Sinikka TorkkolaAloittelin sairaanhoitajan töitä 1980-luvun puolivälissä naistentautien poliklinikalla. Joskus henkilökunnan joukkoon eksyi vierailija, joka avasi keskustelun raskauden keskeytysten oikeutuksesta. Puheet eivät kauaa jatkuneet, sillä poliklinikan apulaisosastonhoitaja pisti puhujan ruotuun kertomalla kokemuksistaan ajalta ennen aborttilain voimaantuloa. Apulaisosastonhoitaja työskenteli tuolloin sairaanhoitajana Oulussa naistentautien osastolla. Koskettavimpana tapauksena hän kertoi puoskaroidun abortin vuoksi kuolemaa tekevästä nuoresta naisesta, joka kielsi loppuun asti sairaalaa ottamasta yhteyttä perheeseensä. Pelko ja häpeä jättivät naisen kuolemaan yksin. Kokemusesimerkeillään apulaisosastonhoitaja tahtoi vakuuttaa kuulijansa siitä, miksi raskaudenkeskeytyksiä pitää tehdä sairaaloissa ja laillisesti.
Olimme arvoiltamme aika kaukana toisistamme: apulaisosastonhoitaja oli perinteitä kunnioittava konservatiivi, jolle raskaudenkeskeytyksen turvallisesti mahdollistava laki oli ennen muuta keino suojella naisten terveyttä ja ehkäistä turhia kuolemia. Minulle, arvoliberaalille vasemmistolaiselle feministille, aborttioikeus oli ja on erottamaton osa naisten itsemääräämisoikeutta. Arvoeroistamme huolimatta olimme yhtä mieltä siitä, ettei keskustelua raskauden keskeytyksen oikeutuksesta pidä hämmentää tosiasioita kaihtavalla moralismilla.
Tosiasioista kaivataan nytkin. Uuskonservatistinen, äärioikeistolainen liike levittää lonkeroitaan ympäri Eurooppaan, vaatii ”luonnollista järjestystä” yhteiskuntaan ja hyökkää aborttioikeutta vastaan. Moralistista, naisten terveyttä uhkaava paatosta ei näytä horjuttavan tieto, että vuosittain 25 miljoonaa naista maailmassa joutuu läpikäymään turvattoman abortin ja ainakin 22 800 naista kuolee aborttipuoskaroinnin seurauksena. Turvaton abortti aiheuttaa komplikaatioita lähes seitsemälle miljoonalle naiselle. On arvioitu, että Euroopassa turvattomia abortteja tehdään vuosittain puoli miljoonaa.
Raskauden keskeytyksiä vaaditaan kiellettäväksi, vaikka tutkimukset kertovat, ettei aborttioikeuden rajoituksilla ole vaikutusta raskauden keskeytysten määriin. Raskaudenkeskeytyksiä tehdään sekä abortteja tiukasti rajoittavissa maissa että turvallisen abortin mahdollistavissa maissa yhtä paljon. Hyökkäykset aborttioikeutta vastaan ovatkin ennen muuta yrityksiä alistaa naisia ja murentaa kaikille ihmisille kuuluvia oikeuksia, kuten oikeutta päättää omasta ruumistaan.
Naisen ruumiissa yksityisestä tulee julkista ja poliittista. Se, minkä pitäisi olla yksityistä ja ihmisen täysin omaa, on ollut ja on edelleen poliittisen vallan temmellyskenttä. Erityisesti poliittiset tuulet riepottelevat naisten ruumiillista itsemääräämisoikeutta, jota kansainväliset ihmisoikeussopimukset tai sovitut periaatteet eivät näytä suojaavan. Vuonna 2012 Euroopan huippukokouksessa hyväksyttiin ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n strategia ja toimintasuunnitelma, jonka keskeisenä periaatteena on sisällyttää ihmisoikeudet unionin kaikkeen politiikkaan. Onkin hämmentävää, että Euroopan unioni, jonka perustaviin arvoihin kuuluvat sekä tasa-arvo että ihmisoikeuksien kunnioittaminen, ei puutu naisten oikeuksien loukkauksiin jäsenmaissaan.
Toukokuun eurovaaleissa onkin syytä keskustella, mitä ihmisoikeuksilla oikein tarkoitetaan. Kenelle helisevät sanat antavat oikeutta ja kenet ne jättävät huomiotta. Ketä politiikka suojaa ja kenet se jättää myrskyn alle.
Sinikka Torkkola
Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu, yliopistotutkija ja pääluottamusihminen, joka on ollut feministi vuodesta 1977. Hän on myös vasemmistoliiton eurovaaliehdokas.