In English below
Julkinen keskustelu sukupuolen moninaisuudesta on lyönyt Suomessa monin tavoin läpi. Tämä näkyy myös siinä, että monissa vaalikoneissa on joko suoraan tai epäsuoraan kysymyksiä sukupuolivähemmistöön kuuluvista ihmisistä. Harmillisesti kysymyksissä ei kuitenkaan nosteta esille sukupuolenkorjaushoitoja, sote-henkilöstön kouluttamista sukupuolen moninaisuudesta tai näihin liittyvää alueellista eriarvoisuutta. Nämä olisivat kuitenkin tärkeitä kysymyksiä nostaa esiin mediassa kuntavaalien ja sote-uudistuksen yhteydessä.
Olisi esimerkiksi mahdollista kysyä, tulisiko kunnassa kouluttaa sote-henkilökuntaa huomioimaan sukupuolen moninaisuutta. Ylipäätänsä keskustelua voitaisiin siirtää siihen, miten kunnissa voitaisiin tarjota sukupuolivähemmistöille kohdistettuja palveluita ja mahdollistaa näin esimerkiksi hoidon saavutettavuus. Nykyisellään sukupuolenkorjaushoitoihin hakevat ihmiset joutuvat jonottamaan pisimmillään kuusi kuukautta hoitosuhteensa alkamiseen, vaikka pahimmillaan sukupuolidysforia vaatii akuuttia hoitoa. Lisäksi palveluita on tarjolla tällä hetkellä ainoastaan Helsingissä ja Tampereella.
Tällaisien alueellista eriarvoisuutta ja palveluita käsittelevien kysymysten sijaan useimmissa vaalikoneissa kysytään Pride-liputuksesta, tasa-arvoisesta avioliittolaista ja sukupuolineutraaleista vessoista. Näitä kaikkia voisi pitää hyvinä kysymyksiä tyhjiössä, mutta kussakin kysymyksessä on ongelmansa eivätkä ne mittaa kuin pinnallisella tasolla sitä, hyväksyykö ehdokas seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten ihmisarvon vai ei.
Kysymys Pride-liputuksesta kohdistuu vain yhtenä päivänä osoitettuun symboliseen eleeseen, jolloin tarkastelusta jää uupumaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien arjessa kohtaamat haasteet. Näin kysymys kääntää keskustelun pois arjesta eikä vaadi konkreettisia materiaalisia muutoksia, jotka edistäisivät vähemmistöön kuuluvien ihmisten asemaa kunnissa. Tasa-arvoisen avioliittolain nostaminen vaali vaalin jälkeen yhä uudestaan kysymykseksi alleviivaa vuorostaan sitä, miten vähemmistöön kuuluvat joutuvat jatkuvasti pitämään kiinni saavutetuista oikeuksistaan. Se tuo myös ikävällä tavalla mieleen Puolassa ja Unkarissa tapahtuneen kehityksen, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat joutuvat pelkäämään turvallisuutensa puolesta. Pride-liputukseen ja tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyvien kysymysten sijaan mediat voisivat viimeinkin ohjata keskustelua esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaan työpaikkasyrjintään tai transnuoret ulossulkevasta translakiin.
Kysymys sukupuolineutraaleista vessoista on näistä vaalikonekysymyksistä konkreettisiin. Se tuo esiin ongelman, jonka transihmiset kohtaavat arjessaan, ja tavoite saada sukupuolineutraaleja vessoja julkisiin tiloihin on tärkeä keskustelunavaus. Samalla kysymys synnyttää minussa transsukupuolisena varautuneisuutta, sillä tämä oli ainut suoraan sukupuolivähemmistöt nimeltä mainitseva kysymys Sanoma-konsernin vaalikoneessa. Tämä saa minut kysymään, miksi juuri tämä aihe on nostettu esille. Onko tämän kysymyksen tarkoitus tuoda näkyviin sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten arkisia haasteita vai tarjoaako se enemmänkin tilaa ihmisille kyseenalaistaa meidän olemassaolomme ja lietsoa vihaa meitä kohtaan? Kysymys ei ole sinänsä huono, mutta sen konteksti jättää minut varautuneeksi.
Monet eri vähemmistöryhmiä koskevat kysymykset ovat loppujen lopuksi kysymyksiä siitä, miten ihmisten tulisi suhtautua toisiinsa ja millaisia keskinäiset suhteemme toisiin ihmisiin voisivat olla. Kun keskustelu siirtyy symbolisiin eleisiin tai antaa tilaa kyseenalaistaa saavutettuja ihmisoikeuksia ja ihmisten olemassaoloa, se sivuuttaa vähemmistöön kuuluvien ihmisten arjen haasteet. Haasteet, joissa vähemmistöön kuuluvat ihmiset tarvitsevat tukea. Esittämällä kysymyksiä vähemmistöön kuuluvien ihmisten hyvinvoinnista olisi mahdollista kääntää keskustelua siihen, miten tuemme ja hoivaamme toisiamme yhteiskuntana, sekä siihen, miten eriarvoisuus satuttaa ihmisiä.
