Sisältövaroitus: Lähisuhdeväkivalta
”Juuri nyt monet ihmiset ovat vankina. Vankina kotona pahoinpitelijänsä kanssa. Tämä on varjopandemia.”
Näin aloittaa tunnettu näyttelijä Kate Winslet UN Womenin viime kesänä lanseeratun kampanjan videon, joka kertoo koronan myötä hurjasti lisääntyneestä lähisuhdeväkivallasta.
Viime keväänä yli puolet maailman väestöstä oli eristyksissä, mikä antoi YK:n mukaan ‘täydelliset olosuhteet’ kontrolloivalle ja väkivaltaiselle käytökselle. Briteissä tilastoitiin jopa varjopandemiaan liittyviä kuolemia. Suomessa uutisoitiin jo viime keväänä lisääntyneistä kotihälytyksistä, ja viime viikolla Ensi- ja turvakotien liitto vahvisti varjopandemian olleen vahvasti läsnä myös Suomen korona-ajassa raportoidessaan saamiensa yhteydenottojen kasvaneen 40% vuoden 2020 aikana. Naiset ovat tietenkin tilastoissa yliedustettuna.
Jo ennen koronaviruksen puhkeamista Suomi oli Euroopan Unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Sanna Marinin hallitus pysäytti Suomen naisvihamielisten hallitusten jatkumon valmistellessan, myös Lissabonin sopimuksen velvoittamana, sekä tasa-arvo-ohjelman että naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman. Sanna Marin myös julkisesti tunnusti varjopandemian vakavuuden ongelmana, mutta jostain syystä torjuntaohjelman vastuuministeri Anna-Maja Henriksson on ollut siitä korona-ajan alettua täysin hiljaa. Ja hiljaisuus, se on lähisuhdeväkivallan kohdalla erityisen vaarallinen toimintatapa.
Torjuntaohjelma valmisteltiin hienosti poikkihallinnollisessa yhteistyössä ja vahvalla asiantuntemuksella, ja se julkaistiin viime lokakuussa. Nyt torjuntaohjelman pitäisi olla toimeenpanovaiheessa. Jostain syystä kuitenkin toteuttaminen on jäissä tai ainakaan siitä ei ole tiedotettu lainkaan. Tämä siis hetkenä, jona kaikki tutkimustulokset ja uutisoinnit huutavat ilmiön vakavuutta ja akuuttiutta. Tätä ei voi kuin ihmetellä – ja surra: Jokainen päivä lisää hiljaisuutta on lisää lyöntejä, potkuja, tukankiskontaa, kuristusta, uhkailua, haukkumista ja rajoittamista oman kotinsa vankina oleville naisille ja myös heidän lapsilleen.
Koronapandemia on laittanut hallituksen koville, tämä on selvää. Kriisiin ei ole voinut mitenkään valmistautua, ja julkinen paine on vaatinut hallituksen keskittymään itse viruksen torjuntaan maallikkoarvion mukaan melko täydellisesti. Oikeusministeriötä ovat kuormittaneet uusi valmiuslaki ja tartuntatautilain muutos, viime aikoina myös vaalien siirto. Terveydenhuoltojärjestelmä, yksi tahoista jonka tulisi tunnistaa lähisuhdeväkivalta, on ilmeisillä tavoilla täysin ylikuormittunut tällä hetkellä. Lähisuhdeväkivallassa on kuitenkin kysymys perustuslaillisista ihmisoikeuksista – oikeuksista turvaan ja koskemattomuuteen ja äärimmillään kaikkein alkeellisimmasta oikeudesta, oikeudesta elää. Kun näiden ihmisoikeuksien tila on suomalaisnaisten osalta tällä hetkellä sietämättömyydessään ja akuuttiudessaan tulenpunaisella, on kiire yksinkertaisesti riittämätön selitys hallituksen hiljaisuudelle.
Lähisuhdeväkivalta ei tapahdu tyhjiössä, vaan on osa rakenteellista naisvihaa. Oikeustieteen professori Johanna Niemi toteaa muutama viikko sitten Ylen verkossa julkaistussa, ansiokkaassa artikkelissa, että naisiin kohdistuviin rikoksiin suhtaudutaan yhteiskunnassamme edelleen vähättelevästi tai sivuuttaen. Lähisuhdeväkivaltaa ajatellaan yksityisasiana ja joskus siihen suhtaudutaan jopa hyväksyvästi: Jos nainen ei heterosuhteessa tottele, on miehen tehtävä ”pistää hänet ruotuun” nyrkein. Ilmapiiri yhteiskunnassa ei ole edelleenkään sellainen, joka nostaisi lähisuhdeväkivallan vakavuustasoltaan sinne, missä sen tulisi olla, ja rakenteellisella naisvihalla on epäilemättä siihen vaikutuksensa. Hallitus ei voi kuitenkaan alistua tähän.
”Tietoisuuden lisääminen, ammattihenkilöstön kouluttaminen, viranomaisohjeet, lähisuhdeväkivallan tekijöille tarkoitetut ohjelmat, rakenteet ja alueellinen koordinaatio, tutkimukset ja selvitykset”. Tässä hallituksen Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman toimenpidelistaus. Toimenpidevalikoima on erityisesti tarkemmin kuvattuna hyvä ja perusteellinen, toki vaatien varjopandemian jäljiltä roimasti uudelleentarkastelua, vahvistusta ja lisäresursointia. Nyt on yhdestoista hetki jalkauttaa ohjelma toimenpiteiksi. Sen toimenpiteet ovat vähimmäistaso, joihin myös nyt vaalien takia erityistarkastelussa olevien kuntien täytyy sitoutua.
Kun itse koronavirus saadaan rokotteilla ehkä lähitulevaisuudessa kuriin, jatkaa varjopandemia tuhoisia vaikutuksiaan: väkivalta tuskin loppuu kuin seinään, sen vaikutukset sekä fyysiselle että erityisesti psyykkiselle terveydelle nakertavat naisten hyvinvointia pitkään, ja kotoaan pakoon päässeet naiset saattavat olla taloudellisesti tyhjän päällä. Kaikkiin näihin ongelmiin on hyvinvointivaltion pystyttävä vastaamaan.
Sanna Marinin hallitus on jo useasti saanut feministin sydämen läikähtämään ylpeydestä, esimerkiksi vannoessaan intersektionaalisen feminismin nimeen, edistäessään translain kokonaisuudistusta tai saadessaan valmiiksi perhevapaauudistuksen. Nyt todella toivon, ettei se jätä Suomen naisia yksin meitä tällä hetkellä pahiten uhkaavan ihmisoikeusongelman edessä. Hiljaisuus on rikottava ennen kuin tapahtuu se, mitä kukaan ei tahdo – se muuttuu kuolemanhiljaisuudeksi.
Minna Sumelius
Vasemmistonaisten varapuhenainen
Kuntavaaliehdokas, Turku
PS. Päävastuu varjopandemian kitkemisessä on Euroopan Unionilla, hallituksella, eduskunnalla ja kunnanvaltuustoilla. Jos kuitenkin haluat ja sinulla on mahdollisuus yksityishenkilönä auttaa naisia, jotka kärsivät koronan sukupuolierityisistä vaikutuksista, on UN Womenilla käynnissä siihen keräys:
https://unwomen.fi/lahjoitukset/koronavirus/