Susanna Koistinen
Vuosi 2020 jää historiaan monen muun asian lisäksi digitalisaatiohyppäyksestä. Etäyhteiskuntaan siirtyminen pakotti monet meistä tietokoneiden ääreen opettelemaan videoneuvotteluja, pikaviestimiä ja kaikkia niitä työkaluja, joilla työt ja koulu saadaan sujumaan edes jotenkuten. Onnistumisen kokemuksiakin on saatu. Digitaidot ovat kuin kielitaito: oleellista on uskaltaa aloittaa, eikä keskittyä pieniin virheisiin.
Isoja ongelmia on kuitenkin tullut esiin. Kansainvälisen aikuisten perustaitotutkimuksen PIAAC:n mukaan suomalaisten digitaidot ovat jakautuneet huippuosaajiin ja eurooppalaisen keskiarvon alle. Puutteita on kuitenkin kaikissa ikäryhmissä ja koulutustasoissa, ja matalat digitaidot kulkevat käsi kädessä muiden kansalais- ja työelämätaitojen puutteiden kanssa.
Aikuisväestön osaamispuutteet ovat velkaa, joka maksettiin nyt koronakriisissä, kun digityökalujen käyttöönottoa ei voinut enää lykätä tai vältellä. Myös viranomaisten digipalveluiden, digiosaamisen ja asiakkaiden tuen puute ovat tulleet kipeästi näkyviin erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien kohdalla. Viranomaisilla on velvollisuus mahdollistaa asiointi kaikille kansalaisille, eikä digitaalinen asiointi saa olla ainut tapa hoitaa asioita ja saada apua.
Suomeen tarvitaan kunnianhimoisempaa digipolitiikkaa. Ei pitäisi olla kansalaisen vastuulla muistaa, että lääkereseptit katsotaan yhdestä paikkaa, Kelan päätökset toisesta, Verottajan viestit kolmannesta, ja että mitenkäs ihmeessä muuttaessa saadaan neuvolan tiedot uudelle paikkakunnalle. Suomi.fi-palveluportaali viesteineen on hyvä alku, mutta auttamattoman huonosti markkinoitu.
Suomella on korkean koulutustason maana erinomaiset edellytykset todelliseksi digitalisaation mallimaaksi. Otetaan vuodesta 2020 oppia ja pidetään huoli, että kaikki ihmisryhmät pääsevät osaksi kehitystä sekä asiakkaina että kehittäjinä.
Susanna Koistinen
Kirjoittaja on Valtikan jäsen