Elina Kauppila

 In English below

Ilmastonmuutoksen ja elonkirjokriisin yhdessä tuottama ympäristökriisi tappaa vuosittain jo nyt satoja tuhansia ihmisiä. Se lisää köyhyyttä ja turvattomuutta sekä pakottaa miljoonat ihmiset muuttamaan pois kodeistaan ja kotiseuduiltaan.

Ympäristökriisi johtuu meidän elämäntavastamme.

Siksi länsimaisen elämäntavan ylläpitäminen on koko ajan meneillään oleva ja aktiivisesti tuotettu ihmisoikeusrikkomus. On jo pitkään tiedetty, että ympäristökriisin vaikutukset iskevät voimakkaimmin globaalisti heikoimmassa asemassa oleviin, naisiin ja lapsiin. Naiset omistavat vähemmän, hoivaavat ja tekevät muuta palkatonta työtä enemmän ja ovat aliedustettuina poliittisessa päätöksenteossa. Näin ne, joita ongelmat eniten koskettavat, tulevat vähiten kuulluksi itseään ja koko yhteisöä koskevassa päätöksenteossa. Paradoksaalista on myös se, että näiden ihmisryhmien ekologinen ja hiilijalanjälki on pienin.

Elämme neoliberalistisessa kapitalismissa ja europatriarkaatissa.  Yhdistelmä on viheliäinen, koska sen logiikka olettaa loputonta voittoa omistavalle luokalle ja markkinoiden vapautta ja samaan aikaan ylläpitää väkivaltaista ja hierarkkista ajattelumallia, jossa feminiiniseksi ja ei-valkoiseksi mielletty on aina alisteisessa asemassa. Talousjärjestelmämme perustuu jatkuvaan kasvuun ja hyväksikäyttöön: luonto ja toislajiset eläimet – siis muut eläimet kuin ihmiset – nähdään alisteisina resursseina. Samaan aikaan patriarkaalinen ajattelumalli vahvistaa tätä taustalla olevana arvojärjestelmänä.

Vaikka hyväksikäyttö tapahtuu kaukana tai toislajille, se on meidän vastuullamme. Siksi ympäristökriisiä ei ratkaista päästöjen kompensoinnilla tai muilla silmänkääntötempuilla. Koko yhteiskuntajärjestelmän on muututtava aidosti kestäväksi. Elämäntapamme ympäristövaikutusten laskumallia on muutettava niin, että hankkimiemme hyödykkeiden jalanjälki on meidän vastuullamme, ei tuottajamaan, ja vaikutusten on oltava kestäviä paitsi ilmaston ja elonkirjon myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Vasemmistolaisesta näkökulmasta on tärkeää huomata, että myös oletus yksilön vastuusta kuluttajana ja luottamus siihen, että vapaat markkinat ratkaisisivat ympäristökriisin, vahvistavat vääristynyttä valta-asetelmaa. Hyvätuloisen on helppoa olla vegaani tai vaihtaa sähköautoon. Resursseja uusien elämäntapojen omaksumiseen ja omien kulutusvalintojen tiedostamiseen on enemmän, jos huolta perustarpeiden täyttämisestä ei ole. Mikä tärkeintä, vain se, mitä kulutamme, ei ole ongelma vaan se, että ylipäänsä kulutamme liikaa.

Intersektionaalisesta näkökulmasta ongelma on vielä pahempi. Risteävät syrjinnän muodot painavat usein niitä, joiden ääni kuuluu vähiten päätöksenteossa ja jotka kärsivät niin globaalisti kuin paikallisestikin ympäristökriisistä sekä taloudellisista ja yhteiskunnallisista kriiseistä. Feministit ovat jo pitkään vaatineet myös tiedon tuottamisen uudelleen arviointia, jotta näemme sorron muodot selkeämmin ja saamme todellisuutta vastaavaa tietoa. Sosialistisesta intersektionaalisesta ekofeminismistä voisikin nousta uusia näkökulmia, joista ammentaa, kun ajattelemme uudelleen ihmisyyttämme ja suhdettamme luontoon ja toislajisiin eläimiin.

