Lienee turhaa mainita, että elämme keskellä valtavaa hoitajapulaa. Hoitoala kärsii valtavista työvoima-, jaksamis-, viihtyvyys- ja imago-ongelmista.
Työnantajat ovat viimeistään tänä kesänä ymmärtäneet hädän ja keksineet hankkia sijaisia erilaisten henkilöstövuokrausyritysten kautta. Tavallaan sillä ei luulisi olevan väliä, mistä ammattilaisia saadaan, mutta todellisuudessa rekryfirmoilla on myös vaikeuksia saada sijaisia heiltä työvoimaa ostaneisiin kohteisiin. Tämä on johtanut siihen, että rekryfirmat kalastelevat sijaisia taloudellisilla bonuksilla.
Moni saattaa ajatella, että tätähän ne hoitajat ovat vinkuneet jo vuosia. Lisää rahaa! Parempaa palkkaa! Kyllä, tämä on toki hienoa ihmiselle, joka ei ikinä sairastu, ei halua juurtua mihinkään yksikköön vakituiseksi, haluaa itse valikoida vuoronsa ja kokee, ettei ole tarvetta kantaa pysyvämmin vastuuta asiakkaista. Tästä ei voi syyttää yksilöä. Alalla on nyt niin hurjaa, etteivät kaikki enää edes pysty siihen kaikkeen vastuuseen, osaamiseen, nopeaan perehdytykseen ja asioiden hallintaan, joita vakituiselta hoitajalta vaaditaan.
Valitettavan moni keikkailemaan lähtevä puolestaan ei tiedä, että jää pahimmillaan sairauslomaturvan ulkopuolelle ja vuosilomaan on mahdollisuus vain, jos pystyy säästämään. Osa saattaa ajatella, että esimerkiksi ammattiliitto maksaa sairausloma-ajan palkan.
Vakituisena hoitajana olen kokenut jo pitkään, että olen hoitoalan alinta roskaa. Omasta ahkeruudesta ja aktiivisuudesta ei ole hyötyä. Olen lukenut ja opiskellut paljon sekä työn ohessa että itsenäisesti. Olen suorittanut kaksi sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osaamisalaa, opiskellut itsenäisesti työajan ulkopuolella muistihoitajaksi ja seurannut esimerkiksi haavahoidon kehitystä lukemattomia tunteja itsenäisesti tietoa hakien. Monipuolinen osaamiseni ei mitenkään näy palkassa tai muissa eduissa.
Ilman ikälisiä julkisen sektorin lähihoitajien laskennallinen tuntipalkka on hieman yli 13 €/h. Täysillä ikälisilläkin tuntipalkka jää alle 15 euroon. Rekryfirman sijainen, jolla ei ole taloon edes lääkelupia, saa 19-20 euroa tuntipalkkaa. Hoiva-avustajatkin, joilla ei ole sosiaali- ja terveysalan tutkintoa, tienaavat keikkafirman kautta 16-17 €/h.
Moni sijainen on onneksi kultaakin arvokkaampi ja tarttuu työhön niin hyvin kuin pikaperehdytyksellä pystyy. Kuitenkin vakituinen hoitaja saa hyvänkin keikkalaisen kanssa painaa enemmän töitä.
Uusi tai harvakseltaan yksikössä käyvä ihminen ei tunne hoidettavia eikä tiedä, onko esimerkiksi jokin oire tai muutos asiakkaan tilassa normaalia vai pitäisikö siihen reagoida nopeasti. Hän ei myöskään tunne talon tapoja, päivärytmiä, asiakkaiden lääkehoitoa tai toimintakykyä. Hän voi kertoa omaisille hoidettavan voinnista ainoastaan muutamien tuntien osalta.
Yksiköissä on valtavasti asioita, joita ei yksinkertaisesti pysty hoitamaan muutaman tunnin tai edes muutaman vuoron visiitillä, eikä tällaista tietenkään kukaan oletakaan. Vakituinen hoitaja joutuu kantamaan vastuun arjen pyörittämisestä. Usein on myös varminta, että vakituinen hoitaja huolehtii niistä hoidettavista, joilla on esimerkiksi rajuja käytöshäiriöitä tai pelkoja.
Epäreilun tilanteesta tekee epäsuhta palkoissa. Keikkalaisen isompi tuntipalkka kasvattaa myös lisiä ja lisää pitemmällä tähtäimellä eläkkeiden epätasa-arvoa vakituisten ja keikkalaisten välillä.
Jos keikkafirma maksaa työntekijälle 20 euroa tunnilta, on sanomattakin selvää, ettei firmasta sijaisen ostava työnantaja saa häntä tuolla hinnalla, vaan varmasti päälle tulee muita kuluja. Kaikki nämä maksetaan lopulta meidän kaikkien yhteisestä pussista.
Yhteiset verovarat voisi käyttää tasa-arvoisemmin niin, että myös vakituisena hoitajana kannattaisi olla. Ei ole motivoivaa kantaa suurta vastuuta ja saada vähemmän palkkaa kuin joku, joka tulee vain yhdeksi vuoroksi käymään. Tällaiset pikakikat eivät lisää alan veto- saati pitovoimaa vaan ajavat yhä useammat hoitajat irtisanomaan itsensä ja lähtemään oman onnensa nojaan keikkareiksi. Jokainen irtisanoutunut puolestaan lisää jäljelle jäävien vakituisten vastuun määrää entisestään.
“Tasa-arvon mallimaassa” naisvaltaiset matalapalkka-alat ovat ahdingossa verrattuna miesvaltaisiin aloihin, joten tuntuu aivan järjettömältä, että alan sisälläkin halutaan osa ajaa ahtaammalle kuin toiset. Eikö alan kehittämisen ja palkkakuopan täyttämisen pitäisi olla jo vihdoin pääasia?
Hanna Jokinen
Kirjoittaja on lähihoitaja, Vasemmistonaisten hallituksen jäsen ja ehdolla kevään 2023 eduskuntavaaleissa Hämeen vaalipiirissä.