Harva asia maailmassa on mustavalkoinen, mutta tämä on: aivan jokaisella ihmisellä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun yhteiskunnassamme. Tämä periaate on ollut minulle aina pyhä. Sukupuoli, varallisuus, etninen tausta, terveydentila, uskonto tai vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen eivät saa asettaa ihmisiä keskenään eriarvoiseen asemaan. Vaikka politiikka on ennen kaikkea yhteistyötä ja kompromissien rakentamista, tästä periaatteesta en ole koskaan joustanut, enkä tule joustamaan tulevaisuudessakaan.
Nuorena koin, ettei sukupuolellani ollut mitään merkitystä työelämässä. En oikeastaan edes kiinnittänyt sukupuolten väliseen (epä)tasa-arvoon huomiota ennen kansanedustajaksi tulemistani. Koska vierastan kaksinapaista sukupuolijaottelua, ajatus naisten aseman tarkastelemisesta suhteessa miehiin tuntui vieraalta.
Eduskunnassa nimenomaan naisten ja miesten välinen juopa kuitenkin hyppäsi silmille. Kyllä: Suomen presidenttinä, pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä on toiminut naisia, ja muutenkin olemme maailman mittakaavassa tasa-arvoinen maa. Silti eduskunnassa ei ole vielä koskaan ollut naisenemmistöä. Kun salissa puhutaan taloudesta, energiasta tai turvallisuuspolitiikasta, keskustelua hallitsevat miehet. Keskustelua esimerkiksi sosiaali- ja terveyspolitiikasta sekä varhaiskasvatuksesta puolestaan käyvät pääasiassa naiset. Käytännössä tämä jako tarkoittaa, että kun media ja ministerit ovat paikalla, ovat miehet äänessä naisia enemmän. Sama asetelma on nähtävissä esimerkiksi sote- ja talousvaliokuntien kokoonpanoissa.
TV:ssä näytettiin viime viikolla ”pääministeritentti”, johon oli kutsuttu gallup-kannatuksen mukaan viiden suurimman puolueen puheenjohtajat – siis Antti, Petteri, Juha, Pekka ja Jussi. En voinut olla miettimättä, miltä se näytti nuorten tyttöjen silmissä. Miksi kukaan nuori nainen haluaisi politiikkaan, jos tarjolla on vain sivurooleja?
Vasemmistoliiton politiikka on feminististä, ja sille on kaikesta saavuttamastamme tasa-arvosta suuri tarve. Meidän arvojemme ytimessä on aina ollut ja tulee aina olemaan vaatimus tasa-arvosta. Kun taistelemme palkkatasa-arvon puolesta, taistelemme naisen euron puolesta. Kun vaadimme perhevapaauudistusta 6+6+6-mallin mukaisesti, vaadimme yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille vanhemmille. Kun haluamme uudistaa asepalveluksen, haluamme luopua syrjivästä järjestelmästä ja mielipidevangeista. Kun kamppailemme translakiuudistuksen puolesta, kamppailemme kaikkien sukupuolten keskinäisen tasa-arvon puolesta.
Minä haluan Suomen, joka on avoin, tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kaikille, ei harvoille. Vasemmistoliitto on asettanut hallitukseen osallistumisen yhdeksi kynnyskysymykseksi ihmisoikeuksia kunnioittavan politiikan tekemisen. Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja ihmisten yhdenvertaisuus eivät ole meille neuvottelukysymyksiä tai mielipideasioita. Ne ovat yhteiskuntamme kivijalka.
Silvia Modig
Kirjoittaja on kansanedustaja ja ehdokas Helsingin vaalipiiristä.