Tärkeintä on mielestäni huomata, että tämä tapahtuu koko ajan ympärillämme. Tieto ongelmista on niillä, joita ongelmat koskettavat. Siksi kriisin ratkaisuun on otettava mukaan vähemmistöt – niin paikallisesti kuin globaalistikin ei-valkoiset, alkuperäiskansat, globaalin etelän edustajat,  pienituloiset, naiset ja muut sukupuolivähemmistöt, seksuaalivähemmistöt, nuoret ja vanhukset. Muuten vaarana on se, että ratkaisemme kriisin puolittain ja voimistamme eriarvoisuutta entisestään.

Elina Kauppila

Kirjoittaja on ympäristöaktivisti, yrittäjä, kouluttaja, kirjailija ja kuntavaaliehdokas Helsingissä.

www.elinakauppila.fi
www.twitter.com/Elliskaup
www.facebook.com/elinakauppila2021
www.instagram.com/elinakauppila2021

The Environmental Crisis Is a Human Rights Crisis

The environmental crisis caused by the intertwining climate and biodiversity crises, is already killing hundreds of thousands of people every year. It increases poverty and insecurity and causes millions to be forced to migrate.

The crisis is caused by our way of life. Therefore, maintaining the Western lifestyle is an act of human rights violation. It has long been known that the effects of the environmental crisis are hitting the world’s most vulnerable the hardest: women and children. Women do unpaid care and other forms of work while owning less and having less say in political decision-making. In this way, those most affected by the crisis will be least heard in decisions concerning themselves and the community as a whole. Paradoxically the same group of people has the smallest ecological and carbon footprint.

We live in neoliberal capitalism and the europatriarchy. The combination is vicious because it assumes constant growth within the logic of profit-making for the owning class while maintaining a violent hierarchical mindset in which that what is perceived as feminine and non-white is always subordinate. Our economic system is based on continuous growth and exploitation: nature and nonhuman species are seen as subordinate resources. At the same time, the europatriarchal way of thinking reinforces this as a value system.

Even when the exploitation takes place far away or impacts only non-human animals, it is our responsibility. Therefore, the environmental crisis will not be solved by compensation or other partial models. The whole societal system must become genuinely sustainable, and as we calculate the environmental impact of our way of life, we calculate so that the footprint of the goods we acquire is our responsibility, not that of the producer country. The effects must be sustainable from not just the climate and biodiversity persepectives but also from social justice point of view.

From a left-wing perspective, it is important to note that the presumption of individual responsibility as a consumer and the naïve belief that the free market would solve the environmental crisis also reinforce the distorted power dynamic that is the societal class system. It is easy for someone with good income to be vegan or switch to an electric car. There are more resources to adopt new lifestyles and become aware of one’s own consumption choices if there is no concern about meeting the basic needs. Ultimately, not only what we consume is the problem but also the fact we consume too much altogether.

From an intersectional perspective, the problem looks even worse. Intersecting forms of discrimination characterize both those who have the least voice in decision-making and who suffer both globally and locally most from the environmental crisis and from economic and social crises. Feminists have long called for a reassessment of knowledge production so that we can see the forms of oppression and get information about the reality of the minorities. Indeed, new ways of seeing could emerge from socialist intersectional ecofeminism that we can draw from when we rethink our humanity and our relationship to nature and nonhuman animals.

Most importantly, I think we need to understand that this is happening now. Knowledge of the challenges lies with those affected. Therefore, minorities: non-whites, indigenous people, people from the Global South, low-income people, women and other gender minorities, sexual minorities, young people and the elderly must be involved in resolving the crisis. Otherwise, there is a danger that we will solve half of the crisis and only exacerbate inequality.

Elina Kauppila

www.elinakauppila.fi
www.twitter.com/Elliskaup
www.facebook.com/elinakauppila2021
www.instagram.com/elinakauppila2021