuvat pienipalkkaisille aloille ja vastaavasti naiset parempipalkkaisille aloille ja johtajiksi. Näin palkkaero poistuisi tilastollisesti mutta jäljelle jää se, että edelleen etenkin hoiva-, hoito- ja palvelualoilla töitä tehdään kestämättömän pienin palkoin.
Toki segregaation purkaminenkin on tärkeää toimintaa. Ei pelkästään palkkatasa-arvon takia vaan myös siksi, että ihmisillä olisi vapaus ja mahdollisuus tehdä sitä, mitä haluavat eivätkä sitä, mitä heiltä sukupuolensa edustajina odotetaan. Vastaavasti perhevapaiden ja hoivavastuun tasoittaminen isien ja äitien, miesten ja naisten, kesken on tärkeää. Ei vain siksi, että se parantaa naisten asemaa työelämässä vaan myös siksi, että se parantaa miesten asemaa muussa elämässä ja lopulta avartaa koko käsitystä siitä, mikä on hyvää ja sallittua mieheyttä ja naiseutta.
Jos kuitenkin halutaan lopettaa ikuiset juhlapuheet samapalkkaisuuden tärkeydestä, on myönnettävä, että muut toimenpiteet ja parannukset eivät riitä, vaan paras ja lopulta ainoa tehokas tapa pienentää sukupuolten välistä palkkaeroa on parantaa naisvaltaisten alojen palkkoja.
Saila Ruuth
Kirjoittaja on Vasemmistonaisten puheenjohtaja ja Puuliiton tasa-arvo- ja sosiaalisihteeri.