Uusien keskustelunavauksien esittäminen on osa feminististä mielikuvitusta, jolla pyrimme edistämään tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja luomaan uudenlaisia ihmisten välisiä suhteita. Tämänkin vuoksi tarvitsemme parempia kysymyksenasetteluita kuin mitä mediayhtiöiden vaalikoneet meille tarjoavat. Meillä on kyky esittää näitä yhteiskunnallisia kysymyksiä oman arkemme kautta, sillä henkilökohtainen on poliittista.
Tuo tunnettu feministinen iskulause tuo esiin, miten henkilökohtaiset kokemuksemme ovat suhteessa yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin ja eriarvoisuuteen. Se myös purkaa turhan jyrkkää erottelua henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen välillä ja on vaatimus tehdä yhteiskunnasta koettua elämää ja moninaisuutta huomioiva. Siinä piilee myös sen voima, sillä se kutsuu meitä vaatimaan yhdessä muutosta ja tukemaan toisiamme. Kysykäämme siis toisiltamme ja yhdessä kysymyksiä. Se on yksi tapa luoda tulevaisuutta.
Marika Saarinen
Kirjoittaja on toipunut työuupumuksesta ja parhaillaan odottelee soittoa Transpolilta. Hän on myös kuntavaaliehdokas Tampereella.
Voting advice applications bypass wellbeing of transgender people
Public discussion about transgender people has taken steps forward in Finland. This can be seen, for example, how there are direct or indirect questions about transgender people in the voting advice applications. Unfortunately these applications do not give room for discussion about sex ressiagnment services, educating staff about trangender issues or about regional inequality. These would be relevant topics which the media could bring awareness during the municipal elections and the health and social services reform.
For example, we could ask should the staff of the social and welfare services be educated about transgender issues. And even more, we could discuss other public services and targeted services for transgender people in municipalities. Currently queues to sex ressiagment take at longest six months even though gender dysphoria may require acute care. These services are also currently available only in Helsinki and Tampere.
These are important questions about the wellbeing about transgender people. However, instead of these questions about regional inequality and services, voting advice applications ask about Pride flagging, same-sex marriage rights and gender neutral bathrooms. While these questions may seem fine in a vacuum, each of them have problems and they are shallow in measuring if the candidate recognizes sexual and gender minorities’ human dignity or not.
The question about Pride flagging is about one day’s or week’s symbolic act, not about the solutions to the everyday problems and discrimination that sexual and gender minorities face. By taking the focus off the everyday, the question does not demand concrete material changes that would advance minorities standing in the municipality. The way of bringing same sex marriage rights in the public discussion elections after elections is merely way to showcase how minorities need to hold on their human rights. The question also reminds about Polands and Hungary’s situation, in which LGBTIQ+ people need to fear for their safety. Instead of pride flagging and same sex marriage, media could discuss about work place discrimination that sexual and gender minotiries face or how trans law excludes trans youngs.
The question of gender neutral bathrooms is the most concrete of voting advice applications’ questions. It showcases a problem that trans people face in their everyday life, which is why this is in a way a good discussion opening. At the same time this question makes me reserved as a trans gendered person as this is the only direct question about sexual minorities in Sanoma Corporation in their voting advice application. It makes me ask why this is the topic to discuss instead of other public services. Is this question a way of making transgender issues more visible or does it create a platform for hate speech and denying our existence? The question is not bad, but its context makes me uneasy.
Many of the questions about minorities are questions about how people should relate to each other and what our social relationships could be. When the discussion is moved into symbolic acts or giving a platform to hate, it bypasses the everyday challenges that minorities face. Challenges that minorities need society’s support. By asking questions about the wellbeing of minorities it could be possible to direct discussion into how we support and care for each other as a society and how inequality affects us.
New openings in the public discussion is part of feminist imagination which we use to advance equality in the society and create new relationships between each other. This is one of the reasons why we need to ask better questions than what media corporations’ voting advice applications provide to us. We have the potential to form these questions based on our everyday life because personal is political.
That famous feminist slogan brings forward how our personal experiences are related to societal power relations and inequality. It also deconstructs steep separation between personal and societal. It is also a demand to make society recognize lived experiences and diversity. There also lies the potential for us to come together to demand social change and support each other. Therefore, let’s ask questions from each other and together. It is one way to create the future.
Marika Saarinen
The author has recovered from burnout and currently awaits a call from Transpoli. She’s also a candidate in the municipal elections.
Facebook: https://www.facebook.com/SaarinenMJ
Instagram: https://www.instagram.com/saarinenmj/
Kotisivut: https://marikasaarinen.wordpress.com/